Yliopistot http://hiilinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/149234/all Thu, 29 Nov 2018 08:33:32 +0200 fi Rajoja ja rakkautta http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264895-rajoja-ja-rakkautta <p>Professori Matti Viren <a href="http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264822-flippaus">kirjoitti kriittisen artikkelin uusista opiskelutekniikoista</a>. Ko. tekniikoihin varmasti liittyy haasteita, jos ajatellaan sitä, että oppimistulos on aito ja pysyvä. Mutten silti niitä tyrmäisi ja ajattelin kokeilla esim. <a href="https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005912770.html">flippaustekniikkaa</a>, omana versionani omissa opetustehtävissä yliopistolla.</p><p>Tänä aamuna eräs <a href="https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005914631.html?utm_source=facebook&amp;utm_medium=toimitus&amp;fbclid=IwAR05KAMEfDQqgxfX15zDRUxWAv3O3XSLjZzCh3QuZyZgmdURAuY3MUBwS8c">eläköitynyt professori totesi</a>, että faktatiedon opettamiseen perinteinen luentotyyli on paras. Minusta tässä on perää &ndash; aina luovat mielipiteet ja rupattelu eivät kovasti auta, silloin kun pitää systemaattisesti mennä läpi tietty monimutkainen ja vaikeakin aineisto, esim. teknologisten sovellusten luonnontieteelliset perusteet. Luennointityyliin voi aina panostaa, mutta voidaan kysyä, että onko opetuksen tehtävä viihdyttää opiskelijaa, vai saada hyvä oppimistulos.</p><p>On sanottu, että lapsi tarvitsee rakkautta ja rajoja. Näin se näyttää olevan myös nuorten aikuisten, yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Substanssitiedon ja osaamisen luomisen lisäksi joutuu huomaamaan, että pitää panostaa myös aikuismaisen, ammattimaisen käytöksen kohentamiseen. Aina tosin pitää muistaa, että silloin kun opiskelijalla on kyse elämänhallinnan ongelmista, niihin pitää suhtautua vakavasti, eli antaa sitä rakkautta. Seuraavassa on kuitenkin joitain omia kriittisiä näkemyksiä, jonka takia jutun otsikkokin muodossa rajoja ja rakkautta.</p><p><strong>Opiskelijoilla on asenteita, joilla ei työelämässä pärjää.</strong> Olen saanut suoria viitteitä siihen, että opiskelijoiden mielestä opiskelun tarkoitus on tenttien läpäiseminen, opintosuoritusten kerääminen mahdollisimman vähällä vaivalla mutta silti hyvin arvosanoin. Siis ajatus, ettei opinnoilla ole relevanssia työelämässä, kun me opettajat (ainakin soveltavan tekniikan alalla) emme muuta ajattelekaan kuin opintojen istuvuutta työelämän tehtäviin.</p><p>Esimerkiksi teknologiasovelluksiin liittyvissä tenteissäni pyydetään esseevastauksia, joilla pyritään osoittamaan asioiden omaksumista, mutta myös soveltamista. Niiden yhdistelemistä ja suhteellisen merkityksen näkemistä. Tehtävään voidaan kirjoittaa 2 sivua melkein puutaheinää ja toivotaan, että vastaus jotenkin liittyy kysymykseen. T<strong>ämä on koulusta opittu asenne: &quot;Kun et enää tiedä mitään, yritä edes jotain&quot;.</strong> Sillä ei vain valitettavasti työelämässä ole käyttöä: Jos istut teknologiafirman myyntineuvottelussa asiantuntijan/tuotepäällikön roolissa ja tiedon sijaan pyrit arvailemaan ja sepittämään, niin joudut aika äkkiä pihalle palaverista eikä pomo paljoa päätä silittele. Voi tulla lähtöpassit koeajan sisällä. Tietysti eri asia on, kun kehitetään uusia luovia ratkaisuja. Mutta siinäkin olemassaolevan tiedon hallinta on lähtökohta.</p><p><strong>Opetettavia asioita ei voi eikä minusta pitäisikään pureksia liian valmiiksi</strong>, helposti sulatettavaksi opiskelijalle?&nbsp;Olen joskus esittänyt vertailuksi esimerkin legopalikoilla kokoamisesta. Siellä &quot;oikeissa töissä&quot; pomo ei tule luoksesi legolaatikon kanssa ja sano, että kokoa tämä ohjeiden mukaan ja palauta pöydälleni. Vaan legoista osa on hukassa ja niiden valmistuksen perään pitää soitella alihankkijoille. Osa ohjeista puuttuu tai saattaa olla portugalin kielellä. Tällaisesta ei saisi ahdistua. Mutta toki opiskelumateriaali pitää olla faktisesti virheetöntä ja ajan tasalla.</p><p><strong>Ulkoa oppiminen on jotenkin pannassa. </strong>Esseetehtävissä ei ulkoa opettelua voi täysin välttää. Professori Alf Rehn kirjoitti <a href="https://www.hs.fi/raha/art-2000002915198.html">loistavan blogin ulkoa osaamisen relevanssista</a>. Kuka tahansa asiantuntija neuvotteluissa tai vaikkapa mediassa osoittaa pätevyytensä sillä, että muistaa kokonaisuuksia ja niissä runsaasti yksityiskohtia, niiden suuruusluokkia ja relevanssia ja osaa yhdistellä asioita. Noissa tilanteissa ei voi tarkistaa asioita oppikirjoista tai edes Googlesta, vaikka kännykkä olisi taskussa. Kuten professori Rehn toteaa, ulkoa opetteleminen kehittää luovuutta. Jotain tämäntapaista kutsuisin <strong>ammattitaidoksi</strong>.</p><p>Em. seikkojen valossa jotkut sähköiset monivalintatentit voivat olla tuhoisia ratkaisuja. Niitä voinee soveltaa joissakin johdantokursseissa tai -osioissa.</p><p>Samoin <strong>aikataulujen pitäminen</strong>: palautusten viivästymistä selitellään kiireellä ja muilla kun aika saattaa mennä kampuksen sohvilla hengailuun, vapaa-ajan harrasteisiin ja bilettämiseen. Ammattimaiseen asenteeseen kuuluu se, että se mihin sitoudutaan, tehdään kunnolla ja aikataulussa. Ja jos näin ei pystytä toimimaan, keskustellaan mahdollinen muutos hyvissä ajoin etukäteen. Esimerkiksi Vapun läheisyydellä on suora yhteys opiskelijoiden lipsumiseen aikatauluista. Samoin sillä, että biletyksen takia lähiopetukseen liittyviä tehtäviä ei viitsitä tehdä.</p><p>Kaikki lipsuminen ja laistaminen osoittaa myös tietynlaista opettajan aliarviointia, siis kuvitellaan ettei opettaja huomaa vedättämisen yrittämistä, mikä on turhauttavaa.</p><p>Opiskelijoiden haalarikulttuurin yleistymisen epäilisin johtuvan jonkinlaisesta elämän merkityksien hakemisesta, siis kun on sanottu että länsimaalaisten elämä on tyhjenemässä merkityksistä. Tarpeesta kuulua jengiin? Mitä Vappuun ja bilettämiseen tulee, niin voisin ymmärtää riehat parina ensimmäisenä vuonna, kun elämä on edessä ja aurinko paistaa. Mutta sen jälkeen voisi keskittyä ammattitaidon kohentamiseen, jättäen viikkoja kestävät &quot;vappuetkot&quot; väliin. Sitä paitsi viikkoja kestävä alkoholijuomien nautiskelu kun voi johtaa alkoholismiin ja siitäkin on nähty esimerkkejä, ns. ikiteekkareita.&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Professori Matti Viren kirjoitti kriittisen artikkelin uusista opiskelutekniikoista. Ko. tekniikoihin varmasti liittyy haasteita, jos ajatellaan sitä, että oppimistulos on aito ja pysyvä. Mutten silti niitä tyrmäisi ja ajattelin kokeilla esim. flippaustekniikkaa, omana versionani omissa opetustehtävissä yliopistolla.

Tänä aamuna eräs eläköitynyt professori totesi, että faktatiedon opettamiseen perinteinen luentotyyli on paras. Minusta tässä on perää – aina luovat mielipiteet ja rupattelu eivät kovasti auta, silloin kun pitää systemaattisesti mennä läpi tietty monimutkainen ja vaikeakin aineisto, esim. teknologisten sovellusten luonnontieteelliset perusteet. Luennointityyliin voi aina panostaa, mutta voidaan kysyä, että onko opetuksen tehtävä viihdyttää opiskelijaa, vai saada hyvä oppimistulos.

On sanottu, että lapsi tarvitsee rakkautta ja rajoja. Näin se näyttää olevan myös nuorten aikuisten, yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Substanssitiedon ja osaamisen luomisen lisäksi joutuu huomaamaan, että pitää panostaa myös aikuismaisen, ammattimaisen käytöksen kohentamiseen. Aina tosin pitää muistaa, että silloin kun opiskelijalla on kyse elämänhallinnan ongelmista, niihin pitää suhtautua vakavasti, eli antaa sitä rakkautta. Seuraavassa on kuitenkin joitain omia kriittisiä näkemyksiä, jonka takia jutun otsikkokin muodossa rajoja ja rakkautta.

Opiskelijoilla on asenteita, joilla ei työelämässä pärjää. Olen saanut suoria viitteitä siihen, että opiskelijoiden mielestä opiskelun tarkoitus on tenttien läpäiseminen, opintosuoritusten kerääminen mahdollisimman vähällä vaivalla mutta silti hyvin arvosanoin. Siis ajatus, ettei opinnoilla ole relevanssia työelämässä, kun me opettajat (ainakin soveltavan tekniikan alalla) emme muuta ajattelekaan kuin opintojen istuvuutta työelämän tehtäviin.

Esimerkiksi teknologiasovelluksiin liittyvissä tenteissäni pyydetään esseevastauksia, joilla pyritään osoittamaan asioiden omaksumista, mutta myös soveltamista. Niiden yhdistelemistä ja suhteellisen merkityksen näkemistä. Tehtävään voidaan kirjoittaa 2 sivua melkein puutaheinää ja toivotaan, että vastaus jotenkin liittyy kysymykseen. Tämä on koulusta opittu asenne: "Kun et enää tiedä mitään, yritä edes jotain". Sillä ei vain valitettavasti työelämässä ole käyttöä: Jos istut teknologiafirman myyntineuvottelussa asiantuntijan/tuotepäällikön roolissa ja tiedon sijaan pyrit arvailemaan ja sepittämään, niin joudut aika äkkiä pihalle palaverista eikä pomo paljoa päätä silittele. Voi tulla lähtöpassit koeajan sisällä. Tietysti eri asia on, kun kehitetään uusia luovia ratkaisuja. Mutta siinäkin olemassaolevan tiedon hallinta on lähtökohta.

Opetettavia asioita ei voi eikä minusta pitäisikään pureksia liian valmiiksi, helposti sulatettavaksi opiskelijalle? Olen joskus esittänyt vertailuksi esimerkin legopalikoilla kokoamisesta. Siellä "oikeissa töissä" pomo ei tule luoksesi legolaatikon kanssa ja sano, että kokoa tämä ohjeiden mukaan ja palauta pöydälleni. Vaan legoista osa on hukassa ja niiden valmistuksen perään pitää soitella alihankkijoille. Osa ohjeista puuttuu tai saattaa olla portugalin kielellä. Tällaisesta ei saisi ahdistua. Mutta toki opiskelumateriaali pitää olla faktisesti virheetöntä ja ajan tasalla.

Ulkoa oppiminen on jotenkin pannassa. Esseetehtävissä ei ulkoa opettelua voi täysin välttää. Professori Alf Rehn kirjoitti loistavan blogin ulkoa osaamisen relevanssista. Kuka tahansa asiantuntija neuvotteluissa tai vaikkapa mediassa osoittaa pätevyytensä sillä, että muistaa kokonaisuuksia ja niissä runsaasti yksityiskohtia, niiden suuruusluokkia ja relevanssia ja osaa yhdistellä asioita. Noissa tilanteissa ei voi tarkistaa asioita oppikirjoista tai edes Googlesta, vaikka kännykkä olisi taskussa. Kuten professori Rehn toteaa, ulkoa opetteleminen kehittää luovuutta. Jotain tämäntapaista kutsuisin ammattitaidoksi.

Em. seikkojen valossa jotkut sähköiset monivalintatentit voivat olla tuhoisia ratkaisuja. Niitä voinee soveltaa joissakin johdantokursseissa tai -osioissa.

Samoin aikataulujen pitäminen: palautusten viivästymistä selitellään kiireellä ja muilla kun aika saattaa mennä kampuksen sohvilla hengailuun, vapaa-ajan harrasteisiin ja bilettämiseen. Ammattimaiseen asenteeseen kuuluu se, että se mihin sitoudutaan, tehdään kunnolla ja aikataulussa. Ja jos näin ei pystytä toimimaan, keskustellaan mahdollinen muutos hyvissä ajoin etukäteen. Esimerkiksi Vapun läheisyydellä on suora yhteys opiskelijoiden lipsumiseen aikatauluista. Samoin sillä, että biletyksen takia lähiopetukseen liittyviä tehtäviä ei viitsitä tehdä.

Kaikki lipsuminen ja laistaminen osoittaa myös tietynlaista opettajan aliarviointia, siis kuvitellaan ettei opettaja huomaa vedättämisen yrittämistä, mikä on turhauttavaa.

Opiskelijoiden haalarikulttuurin yleistymisen epäilisin johtuvan jonkinlaisesta elämän merkityksien hakemisesta, siis kun on sanottu että länsimaalaisten elämä on tyhjenemässä merkityksistä. Tarpeesta kuulua jengiin? Mitä Vappuun ja bilettämiseen tulee, niin voisin ymmärtää riehat parina ensimmäisenä vuonna, kun elämä on edessä ja aurinko paistaa. Mutta sen jälkeen voisi keskittyä ammattitaidon kohentamiseen, jättäen viikkoja kestävät "vappuetkot" väliin. Sitä paitsi viikkoja kestävä alkoholijuomien nautiskelu kun voi johtaa alkoholismiin ja siitäkin on nähty esimerkkejä, ns. ikiteekkareita. 

]]>
3 http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264895-rajoja-ja-rakkautta#comments Opiskelu Yliopistot Thu, 29 Nov 2018 06:33:32 +0000 Jukka Konttinen http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264895-rajoja-ja-rakkautta
Flippaus http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264822-flippaus <p>&nbsp;</p><p>Aloitetaan (pitkällä) siteerauksella Helsingin Sanomista (27.11). Uutisen mukaan suomalaisiin yliopistoihin leviää uusi opetus- ja oppimistapa, &rdquo;flippaus&rdquo;, jolla tarkoitetaan käänteistä opetusta. Se perustuu siihen, että opiskelijat perehtyvät opetettavaan asiaan itsenäisesti etukäteen ja tulevat kurssitapaamisiin valmistautuneina sen sijaan, että he ainoastaan kuuntelisivat luennoitsijan puheita ja tekisivät siltä pohjalta muistiinpanoja havainnollistaa Itä-Suomen yliopistossa toiminut&nbsp;lehtori <a href="https://www.is.fi/haku/?query=markku+saarelainen">Markku Saarelainen</a>. Saarelainen kertoo HS:lle, että uusi opetustapa nosti sähköopin tenttien läpäisyprosenttia valtavasti: perinteisillä opetustavoilla kurssin läpäisi noin 20 prosenttia, kun nyt vastaava luku on 80&ndash;90 prosenttia.</p><p>Hetkinen, tässä on jotain mätää. Näitä &rdquo;ihmeparantumisia&rdquo; on nähty aiemminkin. &rdquo;Flippausta&rdquo; parempiin tuloksiin on päästy ainakin tenttilaboratoriolla (sähköisellä tenttimisellä), jossa opiskelija voi periaatteessa koska vaan käydä kokeilemassa onneaan kurssitenteissä. Ideana on, että tenttejä varten on olemassa tietty joukko kysymyksiä, joista sitten arvotaan muutama vastattavaksi joissain yliopistojen järjestämissä tiloissa hieman tyyliin 24/7. Tentin luonteesta johtuen kysymykset ovat luonteeltaan samanlaisia kuin &rdquo;tahdotko miljonääriksi&rdquo;, systeemi olisi ehkä toimiva, jos potentiaalisia kysymyksiä olisi valtava määrä ja toistoista sakotettaisiin (niin kuin esimerkiksi amerikkalaisessa GRE:ssä). Mutta ajatellaan vaikka tilannetta, jossa potentiaalisia kysymyksiä on 40 ja niistä tulee kerrallaan 20 tenttiin. Montako kertaa pitää kokeilla onneaan, jotta pääsee läpi tentistä? Hieman hölmistyin, kun oman oppiaineeni perusteiden tentissä ensimmäisen yrittämän läpäisyprosentti hyppäsi perinteisen tentin hieman runsaasta 40:sta yli 80:een uudessa järjestelmässä. Toisella yrittämällä luku lienee jo ylittänyt sadan.</p><p>Toki teknologiaa voidaan ja pitää hyödyntää opetuksessa ja opinnäytteiden tarkastuksessa, mutta sovellutuksissa pitää olla joku järki. Samanlainen sapluuna ei sovi kaikille tieteenaloille ja kaikille vaatimustasoille. Ja ennen kaikkea tenttien määrässä pitää olla joku järki; jos kymmenennellä kerralla ei saa tenttiä suoritettua, on varmaan väärällä uralla.</p><p>Koko järjestelmä on todellisuudessa tehty tenttien helpottamiseksi, eli suoraan sanoen kurssien suorittamisen vaatimustason laskemiseksi. Vähemmän yllättävää on, että hankkeen taustalla on vuosia (vuosikymmeniä) jatkunut opiskelijajärjestöjen painostuskampanja, jota yliopistojen johto ja ministeriö ovat lammasmaisesti myötäilleet. Onhan se opiskelijan kannalta mukavaa, että ei tarvitse käydä yliopistolla muuten kuin joskus viikonloppuna kokeilemassa onneaan lottokupongin täytössä. Ikävä sanoa, mutta ehkä jotkut opettajatkaan eivät pane pahakseen, että opiskelijoiden kanssa ollaan tekemisissä vain sähköpostin välityksellä.</p><p>Ministeriötä kiinnostaa vain se, opiskeluajat (muka) lyhenevät ja maistereita ja tohtoreita tulee lukumääräisesti lisää. Aina voi tietenkin juhlapuheissa puhua laadun tärkeydestä, mutta jos yliopistojen rahoitus valtion suunnasta perustuu lähes yksinomaan lukumääriin, puheet ovat vain &rdquo;cheap talk&rdquo;, halpaa hupia. Joskus kymmenen vuotta sitten laadun rapautumista yritettiin torjua teettämää laitoksilla &rdquo;laatukäsikirjoja&rdquo;, joista muodostui vain suorastaan koomisia monisatasivuisia paperikasoja, jotka ovat ilmeisesti aikoja sitten päätyneet joko kierrätykseen tai energian tuotantoon. Puhumalla ei insentiivejä luoda.</p><p>Jos ei usko tutkintojen laadun laskuun, voi katsella vaikka viime vuosina valmistuneita graduja. Niiden opintopisteytystä tutkinnossa on useassa paikassa kevennetty, ja niiden sivumääristä voi päätellä, että nyt joustetaan oikein kunnolla. Voi olla, että ainakin maisterivaiheen opintoja syytä lyhentää, mutta rehellisyyden nimissä pitäisi lopettaa lätinä siitä, että opintojen laatu on pysynyt ennallaan tai jopa parantunut. Opiskeluajat eivät sitä paitsi lyhene koskaan, jos ensimmäinen asia, jonka opiskelija tekee yliopistoon päästyään, on työhön meneminen. Suomalainen järjestelmä on kieltämättä ihmeellinen; luennoilla ei voi käydä, kun ollaan töissä ja tenteissä voi käydä vain viikonloppuisin. Vastaanotot hoidetaan puhelimella tai sähköpostilla.</p><p>Jotenkin kaihoisasti muistelen opiskelua Amerikassa (Chicagossa). Olen aika varma, että yksikään taloustieteen opiskelija ei käynyt töissä, ja kaikki kävivät luennoilla, vaikka niillä ei ollut mitään läsnäolopakkoa. Salaisuus oli siinä, että opintoja sai ensimmäisen vuoden jälkeen jatkaa vain, jos pääsi tasotenteistä (2 kpl) läpi. Sai yrittää kaksi kertaa. Jos ei onnistunut, niin sitten sai siirtyä täysipäiväisesti työelämään. Jos siellä joku olisi puhunut tenttilaboratorioista (tai &rdquo;flippauksesta&rdquo;), olisi varmaan päässyt valkotakkisten hellään huomaan.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Aloitetaan (pitkällä) siteerauksella Helsingin Sanomista (27.11). Uutisen mukaan suomalaisiin yliopistoihin leviää uusi opetus- ja oppimistapa, ”flippaus”, jolla tarkoitetaan käänteistä opetusta. Se perustuu siihen, että opiskelijat perehtyvät opetettavaan asiaan itsenäisesti etukäteen ja tulevat kurssitapaamisiin valmistautuneina sen sijaan, että he ainoastaan kuuntelisivat luennoitsijan puheita ja tekisivät siltä pohjalta muistiinpanoja havainnollistaa Itä-Suomen yliopistossa toiminut lehtori Markku Saarelainen. Saarelainen kertoo HS:lle, että uusi opetustapa nosti sähköopin tenttien läpäisyprosenttia valtavasti: perinteisillä opetustavoilla kurssin läpäisi noin 20 prosenttia, kun nyt vastaava luku on 80–90 prosenttia.

Hetkinen, tässä on jotain mätää. Näitä ”ihmeparantumisia” on nähty aiemminkin. ”Flippausta” parempiin tuloksiin on päästy ainakin tenttilaboratoriolla (sähköisellä tenttimisellä), jossa opiskelija voi periaatteessa koska vaan käydä kokeilemassa onneaan kurssitenteissä. Ideana on, että tenttejä varten on olemassa tietty joukko kysymyksiä, joista sitten arvotaan muutama vastattavaksi joissain yliopistojen järjestämissä tiloissa hieman tyyliin 24/7. Tentin luonteesta johtuen kysymykset ovat luonteeltaan samanlaisia kuin ”tahdotko miljonääriksi”, systeemi olisi ehkä toimiva, jos potentiaalisia kysymyksiä olisi valtava määrä ja toistoista sakotettaisiin (niin kuin esimerkiksi amerikkalaisessa GRE:ssä). Mutta ajatellaan vaikka tilannetta, jossa potentiaalisia kysymyksiä on 40 ja niistä tulee kerrallaan 20 tenttiin. Montako kertaa pitää kokeilla onneaan, jotta pääsee läpi tentistä? Hieman hölmistyin, kun oman oppiaineeni perusteiden tentissä ensimmäisen yrittämän läpäisyprosentti hyppäsi perinteisen tentin hieman runsaasta 40:sta yli 80:een uudessa järjestelmässä. Toisella yrittämällä luku lienee jo ylittänyt sadan.

Toki teknologiaa voidaan ja pitää hyödyntää opetuksessa ja opinnäytteiden tarkastuksessa, mutta sovellutuksissa pitää olla joku järki. Samanlainen sapluuna ei sovi kaikille tieteenaloille ja kaikille vaatimustasoille. Ja ennen kaikkea tenttien määrässä pitää olla joku järki; jos kymmenennellä kerralla ei saa tenttiä suoritettua, on varmaan väärällä uralla.

Koko järjestelmä on todellisuudessa tehty tenttien helpottamiseksi, eli suoraan sanoen kurssien suorittamisen vaatimustason laskemiseksi. Vähemmän yllättävää on, että hankkeen taustalla on vuosia (vuosikymmeniä) jatkunut opiskelijajärjestöjen painostuskampanja, jota yliopistojen johto ja ministeriö ovat lammasmaisesti myötäilleet. Onhan se opiskelijan kannalta mukavaa, että ei tarvitse käydä yliopistolla muuten kuin joskus viikonloppuna kokeilemassa onneaan lottokupongin täytössä. Ikävä sanoa, mutta ehkä jotkut opettajatkaan eivät pane pahakseen, että opiskelijoiden kanssa ollaan tekemisissä vain sähköpostin välityksellä.

Ministeriötä kiinnostaa vain se, opiskeluajat (muka) lyhenevät ja maistereita ja tohtoreita tulee lukumääräisesti lisää. Aina voi tietenkin juhlapuheissa puhua laadun tärkeydestä, mutta jos yliopistojen rahoitus valtion suunnasta perustuu lähes yksinomaan lukumääriin, puheet ovat vain ”cheap talk”, halpaa hupia. Joskus kymmenen vuotta sitten laadun rapautumista yritettiin torjua teettämää laitoksilla ”laatukäsikirjoja”, joista muodostui vain suorastaan koomisia monisatasivuisia paperikasoja, jotka ovat ilmeisesti aikoja sitten päätyneet joko kierrätykseen tai energian tuotantoon. Puhumalla ei insentiivejä luoda.

Jos ei usko tutkintojen laadun laskuun, voi katsella vaikka viime vuosina valmistuneita graduja. Niiden opintopisteytystä tutkinnossa on useassa paikassa kevennetty, ja niiden sivumääristä voi päätellä, että nyt joustetaan oikein kunnolla. Voi olla, että ainakin maisterivaiheen opintoja syytä lyhentää, mutta rehellisyyden nimissä pitäisi lopettaa lätinä siitä, että opintojen laatu on pysynyt ennallaan tai jopa parantunut. Opiskeluajat eivät sitä paitsi lyhene koskaan, jos ensimmäinen asia, jonka opiskelija tekee yliopistoon päästyään, on työhön meneminen. Suomalainen järjestelmä on kieltämättä ihmeellinen; luennoilla ei voi käydä, kun ollaan töissä ja tenteissä voi käydä vain viikonloppuisin. Vastaanotot hoidetaan puhelimella tai sähköpostilla.

Jotenkin kaihoisasti muistelen opiskelua Amerikassa (Chicagossa). Olen aika varma, että yksikään taloustieteen opiskelija ei käynyt töissä, ja kaikki kävivät luennoilla, vaikka niillä ei ollut mitään läsnäolopakkoa. Salaisuus oli siinä, että opintoja sai ensimmäisen vuoden jälkeen jatkaa vain, jos pääsi tasotenteistä (2 kpl) läpi. Sai yrittää kaksi kertaa. Jos ei onnistunut, niin sitten sai siirtyä täysipäiväisesti työelämään. Jos siellä joku olisi puhunut tenttilaboratorioista (tai ”flippauksesta”), olisi varmaan päässyt valkotakkisten hellään huomaan.

]]>
25 http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264822-flippaus#comments Opintojen rahoitus Työssäkäynti Yliopistot Tue, 27 Nov 2018 19:28:12 +0000 Matti Viren http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264822-flippaus
Vähemmän ja parempaa ylioppilaskuntaa http://toniahva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263691-vahemman-ja-parempaa-ylioppilaskuntaa <p>Olen aiemmin ottanut kantaa ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä luopumisen puolesta. Jäsenyysmuodon lisäksi ylioppilaskuntien toiminnassa on paljon muutakin korjattavaa. Tässä ensimmäiset viisi:</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Jäsenmaksu alas ja menot kuriin.</strong> Jäsenmaksua pitäisi lähteä laskemaan reilusta satasesta kohti nollaa. Opiskelijaterveydenhuolto voitaisiin eriyttää jäsenmaksusta, eikä olisi enää välttämätöntä tarvetta jäsenmaksulle. Ylioppilaskunnat ovat kohtalaisen vauraita instituutioita, joten niiden ei pitäisi kerätä pääasiassa opintotuen varassa eläviltä opiskelijoilta yhtään enempää kuin on täysin välttämätöntä.</p><p><strong>Ylioppilaslehti on lakkautettava. </strong>Opiskelijalehdellä ei ole enää digiaikana samaa merkitystä kuin aikaisemmin. Lehden lakkauttamisella säästetään kustannuksia ja mukavasti myös paperia ja luontoa, joten uskon myös vihreiden kannattavan tätä ympäristöystävällistä esitystä. Toki jonkinlainen verkkojulkaisu voidaan tehdä, jos sitä joku on valmis lukemaan.</p><p><strong>Ylioppilaskunnan keskityttävä opiskelijoiden edunvalvontaan, ei yleispolitikointiin.</strong> Ylioppilaskunnat ovat viime vuosien aikana ottaneet kantaa esimerkiksi turvapaikkapolitiikkaan ja laittomasti maassa oleviin. On varma tapa jakaa ylioppilaskunnan jäsenistöä ja aiheuttaa sisäistä kitkaa laajentamalla kannanotot opiskelijoiden edunvalvonnasta kaiken maailman yleispolitikointiin. Ylioppilaskuntien tulisi sen sijaan keskittyä opiskelijoiden edunvalvontaan, johon liittyen kaksi seuraavaa ehdotusta.</p><p><strong>Suomen kielen asemaa vahvistettava ja virkamiesruotsi historiaan.</strong> Opiskelijoita ei pitäisi pakottaa virkamiesruotsiin, koska sille ei ole järkiperusteita. Siksi ylioppilaskuntien tulisi ryhtyä aktiiviseen työhön virkamiesruotsista luopumiseksi. Suomen kielen vahvistaminen palvelisi opiskelijoita tulevaisuutta ajatellen ja etenkin tulisi kiinnittää huomiota mm. oppimateriaalien, luentojen ja kurssitöiden kieleen.</p><p><strong>Opinnoille joustavampia suorittamismahdollisuuksia, luentopakoista luovuttava.</strong> Ylioppilaskuntien tulisi ajaa huomattavasti nykyistä joustavampia opintomahdollisuuksia, jotta yliopistot ottaisivat paremmin huomioon perheelliset, yrittäjät ja työtä tekevät. Luennot eivät myöskään tue kaikkien oppimista, joten pakoista luopuminen olisi monesta näkökulmasta perusteltua.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Olen aiemmin ottanut kantaa ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä luopumisen puolesta. Jäsenyysmuodon lisäksi ylioppilaskuntien toiminnassa on paljon muutakin korjattavaa. Tässä ensimmäiset viisi:

 

Jäsenmaksu alas ja menot kuriin. Jäsenmaksua pitäisi lähteä laskemaan reilusta satasesta kohti nollaa. Opiskelijaterveydenhuolto voitaisiin eriyttää jäsenmaksusta, eikä olisi enää välttämätöntä tarvetta jäsenmaksulle. Ylioppilaskunnat ovat kohtalaisen vauraita instituutioita, joten niiden ei pitäisi kerätä pääasiassa opintotuen varassa eläviltä opiskelijoilta yhtään enempää kuin on täysin välttämätöntä.

Ylioppilaslehti on lakkautettava. Opiskelijalehdellä ei ole enää digiaikana samaa merkitystä kuin aikaisemmin. Lehden lakkauttamisella säästetään kustannuksia ja mukavasti myös paperia ja luontoa, joten uskon myös vihreiden kannattavan tätä ympäristöystävällistä esitystä. Toki jonkinlainen verkkojulkaisu voidaan tehdä, jos sitä joku on valmis lukemaan.

Ylioppilaskunnan keskityttävä opiskelijoiden edunvalvontaan, ei yleispolitikointiin. Ylioppilaskunnat ovat viime vuosien aikana ottaneet kantaa esimerkiksi turvapaikkapolitiikkaan ja laittomasti maassa oleviin. On varma tapa jakaa ylioppilaskunnan jäsenistöä ja aiheuttaa sisäistä kitkaa laajentamalla kannanotot opiskelijoiden edunvalvonnasta kaiken maailman yleispolitikointiin. Ylioppilaskuntien tulisi sen sijaan keskittyä opiskelijoiden edunvalvontaan, johon liittyen kaksi seuraavaa ehdotusta.

Suomen kielen asemaa vahvistettava ja virkamiesruotsi historiaan. Opiskelijoita ei pitäisi pakottaa virkamiesruotsiin, koska sille ei ole järkiperusteita. Siksi ylioppilaskuntien tulisi ryhtyä aktiiviseen työhön virkamiesruotsista luopumiseksi. Suomen kielen vahvistaminen palvelisi opiskelijoita tulevaisuutta ajatellen ja etenkin tulisi kiinnittää huomiota mm. oppimateriaalien, luentojen ja kurssitöiden kieleen.

Opinnoille joustavampia suorittamismahdollisuuksia, luentopakoista luovuttava. Ylioppilaskuntien tulisi ajaa huomattavasti nykyistä joustavampia opintomahdollisuuksia, jotta yliopistot ottaisivat paremmin huomioon perheelliset, yrittäjät ja työtä tekevät. Luennot eivät myöskään tue kaikkien oppimista, joten pakoista luopuminen olisi monesta näkökulmasta perusteltua.

]]>
0 http://toniahva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263691-vahemman-ja-parempaa-ylioppilaskuntaa#comments koulutuspolitiikka Virkamiesruotsi Yliopistot Ylioppilaskunnat Mon, 05 Nov 2018 10:02:24 +0000 Toni Ahva http://toniahva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263691-vahemman-ja-parempaa-ylioppilaskuntaa
Suomi on puolustamisen arvoinen kieli http://toniahva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263600-suomi-on-puolustamisen-arvoinen-kieli <p>Fennomaanien työlle on edelleen tarvetta.</p><p>Jo kansallisfilosofimme J.V. Snellman korosti, että koko kansakunnan ajattelu on sisäänrakennettuna sen yhteiseen kieleen. Suomen rakentaminen sivistyskieleksi, johon Snellman merkittävästi vaikutti, on nyt vakavasti uhattuna.</p><p>Korkeakouluissa ja tutkimuksessa suomen kielen asema on erityisen haastava, kuten hiljattain Suomen kielen lautakunta varoitti. Suomen kieli heikkenee siis juuri siellä, jossa suomalaisen sivistyksen pitäisi vahvistua.</p><p><strong>Suomen tulevaisuus täytyy pelastaa. Yliopistoihin tulee luoda malleja, jossa palkittaisiin rahoituksella suomeksi julkaisemisesta.</strong> Sen ohella suomenkielisten oppimateriaalien laatimista täytyy edistää kaikin keinoin. Tällä ehkäistäisiin suomen kielen ja sivistyksen suhteen heikkenemistä. Kuten aikaisemmin Suomen historiassa ymmärrettiin, sivistyksen kielen pitää olla sama kuin kansan kielen, jotta jokaisella olisi tasa-arvoinen mahdollisuus hankkia tietoa ja kouluttautua.</p><p>Olisi hienoa, jos korkeakoulut ja ylioppilaskunnat lähtisivät itse tarmokkaasti työhön suomen kielen puolesta. Myös opinnäytetyöt ja gradut pitäisi lähtökohtaisesti kirjoittaa suomeksi, mutta mikäänhän ei estä niiden kääntämistä sen jälkeen englanniksi, jos sille on akateemista tarvetta.</p><p>Jos suomen kielen osaaminen on heikolla tasolla, se monesti käytössä korvataan englannilla. Siksi myös kotouttamisessa suomen kielen opiskelua on vauhditettava. Suomen kansalaisuuden kriteerejä on tiukennettava suomen kielen osaamisen osalta, jotta motivaatio kielen opiskeluun kasvaisi.</p><p>Suomen kielellä ei kuitenkaan ole pelkästään välinearvoa, vaan sillä on itseisarvo. Suomen kieli on kansallisomaisuutta, joka ei ole kaupan mistään hinnasta.</p><p>Suomi on puolustamisen arvoinen kieli. Sen ainoa puolustaja on Suomen kansa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Fennomaanien työlle on edelleen tarvetta.

Jo kansallisfilosofimme J.V. Snellman korosti, että koko kansakunnan ajattelu on sisäänrakennettuna sen yhteiseen kieleen. Suomen rakentaminen sivistyskieleksi, johon Snellman merkittävästi vaikutti, on nyt vakavasti uhattuna.

Korkeakouluissa ja tutkimuksessa suomen kielen asema on erityisen haastava, kuten hiljattain Suomen kielen lautakunta varoitti. Suomen kieli heikkenee siis juuri siellä, jossa suomalaisen sivistyksen pitäisi vahvistua.

Suomen tulevaisuus täytyy pelastaa. Yliopistoihin tulee luoda malleja, jossa palkittaisiin rahoituksella suomeksi julkaisemisesta. Sen ohella suomenkielisten oppimateriaalien laatimista täytyy edistää kaikin keinoin. Tällä ehkäistäisiin suomen kielen ja sivistyksen suhteen heikkenemistä. Kuten aikaisemmin Suomen historiassa ymmärrettiin, sivistyksen kielen pitää olla sama kuin kansan kielen, jotta jokaisella olisi tasa-arvoinen mahdollisuus hankkia tietoa ja kouluttautua.

Olisi hienoa, jos korkeakoulut ja ylioppilaskunnat lähtisivät itse tarmokkaasti työhön suomen kielen puolesta. Myös opinnäytetyöt ja gradut pitäisi lähtökohtaisesti kirjoittaa suomeksi, mutta mikäänhän ei estä niiden kääntämistä sen jälkeen englanniksi, jos sille on akateemista tarvetta.

Jos suomen kielen osaaminen on heikolla tasolla, se monesti käytössä korvataan englannilla. Siksi myös kotouttamisessa suomen kielen opiskelua on vauhditettava. Suomen kansalaisuuden kriteerejä on tiukennettava suomen kielen osaamisen osalta, jotta motivaatio kielen opiskeluun kasvaisi.

Suomen kielellä ei kuitenkaan ole pelkästään välinearvoa, vaan sillä on itseisarvo. Suomen kieli on kansallisomaisuutta, joka ei ole kaupan mistään hinnasta.

Suomi on puolustamisen arvoinen kieli. Sen ainoa puolustaja on Suomen kansa.

]]>
10 http://toniahva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263600-suomi-on-puolustamisen-arvoinen-kieli#comments Kielipolitiikka Suomen kieli Yliopistot Ylioppilaskunta Sat, 03 Nov 2018 10:16:04 +0000 Toni Ahva http://toniahva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263600-suomi-on-puolustamisen-arvoinen-kieli
Miten pilataan Suomen korkeakoulujärjestelmä? http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263167-miten-pilataan-suomen-koulutusjarjestelma <p>Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) asettama työryhmä <a href="https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/korkeakoulujen-rahoitusmalli-uusiksi-suoritettujen-tutkintojen-maara-korostuu-uudessa-rahoitusmallissa/7129258">jätti</a> äskettäin toimeksiantajalleen ehdotuksen, jolla yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitus yritetään sitoa entistäkin tiukemmin suoritettujen tutkintojen määrään.</p><p>Valmisteluryhmän ehdotuksen mukaan tutkintojen osuutta yliopistojen rahoituksessa kasvatettaisiin nykyisestä 19 prosentista 30 prosenttiin ja ammattikorkeakoulujen nykyisestä 40 prosentista 56 prosenttiin.</p><p>Kun STT kysyi Grahn-Laasoselta, &rdquo;onko vaarana, että korkeakoulujen tutkintoja painottava rahoitusuudistus johtaa tasosta tinkimiseen?&rdquo;, hänen vastauksensa oli:</p><p>&ndash;&thinsp; Sellaista vaaraa ei saa olla. Laadun vahvistaminen ja edistäminen on nimenomaan vision ytimessä.</p><p>&rdquo;Ei saa olla.&rdquo; Ministeri siis kieltää sen, mihin hänen työryhmänsä toimintaa tosiasiallisesti ohjaa. Samaan tapaan voisi sanoa lapselle, että &rdquo;älä itke&rdquo;, tai köyhälle, että &rdquo;kerjuu kielletty&rdquo;. Tyypillistä kokoomuslaista politiikkaa.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Yliopistojen simputusmalli mädättää tieteiden sisällöt</strong></p><p>On tietysti hyvä, että yliopistoistakin valmistutaan. Mutta. Yliopistojen ulkopuolelta tarjotut tuloksellisuusvaatimukset ovat johtaneet yliopistojen hallintovirastoja solmimaan kunnianhimoisia sopimuksia, joiden toteuttaminen on siirretty oppiaineiden vastuulle ilman käsitystä siitä, mitä laitoksilla tehdään, miksi laatu pitäisi korvata määrällä tai kuinka määrä saataisiin loihdituksi laaduksi.</p><p>Rahankiilto silmissä ja kuristusköysi kaulan ympärillä harjoitettu tutkintotehtailu on jo nyt johtanut tieteen tason laskuun.</p><p>Esimerkiksi väitöskirjoja sorvataan mitättömistä ja tieteellisesti mielenkiinnottomista aiheista, ja eräillä disipliinimäisillä tieteenaloilla aiheet ovat päässeet jopa loppumaan.</p><p>Tutkintojen rimaa alennetaan, jotta kukaan ei mahtuisi ryömimään alta. Useimmat yliopistot ovat poistaneet <em>väitöskirjojen arvosana-arvostelun</em>, jotta tieteen tason lasku voitaisiin tehokkaammin peittää.</p><p>Eräs tieteellinen petos on hyväksyä <em>artikkeleista </em>kootuja nippuväitöskirjoja. Niissä harvoin pystytään osoittamaan sen enempää asiakokonaisuuksien hallintaa kuin kykyä teorioiden muodostamiseen.</p><p>Artikkelit sopivat keskustelujen käymiseen, mutta tieteen ydin ei voi olla sormetusdemagogiaa: irrallisia, esitteleviä ja hätäisesti kirjoitettuja raportteja. Silppuisissa artikkeleissa harvoin voidaan teorioida, kuten oikeissa väitöskirjoissa, jotka ovatkin monografioita. Sen sijaan artikkeleissa julkaistaan kertakäyttötietoa, joka vanhenee nopeasti.</p><p>Artikkeliraportointi voi sopia luonnontieteellisen datan välittämiseen, mutta humanististen tai yhteiskuntatieteiden opinnäytteiksi ei artikkelipinoista ole. Omasta mielestäni väitöskirjoilta tulisi vaatia monografiamuotoa, kun taas artikkelinivaskojen hyväksynnän pitäisi olla poikkeus, johon vaaditaan erityiset perustelut.</p><p>Nykyisin asia on käännetty <em>vice versa</em>. Oikean väitöskirjan kirjoittajia vaaditaan perustelemaan, miksi he eivät julkaise artikkelipinotavaraa. Nippuväitöskirjoja väsää nyt kolme neljäsosaa <em>jatko-opiskelijoista</em>, joita sanotaan harhaanjohtavasti &rdquo;tohtoriopiskelijoiksi&rdquo; tai &rdquo;väitöskirjatutkijoiksi&rdquo;, kun taas <em>perustutkinto-opiskelijoita </em>tituleerataan &rdquo;maisteriopiskelijoiksi&rdquo;. He varmaan tukehtuisivat suihkuun, jos eivät laskisi leukaansa vähän.</p><p>Pahinta on, että kiero rahoitusmalli on ohjannut kohottamaan artikkelijulkaisemisen ihanteeksi. Sen tuloksena opiskelijat ovat menettämässä kykynsä kirjoittaa akateemista proosaa ja ajatuksia sisältävää esseetekstiä.</p><p>Eräs vääryys on <em>yhteisartikkelien </em>hyväksyminen opinnäytteiksi. Artikkelijulkaisemista puolustettaessa vedotaan usein sääntöön, jonka mukaan kirjoittajien oman työn osuutta pitää valvoa. Toiveista ei kuitenkaan seuraa tosiasioita. Käytännössä väittelijän oman työn osuus ei ole mitenkään osoitettavissa artikkeleista, joissa on parikymmentä sivua tekstiä ja kolme tai neljä kirjoittajanimeä päällä.</p><p>Sitä paitsi kaikki kolme tai neljä saavat vieläpä käyttää samoja artikkeleita väitellessään kukin omalla tahollaan, joten ei ole ihme, että tohtoriksi väittelevien määrä on kahdessakymmenessä vuodessa moninkertaistunut.</p><p>Asukaslukuumme suhteutettuna Suomessa suoritetaan 3&ndash;5-kertainen määrä tohtorintutkintoja verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin, Ranskaan, Saksaan ja Japaniin, jotka kaikki pitävät itseään tieteen suurvaltoina.</p><p>Jo tuloksellisuuden ja johtamisen käsitteet ovat karkeita yliopistoyhteisöön. Olen asettanut tiedepoliittiseksi tavoitteekseni sen, että hiostavaksi koetusta rahoitusmallista luovutaan ja palataan monessa muussa Euroopan maassa vallitsevaan malliin, jossa yliopistot saavat julkisen perusrahoituksensa ilman turhaa ehdollistamista, niin kuin tieteen vapauteen kuuluu.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Tiedepoliittinen inflaatio syö tutkintoja ja oppilaitoksia</strong></p><p>MTV3:n <a href="https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/korkeakoulujen-rahoitusmalli-uusiksi-suoritettujen-tutkintojen-maara-korostuu-uudessa-rahoitusmallissa/7129258#gs.LC8mCk4">jutussa</a> Sanni Grahn-Laasonen viittaa &rdquo;laadun vahvistamisen ja edistämisen&rdquo; tueksi visioon, jonka yhtenä tavoitteena on, että vuonna 2030 vähintään puolet nuorista aikuisista suorittaisi korkeakoulututkinnon.</p><p>Vasemmiston ja liberaalin porvariston mielestä sivistyksen taso nousee, kun tutkintotodistukset saadaan mahdollisimman moniin käsiin.</p><p>Tällä logiikalla opetusministeriön kannattaisi perustaa postimyyntiliike ja lähettää maisterinpahvit jokaiseen kotiin.</p><p>Mikäli kokoomuksessa vaivauduttaisiin ajattelemaan omien liiketaloudellisten ihanteidensa mukaan, huomattaisiin, että monistamalla tutkintojen arvo oikeastaan laskee.</p><p>Miten käykään aidoille tuotteille, jos markkinoille ilmestyy väärennöksiä? Ensisijaisesti putoaa aitojen arvo.</p><p>Näin kävi myös opistoasteen uudistuksessa. Ammattikorkeakoulut pyrkivät profiloitumaan yliopistoiksi valehtelemalla englanninkielisissä nimissään olevansa &rdquo;soveltavien tieteiden yliopistoja&rdquo; (<em>university of applied sciences</em>). Tämä nimenkäyttöoikeus pitäisi ottaa opistoilta pois.</p><p>Soveltavat tieteet ovat yliopistoissa harjoitettavia tieteitä, kuten soveltava matematiikka ja soveltava filosofia, jotka ovat hyvin teoreettisia tieteenaloja.</p><p>Ammattikorkeakoulut ovat opistoja, joten niistä sopisi käyttää tätä suomen kielen sanaa, kun taas englanniksi sama asia on <em>school</em>.</p><p>Kansainvälisyyskiimaisissa kauppaopistoissa etukenosta otetaan kaikki irti. Esimerkiksi Suomen Liikemiesten Kauppaopisto &rdquo;on nyt <a href="https://www.bc.fi/?gclid=EAIaIQobChMIqLmJ-46h3gIVQ7UYCh3dwQRpEAAYASAAEgLdcfD_BwE">Business College Helsinki</a>&rdquo; ja Kauppiaitten Kauppaopisto <a href="https://www.mercuria.fi/en/">Mercuria Business College</a>. Niiden rinnalle on tullut <a href="https://www.helbus.com/">Helsinki School of Business</a>, jossa voi <a href="https://www.northampton.ac.uk/more/partners/partnerships-in-europe/helsinki-school-of-business-helbus/">suorittaa</a> MBA-tutkintoja brittiläisen, vuonna 2005 yliopistostatuksen saaneen <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/University_of_Northampton">University of Northamptonin</a> alaisuudessa.</p><p><a href="https://www.northampton.ac.uk/">University of Northampton</a> puolestaan vetoaa mielellään &rdquo;pitkään historiaansa&rdquo;, sillä paikkakunnalla toimi <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/University_of_Northampton_(13th_century)">samanniminen yliopisto</a> neljän vuoden ajan 1200-luvulla.</p><p>Merkonomien hätäily urapolkunsa vuoksi tuo mieleen 1980-luvun juppivuodet ja tietysti myös 1990-alun talouskrapulan. Koulutuksen inflaatio on ollut samanlaista kuin rahan arvon piiloinflaatio nykyisin, kun asunnot maksavat enemmän kuin aurinkokunta &ndash; ainakin tasehäiriön paljastumiseen ja kuplan puhkeamiseen asti.</p><p>Tittelitaudista johtuu, että vasta todellisten suoritusten kautta nähdään, kuka pystyy sanomaan asioista jotakin merkityksellistä.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Kansainvälisyyskylvetys mitätöi kotikieltä ja hämärtää ajattelua</strong></p><p>&rdquo;Laurea&rdquo;, &rdquo;Omnia&rdquo;, &rdquo;Stadia&rdquo;, &rdquo;Studia&rdquo;, &rdquo;Metropolia&rdquo;, &rdquo;Helia&rdquo; ja &rdquo;Praktikum&rdquo;.</p><p>Samalla kun ammattioppilaitokset harjoittelevat <em>lorem ipsumia</em> kuvitellen, että asemansa tulee muka jotenkin tieteellisemmäksi pseudolatinaa lukemalla, Suomen valtio puolestaan ottaa kaiken irti koulutusresursseistamme uhkaamalla myydä ne ulkomaalaisille.</p><p>Yleisradion uutiset <a href="https://yle.fi/uutiset/3-9873078">kertoivat</a> vuosi sitten, että &rdquo;[s]uomalainen koulutusvientiyritys <em>Edunation </em>aikoo tuoda suomalaisiin korkeakouluihin 150 000 ulkomaista tutkinto-opiskelijaa vuoteen 2020 mennessä&rdquo;.</p><p>Ahneet firmat aikovat siis myydä suomalaisissa yliopistoissa ja korkeakouluissa annettavan koulutuksen ulkomaalaisille välityspalkkiota vastaan. Yliopistojen yksityistäminen on luonut tähän mahdollisuuden, sillä yliopistot voivat solmia sopimuksia melko vapaasti.</p><p>Eräs vääryys suomalaisia ihmisiä vastaan vallitsee myös siinä, että verovaroilla on tarjoiltu ilmainen tai puoli-ilmainen yliopistokoulutus muualta tuleville, jotka pääsevät hyödyntämään lähes maksuttoman koulutusjärjestelmämme edut suomalaisten ihmisten maksaessa kaiken ja jäädessä tulijoiden vuoksi vaille omaa opiskelupaikkaa.</p><p>Muutamat yliopistot ovat asettaneet oikein tavoitteekseen, että opiskelijoista ja tutkijoista tietty osuus, esimerkiksi 15&ndash;30 prosenttia, olisi ulkomaalaisia. Mikään itseisarvo ulkomaalaistuminen ei kuitenkaan ole, eikä siitä ole osoitettu olevan mitään sellaista hyötyä, joka loisi sille poliittisen tai tieteellisen oikeutuksen.<br /><br />Opiskelijaliike, joka on asettunut tukemaan ulkomaalaisten rekrytointia, ei ymmärrä omaa parastaan eikä sitä, kuinka vääristyneitä myös opiskelijoiden <em>vaihtosuhteet </em>ovat. Ulkomailta on tätä nykyä huomattavasti suurempi määrä opiskelemassa Suomessa kuin suomalaisia on opiskelemassa ulkomailla, joten lisää tänne ei tarvita eikä voida ottaa myöskään vaihdon verukkeella. Tieteen <em>kansainvälisyys </em>edellytä <em>maahanmuuttoa </em>eikä koulutuksen jakamista lahjaksi.<br /><br />Yliopistot kuitenkin muuttuvat sulaksi vahaksi ja hallintovirastojen byrokraatit menevät tainnoksiin, kun sanotaan sana &rdquo;kansainvälisyys&rdquo;. Kansainvälisyyteen pakottamisesta ja ohjaamisesta on tehty ideologinen normatiivi, joka vahingoittaa kotimaista kulttuurielämää ja kotimaisten kielten asemaa. Kun suomalaisessa tieteessä ei saa puhua suomea, pyritään vetämään matto suomen kielellä esitettävän tieteen ja etenkin yhteiskuntakritiikin alta.&nbsp;</p><p>Virhe on ollut myös puolikoulutettujen opiskelijoiden lähettäminen ulkomaille. Ulkomailla oleskelu kuuluu nykyisin pakollisena melkein jokaiseen perustutkintoon, jonka suorittaminen ikävästi katkeaa opiskelijan kadotessa Brysseliin bailaamaan tai Britanniaan &rdquo;<em>I like ice cream</em>&rdquo; -englantia puhumaan.</p><p>Ulkomailla oleskelun resurssit kannattaisi suunnata jatko-opiskelijoille tai valmistuneille tohtoreille, joilta voi odottaa jonkinlaisia tieteellisiä valmiuksia sekä kykyä tieteellisten asiantuntijavaikutteiden omaksumiseen, jakamiseen tai välittämiseen.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Koulutuspolitiikan mahtipontinen moraaliposeeraus ja ristiriitainen dekadenssi</strong></p><p>Nykyinen hallitus kuittasi pakolaiskriisin kuluja ottamalla satoja miljoonia yliopistoilta, ja edellinen hallitus puolestaan vei vielä enemmän ammatillisesta ja perusopetuksesta, joten myöskään vasemmisto-opposition ei pitäisi aivan pian päästä ratsastamaan nykyhallituksen virheillä.</p><p>Tämän kuun alkupuolella Yle <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10447581">uutisoi</a> ammattikoululaisesta, joka opiskelee kotona sähköasentajaksi samalla, kun hänen äitinsä katselee miehentaimen toimettomuutta kaulin kädessään ja kallella kypärin.</p><p>Eräs ystäväni puolestaan aloitti äskettäin ammattikorkeakoulun ja valitti ensi töikseen opetuksen vähyyttä ja kreisin vieraantunutta tunnelmaa sekä opetuksessa vallitsevaa huonoa otetta.</p><p>Suurin osa ammattioppilaitosten opetuksesta järjestetään etäopetuksena, opettajat eivät viitsi tulla paikalle, ja kukaan ei opi mitään. Tämä voi tosin johtua yhtä hyvin rahoituksen leikkaamisesta kuin siitä, että opettajat käyttävät rahoituksen vähentämistä tekosyynä välinpitämättömyyteensä.</p><p>Yhtä kaikki, nämä ovat tuloksia koulutuspoliittisesta dekadenssista, joka maassamme vallitsee, ja kaiken edellä olevan sanoin tieteen ja opetuksen hyväksi &ndash; en tappioksi.</p> Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) asettama työryhmä jätti äskettäin toimeksiantajalleen ehdotuksen, jolla yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitus yritetään sitoa entistäkin tiukemmin suoritettujen tutkintojen määrään.

Valmisteluryhmän ehdotuksen mukaan tutkintojen osuutta yliopistojen rahoituksessa kasvatettaisiin nykyisestä 19 prosentista 30 prosenttiin ja ammattikorkeakoulujen nykyisestä 40 prosentista 56 prosenttiin.

Kun STT kysyi Grahn-Laasoselta, ”onko vaarana, että korkeakoulujen tutkintoja painottava rahoitusuudistus johtaa tasosta tinkimiseen?”, hänen vastauksensa oli:

–  Sellaista vaaraa ei saa olla. Laadun vahvistaminen ja edistäminen on nimenomaan vision ytimessä.

”Ei saa olla.” Ministeri siis kieltää sen, mihin hänen työryhmänsä toimintaa tosiasiallisesti ohjaa. Samaan tapaan voisi sanoa lapselle, että ”älä itke”, tai köyhälle, että ”kerjuu kielletty”. Tyypillistä kokoomuslaista politiikkaa. 

 

Yliopistojen simputusmalli mädättää tieteiden sisällöt

On tietysti hyvä, että yliopistoistakin valmistutaan. Mutta. Yliopistojen ulkopuolelta tarjotut tuloksellisuusvaatimukset ovat johtaneet yliopistojen hallintovirastoja solmimaan kunnianhimoisia sopimuksia, joiden toteuttaminen on siirretty oppiaineiden vastuulle ilman käsitystä siitä, mitä laitoksilla tehdään, miksi laatu pitäisi korvata määrällä tai kuinka määrä saataisiin loihdituksi laaduksi.

Rahankiilto silmissä ja kuristusköysi kaulan ympärillä harjoitettu tutkintotehtailu on jo nyt johtanut tieteen tason laskuun.

Esimerkiksi väitöskirjoja sorvataan mitättömistä ja tieteellisesti mielenkiinnottomista aiheista, ja eräillä disipliinimäisillä tieteenaloilla aiheet ovat päässeet jopa loppumaan.

Tutkintojen rimaa alennetaan, jotta kukaan ei mahtuisi ryömimään alta. Useimmat yliopistot ovat poistaneet väitöskirjojen arvosana-arvostelun, jotta tieteen tason lasku voitaisiin tehokkaammin peittää.

Eräs tieteellinen petos on hyväksyä artikkeleista kootuja nippuväitöskirjoja. Niissä harvoin pystytään osoittamaan sen enempää asiakokonaisuuksien hallintaa kuin kykyä teorioiden muodostamiseen.

Artikkelit sopivat keskustelujen käymiseen, mutta tieteen ydin ei voi olla sormetusdemagogiaa: irrallisia, esitteleviä ja hätäisesti kirjoitettuja raportteja. Silppuisissa artikkeleissa harvoin voidaan teorioida, kuten oikeissa väitöskirjoissa, jotka ovatkin monografioita. Sen sijaan artikkeleissa julkaistaan kertakäyttötietoa, joka vanhenee nopeasti.

Artikkeliraportointi voi sopia luonnontieteellisen datan välittämiseen, mutta humanististen tai yhteiskuntatieteiden opinnäytteiksi ei artikkelipinoista ole. Omasta mielestäni väitöskirjoilta tulisi vaatia monografiamuotoa, kun taas artikkelinivaskojen hyväksynnän pitäisi olla poikkeus, johon vaaditaan erityiset perustelut.

Nykyisin asia on käännetty vice versa. Oikean väitöskirjan kirjoittajia vaaditaan perustelemaan, miksi he eivät julkaise artikkelipinotavaraa. Nippuväitöskirjoja väsää nyt kolme neljäsosaa jatko-opiskelijoista, joita sanotaan harhaanjohtavasti ”tohtoriopiskelijoiksi” tai ”väitöskirjatutkijoiksi”, kun taas perustutkinto-opiskelijoita tituleerataan ”maisteriopiskelijoiksi”. He varmaan tukehtuisivat suihkuun, jos eivät laskisi leukaansa vähän.

Pahinta on, että kiero rahoitusmalli on ohjannut kohottamaan artikkelijulkaisemisen ihanteeksi. Sen tuloksena opiskelijat ovat menettämässä kykynsä kirjoittaa akateemista proosaa ja ajatuksia sisältävää esseetekstiä.

Eräs vääryys on yhteisartikkelien hyväksyminen opinnäytteiksi. Artikkelijulkaisemista puolustettaessa vedotaan usein sääntöön, jonka mukaan kirjoittajien oman työn osuutta pitää valvoa. Toiveista ei kuitenkaan seuraa tosiasioita. Käytännössä väittelijän oman työn osuus ei ole mitenkään osoitettavissa artikkeleista, joissa on parikymmentä sivua tekstiä ja kolme tai neljä kirjoittajanimeä päällä.

Sitä paitsi kaikki kolme tai neljä saavat vieläpä käyttää samoja artikkeleita väitellessään kukin omalla tahollaan, joten ei ole ihme, että tohtoriksi väittelevien määrä on kahdessakymmenessä vuodessa moninkertaistunut.

Asukaslukuumme suhteutettuna Suomessa suoritetaan 3–5-kertainen määrä tohtorintutkintoja verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin, Ranskaan, Saksaan ja Japaniin, jotka kaikki pitävät itseään tieteen suurvaltoina.

Jo tuloksellisuuden ja johtamisen käsitteet ovat karkeita yliopistoyhteisöön. Olen asettanut tiedepoliittiseksi tavoitteekseni sen, että hiostavaksi koetusta rahoitusmallista luovutaan ja palataan monessa muussa Euroopan maassa vallitsevaan malliin, jossa yliopistot saavat julkisen perusrahoituksensa ilman turhaa ehdollistamista, niin kuin tieteen vapauteen kuuluu.

 

Tiedepoliittinen inflaatio syö tutkintoja ja oppilaitoksia

MTV3:n jutussa Sanni Grahn-Laasonen viittaa ”laadun vahvistamisen ja edistämisen” tueksi visioon, jonka yhtenä tavoitteena on, että vuonna 2030 vähintään puolet nuorista aikuisista suorittaisi korkeakoulututkinnon.

Vasemmiston ja liberaalin porvariston mielestä sivistyksen taso nousee, kun tutkintotodistukset saadaan mahdollisimman moniin käsiin.

Tällä logiikalla opetusministeriön kannattaisi perustaa postimyyntiliike ja lähettää maisterinpahvit jokaiseen kotiin.

Mikäli kokoomuksessa vaivauduttaisiin ajattelemaan omien liiketaloudellisten ihanteidensa mukaan, huomattaisiin, että monistamalla tutkintojen arvo oikeastaan laskee.

Miten käykään aidoille tuotteille, jos markkinoille ilmestyy väärennöksiä? Ensisijaisesti putoaa aitojen arvo.

Näin kävi myös opistoasteen uudistuksessa. Ammattikorkeakoulut pyrkivät profiloitumaan yliopistoiksi valehtelemalla englanninkielisissä nimissään olevansa ”soveltavien tieteiden yliopistoja” (university of applied sciences). Tämä nimenkäyttöoikeus pitäisi ottaa opistoilta pois.

Soveltavat tieteet ovat yliopistoissa harjoitettavia tieteitä, kuten soveltava matematiikka ja soveltava filosofia, jotka ovat hyvin teoreettisia tieteenaloja.

Ammattikorkeakoulut ovat opistoja, joten niistä sopisi käyttää tätä suomen kielen sanaa, kun taas englanniksi sama asia on school.

Kansainvälisyyskiimaisissa kauppaopistoissa etukenosta otetaan kaikki irti. Esimerkiksi Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ”on nyt Business College Helsinki” ja Kauppiaitten Kauppaopisto Mercuria Business College. Niiden rinnalle on tullut Helsinki School of Business, jossa voi suorittaa MBA-tutkintoja brittiläisen, vuonna 2005 yliopistostatuksen saaneen University of Northamptonin alaisuudessa.

University of Northampton puolestaan vetoaa mielellään ”pitkään historiaansa”, sillä paikkakunnalla toimi samanniminen yliopisto neljän vuoden ajan 1200-luvulla.

Merkonomien hätäily urapolkunsa vuoksi tuo mieleen 1980-luvun juppivuodet ja tietysti myös 1990-alun talouskrapulan. Koulutuksen inflaatio on ollut samanlaista kuin rahan arvon piiloinflaatio nykyisin, kun asunnot maksavat enemmän kuin aurinkokunta – ainakin tasehäiriön paljastumiseen ja kuplan puhkeamiseen asti.

Tittelitaudista johtuu, että vasta todellisten suoritusten kautta nähdään, kuka pystyy sanomaan asioista jotakin merkityksellistä.

 

Kansainvälisyyskylvetys mitätöi kotikieltä ja hämärtää ajattelua

”Laurea”, ”Omnia”, ”Stadia”, ”Studia”, ”Metropolia”, ”Helia” ja ”Praktikum”.

Samalla kun ammattioppilaitokset harjoittelevat lorem ipsumia kuvitellen, että asemansa tulee muka jotenkin tieteellisemmäksi pseudolatinaa lukemalla, Suomen valtio puolestaan ottaa kaiken irti koulutusresursseistamme uhkaamalla myydä ne ulkomaalaisille.

Yleisradion uutiset kertoivat vuosi sitten, että ”[s]uomalainen koulutusvientiyritys Edunation aikoo tuoda suomalaisiin korkeakouluihin 150 000 ulkomaista tutkinto-opiskelijaa vuoteen 2020 mennessä”.

Ahneet firmat aikovat siis myydä suomalaisissa yliopistoissa ja korkeakouluissa annettavan koulutuksen ulkomaalaisille välityspalkkiota vastaan. Yliopistojen yksityistäminen on luonut tähän mahdollisuuden, sillä yliopistot voivat solmia sopimuksia melko vapaasti.

Eräs vääryys suomalaisia ihmisiä vastaan vallitsee myös siinä, että verovaroilla on tarjoiltu ilmainen tai puoli-ilmainen yliopistokoulutus muualta tuleville, jotka pääsevät hyödyntämään lähes maksuttoman koulutusjärjestelmämme edut suomalaisten ihmisten maksaessa kaiken ja jäädessä tulijoiden vuoksi vaille omaa opiskelupaikkaa.

Muutamat yliopistot ovat asettaneet oikein tavoitteekseen, että opiskelijoista ja tutkijoista tietty osuus, esimerkiksi 15–30 prosenttia, olisi ulkomaalaisia. Mikään itseisarvo ulkomaalaistuminen ei kuitenkaan ole, eikä siitä ole osoitettu olevan mitään sellaista hyötyä, joka loisi sille poliittisen tai tieteellisen oikeutuksen.

Opiskelijaliike, joka on asettunut tukemaan ulkomaalaisten rekrytointia, ei ymmärrä omaa parastaan eikä sitä, kuinka vääristyneitä myös opiskelijoiden vaihtosuhteet ovat. Ulkomailta on tätä nykyä huomattavasti suurempi määrä opiskelemassa Suomessa kuin suomalaisia on opiskelemassa ulkomailla, joten lisää tänne ei tarvita eikä voida ottaa myöskään vaihdon verukkeella. Tieteen kansainvälisyys edellytä maahanmuuttoa eikä koulutuksen jakamista lahjaksi.

Yliopistot kuitenkin muuttuvat sulaksi vahaksi ja hallintovirastojen byrokraatit menevät tainnoksiin, kun sanotaan sana ”kansainvälisyys”. Kansainvälisyyteen pakottamisesta ja ohjaamisesta on tehty ideologinen normatiivi, joka vahingoittaa kotimaista kulttuurielämää ja kotimaisten kielten asemaa. Kun suomalaisessa tieteessä ei saa puhua suomea, pyritään vetämään matto suomen kielellä esitettävän tieteen ja etenkin yhteiskuntakritiikin alta. 

Virhe on ollut myös puolikoulutettujen opiskelijoiden lähettäminen ulkomaille. Ulkomailla oleskelu kuuluu nykyisin pakollisena melkein jokaiseen perustutkintoon, jonka suorittaminen ikävästi katkeaa opiskelijan kadotessa Brysseliin bailaamaan tai Britanniaan ”I like ice cream” -englantia puhumaan.

Ulkomailla oleskelun resurssit kannattaisi suunnata jatko-opiskelijoille tai valmistuneille tohtoreille, joilta voi odottaa jonkinlaisia tieteellisiä valmiuksia sekä kykyä tieteellisten asiantuntijavaikutteiden omaksumiseen, jakamiseen tai välittämiseen.

 

Koulutuspolitiikan mahtipontinen moraaliposeeraus ja ristiriitainen dekadenssi

Nykyinen hallitus kuittasi pakolaiskriisin kuluja ottamalla satoja miljoonia yliopistoilta, ja edellinen hallitus puolestaan vei vielä enemmän ammatillisesta ja perusopetuksesta, joten myöskään vasemmisto-opposition ei pitäisi aivan pian päästä ratsastamaan nykyhallituksen virheillä.

Tämän kuun alkupuolella Yle uutisoi ammattikoululaisesta, joka opiskelee kotona sähköasentajaksi samalla, kun hänen äitinsä katselee miehentaimen toimettomuutta kaulin kädessään ja kallella kypärin.

Eräs ystäväni puolestaan aloitti äskettäin ammattikorkeakoulun ja valitti ensi töikseen opetuksen vähyyttä ja kreisin vieraantunutta tunnelmaa sekä opetuksessa vallitsevaa huonoa otetta.

Suurin osa ammattioppilaitosten opetuksesta järjestetään etäopetuksena, opettajat eivät viitsi tulla paikalle, ja kukaan ei opi mitään. Tämä voi tosin johtua yhtä hyvin rahoituksen leikkaamisesta kuin siitä, että opettajat käyttävät rahoituksen vähentämistä tekosyynä välinpitämättömyyteensä.

Yhtä kaikki, nämä ovat tuloksia koulutuspoliittisesta dekadenssista, joka maassamme vallitsee, ja kaiken edellä olevan sanoin tieteen ja opetuksen hyväksi – en tappioksi.

]]>
10 http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263167-miten-pilataan-suomen-koulutusjarjestelma#comments Ammattikorkeakoulut Koulujärjestelmä Tiedepolitiikka Yliopistot Fri, 26 Oct 2018 08:22:52 +0000 J. Sakari Hankamäki http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263167-miten-pilataan-suomen-koulutusjarjestelma
’Oikea’ yliopisto tarpeen, siis fundamentalistinen? http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259356-oikea-yliopisto-tarpeen-siis-fundamentalistinen <p>Dosentti <strong>Erkki Tuomioja</strong> toivoo teologiaa pois tieteellisistä yliopistoista. Hyvä ajatus. Äärioikeisto ja usalaisuus tarvitsevat oman yliopiston. Suomen opinahjot on nyt &rdquo;osoitettu&rdquo; vihervassarilaisiksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Kristilliseen korkeakouluun sijoittuisivat teologian lisäksi fundamentaalis-kristillinen opetus, tiedettä, ihmisoikeuksia ja evoluutioteoriaa vastustavat opit ja niille läheiset suuntaukset. Onnen omiaan sinne sopivat kirkkoarkkitehtuurin ja kirkkotaiteen selvittelyt sekä oikeistolaisten maitten äärioikeistolaisen kristillisen kulttuurin myötäsukainen tutkimus.</p><p>&nbsp;</p><p>Bisneksen opetus ja harjoitus on itsestään selvästi opinahjon ydinosaamista. Sille antaa hyvän esimerkin amerikkalainen kristillinen fundamentalismi. Sen edustajat saarnaavat Suomessakin tunnetusti rahasta, kymmenyksistä ja uhrista antaumuksella ja ahkerasti.</p><p>&nbsp;</p><p>Hagiografia saisi vihdoin ansaitsemansa toimintaympäristön. Suomalaisten pyhimykset &ndash; <strong>Karl Marx</strong>, <strong>C.G. Mannerheim</strong>, <strong>UKK</strong>, kilpaurheilijat, narkomaanit, iskelmälaulajat ja <strong>Alvar Aalto</strong> &ndash; olisivat tärkeimpiä tutkimuskohteita.</p><p>&nbsp;</p><ul><li>Eiköhän hallitus nopsasti leikanne tarvittavat miljardit köyhimmiltä, työttömiltä, lapsilta, sivistykseltä, opetuksesta, tieteeltä, sairailta ja pieneläkeläisiltä. Niiltä pienimmiltä.</li></ul><p>&nbsp;</p><ul><li>Näin toiminee hallitus, joka <em>suojelee elämää</em> [<strong>Timo Soinin</strong> kaunis ilmaus] siunaamillaan asekaupoilla, yhteiskunnan heikoimpiin kohdistuvilla leikkelyillä sekä antamalla rikkaille.</li></ul><p>&nbsp;</p><ul><li>Mallia eikun USAsta. Siellä kissakin saa helposti maisterin paperit, kun raha kirstuun kilahtaa. &nbsp;</li></ul><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Dosentti Erkki Tuomioja toivoo teologiaa pois tieteellisistä yliopistoista. Hyvä ajatus. Äärioikeisto ja usalaisuus tarvitsevat oman yliopiston. Suomen opinahjot on nyt ”osoitettu” vihervassarilaisiksi.

 

Kristilliseen korkeakouluun sijoittuisivat teologian lisäksi fundamentaalis-kristillinen opetus, tiedettä, ihmisoikeuksia ja evoluutioteoriaa vastustavat opit ja niille läheiset suuntaukset. Onnen omiaan sinne sopivat kirkkoarkkitehtuurin ja kirkkotaiteen selvittelyt sekä oikeistolaisten maitten äärioikeistolaisen kristillisen kulttuurin myötäsukainen tutkimus.

 

Bisneksen opetus ja harjoitus on itsestään selvästi opinahjon ydinosaamista. Sille antaa hyvän esimerkin amerikkalainen kristillinen fundamentalismi. Sen edustajat saarnaavat Suomessakin tunnetusti rahasta, kymmenyksistä ja uhrista antaumuksella ja ahkerasti.

 

Hagiografia saisi vihdoin ansaitsemansa toimintaympäristön. Suomalaisten pyhimykset – Karl Marx, C.G. Mannerheim, UKK, kilpaurheilijat, narkomaanit, iskelmälaulajat ja Alvar Aalto – olisivat tärkeimpiä tutkimuskohteita.

 

  • Eiköhän hallitus nopsasti leikanne tarvittavat miljardit köyhimmiltä, työttömiltä, lapsilta, sivistykseltä, opetuksesta, tieteeltä, sairailta ja pieneläkeläisiltä. Niiltä pienimmiltä.

 

  • Näin toiminee hallitus, joka suojelee elämää [Timo Soinin kaunis ilmaus] siunaamillaan asekaupoilla, yhteiskunnan heikoimpiin kohdistuvilla leikkelyillä sekä antamalla rikkaille.

 

  • Mallia eikun USAsta. Siellä kissakin saa helposti maisterin paperit, kun raha kirstuun kilahtaa.  
]]>
6 http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259356-oikea-yliopisto-tarpeen-siis-fundamentalistinen#comments Alvar Aalto Korkeakoulutuksen rahoitus Teologia Uskonnollinen fundamentalismi Yliopistot Sat, 11 Aug 2018 19:13:58 +0000 Katriina Kajannes http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259356-oikea-yliopisto-tarpeen-siis-fundamentalistinen
Korkeakoulututkintojen laadunvarmistus http://ullakaukola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256962-korkeakoulututkintojen-laadunvarmistus <p>Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (KARVI) vertaili suomalaisten yliopistojen lääketieteen perusopetusta. Selvityksessä ilmeni, ettei ole yhteistä ymmärrystä siitä, mitä suomalaisen lääkärin pitäisi valmistuessaan osata.</p><p>Lääketieteen opetussuunnitelmien sisältö vaihtelee yliopistosta toiseen. Samoin on muillakin aloilla, joilla ei ole valtakunnallista opetussuunnnitelmaa. Mitä esimerkiksi kauppatieteiden maisterin, tradenomin, diplomi-insinöörin tai sairaanhoitajan vähintään pitäisi osata? Korkeakoulujen oikeus päättää itsenäisesti opetussuunnitelmistaan yhdistettynä rahoituksen lähes pelkästään määrällisiin mittareihin voi aiheuttaa laatuongelmia. On mahdollista, että opintoja helpotetaan, jotta tutkintoja ja opintopistemääriä saadaan &rdquo;tuotettua&rdquo; riittävä määrä ja menestytään korkeakoulujen rahoituksen nollasummapelissä.</p><p>On syytä määritellä korkeakoulutukintojen valtakunnallinen vähimmäisosaaminen. Ne ovat tae laadusta, mikäli korkeakoulujen sisäinen laadunvarmistus ei toimi.</p><p>&nbsp;</p><p>KARVIn selvitys:</p><p><a href="https://karvi.fi/2018/06/15/laakarikoulutus-arvioitu-laaketieteen-koulutuksen-tavoitteet-ja-sisallot-vaihtelevat-yhteinen-nakemys-suomalaisesta-laakarista-tarvitaan/">https://karvi.fi/2018/06/15/laakarikoulutus-arvioitu-laaketieteen-koulutuksen-tavoitteet-ja-sisallot-vaihtelevat-yhteinen-nakemys-suomalaisesta-laakarista-tarvitaan/</a></p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (KARVI) vertaili suomalaisten yliopistojen lääketieteen perusopetusta. Selvityksessä ilmeni, ettei ole yhteistä ymmärrystä siitä, mitä suomalaisen lääkärin pitäisi valmistuessaan osata.

Lääketieteen opetussuunnitelmien sisältö vaihtelee yliopistosta toiseen. Samoin on muillakin aloilla, joilla ei ole valtakunnallista opetussuunnnitelmaa. Mitä esimerkiksi kauppatieteiden maisterin, tradenomin, diplomi-insinöörin tai sairaanhoitajan vähintään pitäisi osata? Korkeakoulujen oikeus päättää itsenäisesti opetussuunnitelmistaan yhdistettynä rahoituksen lähes pelkästään määrällisiin mittareihin voi aiheuttaa laatuongelmia. On mahdollista, että opintoja helpotetaan, jotta tutkintoja ja opintopistemääriä saadaan ”tuotettua” riittävä määrä ja menestytään korkeakoulujen rahoituksen nollasummapelissä.

On syytä määritellä korkeakoulutukintojen valtakunnallinen vähimmäisosaaminen. Ne ovat tae laadusta, mikäli korkeakoulujen sisäinen laadunvarmistus ei toimi.

 

KARVIn selvitys:

https://karvi.fi/2018/06/15/laakarikoulutus-arvioitu-laaketieteen-koulutuksen-tavoitteet-ja-sisallot-vaihtelevat-yhteinen-nakemys-suomalaisesta-laakarista-tarvitaan/

 

]]>
3 http://ullakaukola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256962-korkeakoulututkintojen-laadunvarmistus#comments Ammattikorkeakoulut Korkeakoulut Koulutus Laatu Yliopistot Fri, 15 Jun 2018 17:42:25 +0000 Ulla Kaukola http://ullakaukola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256962-korkeakoulututkintojen-laadunvarmistus
Siksi Laura http://hietanenkaija.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255376-siksi-laura <p>On tullut selväksi, että yliopistoissa ei ole annettu tarpeellista ohjausta gradujen tekoon, ja että Laura Huhtasaaren gradussa huomatut puutteet eivät ole ainutlaatuisia, vaan jäävuoren huippu.&nbsp; Nykyisin tilanne on toinen, koska ohjauksen perillemenoa ja gradun laatua&nbsp; voidaan tehokkaasti valvoa. Voiko nämä kaikki gradut tutkia, vai pitäisikö? Ei voi, ei pidä eikä tarvitse -Mutta siksi kysymys kuuluukin: miksi tämä asia on nostettu median ykköskysymykseksi, miksi se on kaikista tärkeintä?&nbsp;&nbsp;</p><p>Vastaus on tietysti: koska perussuomalaisuus koetaan uhaksi vallitsevalle järjestelmälle ja &quot;maan tavalle&quot;.&nbsp; Ensi vuonna on vaalit, ja jotkut piirit pelkäävät kovasti perussuomalaisen ajatustavan nousua, koska sille on todellakin tilausta.&nbsp; Maa tarvitsee isänmaallista puoluetta, joka on myös euro- ja Eu-kriittinen, vastustaa koulutus- ja muita leikkauksia ja joka haluaa nostaa myös maahanmuuton keskusteluun, kriittisine äänenpainoineen. Ymmärrän toki että hallituspuolueet tutisevat,&nbsp; vaalitaistelu käy jo ankarana.&nbsp; -Tässä plagiointikohussa ei todellakaan ole kysymys Laurasta, vaan perussuomalaisuudesta, ajatustavasta, ensi vuoden vaaleista - kyllä äänestäjät sen ymmärtävät.&nbsp; Laura on onneksi vahva, ja perussuomalaiset on ilman muuta matkalla hyvään vaalivoittoon!</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> On tullut selväksi, että yliopistoissa ei ole annettu tarpeellista ohjausta gradujen tekoon, ja että Laura Huhtasaaren gradussa huomatut puutteet eivät ole ainutlaatuisia, vaan jäävuoren huippu.  Nykyisin tilanne on toinen, koska ohjauksen perillemenoa ja gradun laatua  voidaan tehokkaasti valvoa. Voiko nämä kaikki gradut tutkia, vai pitäisikö? Ei voi, ei pidä eikä tarvitse -Mutta siksi kysymys kuuluukin: miksi tämä asia on nostettu median ykköskysymykseksi, miksi se on kaikista tärkeintä?  

Vastaus on tietysti: koska perussuomalaisuus koetaan uhaksi vallitsevalle järjestelmälle ja "maan tavalle".  Ensi vuonna on vaalit, ja jotkut piirit pelkäävät kovasti perussuomalaisen ajatustavan nousua, koska sille on todellakin tilausta.  Maa tarvitsee isänmaallista puoluetta, joka on myös euro- ja Eu-kriittinen, vastustaa koulutus- ja muita leikkauksia ja joka haluaa nostaa myös maahanmuuton keskusteluun, kriittisine äänenpainoineen. Ymmärrän toki että hallituspuolueet tutisevat,  vaalitaistelu käy jo ankarana.  -Tässä plagiointikohussa ei todellakaan ole kysymys Laurasta, vaan perussuomalaisuudesta, ajatustavasta, ensi vuoden vaaleista - kyllä äänestäjät sen ymmärtävät.  Laura on onneksi vahva, ja perussuomalaiset on ilman muuta matkalla hyvään vaalivoittoon!

]]>
45 http://hietanenkaija.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255376-siksi-laura#comments Plagiointikohu Vaalit Yliopistot Wed, 16 May 2018 09:21:15 +0000 Kaija Hietanen http://hietanenkaija.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255376-siksi-laura
Yliopistot elävät vielä romanttista aikaansa painokoneen ruksuttaessa http://erkkilaitila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255356-yliopistot-elavat-viela-romanttista-aikaansa-painokoneen-ruksuttaessa <p>Yksi epäilyksenalainen gradu pääsi juuri kääntämään valtakunnan nurin. Rakkaasta &quot;lapsesta&quot; varmaankin on kysymys, kun se aiheuttaa näin paljon maniaa ja hysteriaa sekä tuomitsemisen halua kuten uskonnollisessa yhteisössä ainakin. Kuka heittäisi viimeisen kiven gradun tekijän niskaan?</p><p><strong>Ministerin arvovalta tarvittaisiin peliin!</strong></p><p>Kohu on niin suurta, että se ylittää väliin soten kriisinkin. Siksi on syytä vaatia valtakunnan korkeinta päättäjää astumaan esiin, koska eihän joku Jyväskylän yliopiston lakimies enää riitä selvittämään mistä on kysymys.</p><p>Nyt onkin niin, etä <strong>Suomella ei ole tiedeministeriä, eikä tiedepolitiikkaa</strong>, eikä taida olla ketään nimettyä henkilöä vastaamaan korkeimman koulutuksen tilasta. Sen sijaan meillä on Eurooppa-/kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho ja kymmenkunta muuta &quot;paikallaanpito-ministeriöitä&quot; pitämään Suomea paikallaan, ettei se pääse irtaantumaan Venäjän vaikutuspiiristä.</p><p>Kukaan ei ole siis linjaamassa lakeja, joiden mukaan tutkimusta ja opinnäytteitä tulisi kehittää nyt ja vastaisuudessa verrokkimaiden tasolle. Koulutussysteemi ajelehtii kuin ajopuu, mistä Sitran Kosonenkin oli huolissaan. Yliopistolaitos on ummehtuneessa tilassa monestakin syystä, joista vähäisimpiä eivät ole leikkaukset, joilla parasta henkilökuntaa on ajettu kilometritehtaalle.</p><p><strong>Gradujupakat ovat vain jäävuoren huippu</strong></p><p>Jos yliopistopuolta ei systemaattisesti kehitetä, eikä systemaattisesti valvota, ei sitä myöskään mitata. Uudistumisyrityksiä norsunluutorneissaan viettävä henkilöstö ei tee mitään ylimääräistä, koska &quot;epämukavuusalueelle&quot; on vastenmielistä siirtyä. Näin itseorganisoituminen jää toteutumatta, ja yliopistojen metodit pääsevät vanhentumaan, ja kurssit muuttuvat arvottomiksi.</p><p><strong>Autoritäärisyys on yliopistojen pahin ongelma</strong></p><p>Historiallisista syistä yliopistoissa on säilynyt vahva sisäinen kontrolli. Dekaanin virkaan tuli yliopistouudistuksessa (2010) paljon lisää valtaa, mutta rehtorilla sitä valtaa vasta onkin määrätä kaikesta. Tämä hierarkia estää uudistumisen. Lisäksi rahoitusjärjestelyt voivat olla sellaiset, että tutkija joutuu antautumaan rahoittajansa (kuten EU) ajatusmalliin, mikä on objektiivisen ja tieteellisen ajattelun irvikuva.</p><p>Paljon olisi korjattavaa yliopistoissa. Kävin itse läpi Jyväskylän yliopiston ylimmät vaiheet. Kovin rakkaita muistoja ei jäänyt<strong>. </strong>Opin, että mitään kovin haastavaa ei opinnäytteenä kannattaisi tehdä, koska kukaan ei jouda sitä kunnolla arvioimaan.<strong> </strong><em>Mahdollisimman nopeasti ulos</em> on monesti hyvä periaate.</p><p><strong>Metayliopisto on tarkoitettu korjaamaan yliopistojen jälkeenjääneisyyden</strong></p><p>Tutkimukseni ja IT-taustani ja opetukset Amerikasta johdattivat minut 10 vuodessa kehittämään paremmaksi sitä kaikkea, missä yliopistot ovat epäonnistuneet. Niin kuin nimikin sanoo, tämä konsepti pohjautuu <strong>metakognitioon </strong>ja<strong> meta-mallintamiseen</strong>, mikä IT-alalla on yleinenkin menetelmä. Systeemisyys ja kybernetiikka ovat teorian ydintä.</p><p><strong>Haaste lukijoille</strong></p><p><strong>Voin lyödä vetoa 1000 eurosta</strong>, että kukaan suomalainen ei pysty todistamaan Metayliopiston ideaa virheelliseksi, tai osoittamaan, että olisin plagioinut sen mistään. Joka on kiinnostunut tätä mahdollisuutta pohtimaan, saa vapaasti kirjoitella kommentteja, kunhan pysyy asiassa ja asiallisena.</p><p>Tein juuri videon otsikon aiheesta konkretisoidakseni yliopistojen haasteita tässä postmodernissa ajassamme. Selostan myös kuinka jälkeenjääneisyyden voi kääntää voitoksi esittelemälläni tavalla. Keskusteleva tiede, yhteistyötekniikat ja mallintamisteknologiat olisivat 100 vuoden harppaus <em><strong>tekstimassaan uskoviin nyky-yliopistoihin </strong></em>nähden. Siis niihin, joissa tuherretaan graduja silmät punaisina peläten tarkastajan tuomiota ja lynkkausta vielä 15 vuotta valmistumisen jälkeenkin. Se on sairasta!</p><p>Noitavainojen sijaan olisi hyvä löytää kybernetiikan ja ohjattavuuden idea, että yhteiskunta todella pääsisi kehittymään modernin tekniikan ja viestinnän mukaisesti kohti parempaa tietoa, yhteisöllisyyttä ja viisautta.</p><p>Johdanto idean selostukseen on Metayliopiston sivustolla: <a href="https://tinyurl.com/yd65f8f5" title="https://tinyurl.com/yd65f8f5">https://tinyurl.com/yd65f8f5</a></p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Yksi epäilyksenalainen gradu pääsi juuri kääntämään valtakunnan nurin. Rakkaasta "lapsesta" varmaankin on kysymys, kun se aiheuttaa näin paljon maniaa ja hysteriaa sekä tuomitsemisen halua kuten uskonnollisessa yhteisössä ainakin. Kuka heittäisi viimeisen kiven gradun tekijän niskaan?

Ministerin arvovalta tarvittaisiin peliin!

Kohu on niin suurta, että se ylittää väliin soten kriisinkin. Siksi on syytä vaatia valtakunnan korkeinta päättäjää astumaan esiin, koska eihän joku Jyväskylän yliopiston lakimies enää riitä selvittämään mistä on kysymys.

Nyt onkin niin, etä Suomella ei ole tiedeministeriä, eikä tiedepolitiikkaa, eikä taida olla ketään nimettyä henkilöä vastaamaan korkeimman koulutuksen tilasta. Sen sijaan meillä on Eurooppa-/kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho ja kymmenkunta muuta "paikallaanpito-ministeriöitä" pitämään Suomea paikallaan, ettei se pääse irtaantumaan Venäjän vaikutuspiiristä.

Kukaan ei ole siis linjaamassa lakeja, joiden mukaan tutkimusta ja opinnäytteitä tulisi kehittää nyt ja vastaisuudessa verrokkimaiden tasolle. Koulutussysteemi ajelehtii kuin ajopuu, mistä Sitran Kosonenkin oli huolissaan. Yliopistolaitos on ummehtuneessa tilassa monestakin syystä, joista vähäisimpiä eivät ole leikkaukset, joilla parasta henkilökuntaa on ajettu kilometritehtaalle.

Gradujupakat ovat vain jäävuoren huippu

Jos yliopistopuolta ei systemaattisesti kehitetä, eikä systemaattisesti valvota, ei sitä myöskään mitata. Uudistumisyrityksiä norsunluutorneissaan viettävä henkilöstö ei tee mitään ylimääräistä, koska "epämukavuusalueelle" on vastenmielistä siirtyä. Näin itseorganisoituminen jää toteutumatta, ja yliopistojen metodit pääsevät vanhentumaan, ja kurssit muuttuvat arvottomiksi.

Autoritäärisyys on yliopistojen pahin ongelma

Historiallisista syistä yliopistoissa on säilynyt vahva sisäinen kontrolli. Dekaanin virkaan tuli yliopistouudistuksessa (2010) paljon lisää valtaa, mutta rehtorilla sitä valtaa vasta onkin määrätä kaikesta. Tämä hierarkia estää uudistumisen. Lisäksi rahoitusjärjestelyt voivat olla sellaiset, että tutkija joutuu antautumaan rahoittajansa (kuten EU) ajatusmalliin, mikä on objektiivisen ja tieteellisen ajattelun irvikuva.

Paljon olisi korjattavaa yliopistoissa. Kävin itse läpi Jyväskylän yliopiston ylimmät vaiheet. Kovin rakkaita muistoja ei jäänyt. Opin, että mitään kovin haastavaa ei opinnäytteenä kannattaisi tehdä, koska kukaan ei jouda sitä kunnolla arvioimaan. Mahdollisimman nopeasti ulos on monesti hyvä periaate.

Metayliopisto on tarkoitettu korjaamaan yliopistojen jälkeenjääneisyyden

Tutkimukseni ja IT-taustani ja opetukset Amerikasta johdattivat minut 10 vuodessa kehittämään paremmaksi sitä kaikkea, missä yliopistot ovat epäonnistuneet. Niin kuin nimikin sanoo, tämä konsepti pohjautuu metakognitioon ja meta-mallintamiseen, mikä IT-alalla on yleinenkin menetelmä. Systeemisyys ja kybernetiikka ovat teorian ydintä.

Haaste lukijoille

Voin lyödä vetoa 1000 eurosta, että kukaan suomalainen ei pysty todistamaan Metayliopiston ideaa virheelliseksi, tai osoittamaan, että olisin plagioinut sen mistään. Joka on kiinnostunut tätä mahdollisuutta pohtimaan, saa vapaasti kirjoitella kommentteja, kunhan pysyy asiassa ja asiallisena.

Tein juuri videon otsikon aiheesta konkretisoidakseni yliopistojen haasteita tässä postmodernissa ajassamme. Selostan myös kuinka jälkeenjääneisyyden voi kääntää voitoksi esittelemälläni tavalla. Keskusteleva tiede, yhteistyötekniikat ja mallintamisteknologiat olisivat 100 vuoden harppaus tekstimassaan uskoviin nyky-yliopistoihin nähden. Siis niihin, joissa tuherretaan graduja silmät punaisina peläten tarkastajan tuomiota ja lynkkausta vielä 15 vuotta valmistumisen jälkeenkin. Se on sairasta!

Noitavainojen sijaan olisi hyvä löytää kybernetiikan ja ohjattavuuden idea, että yhteiskunta todella pääsisi kehittymään modernin tekniikan ja viestinnän mukaisesti kohti parempaa tietoa, yhteisöllisyyttä ja viisautta.

Johdanto idean selostukseen on Metayliopiston sivustolla: https://tinyurl.com/yd65f8f5

 

]]>
13 http://erkkilaitila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255356-yliopistot-elavat-viela-romanttista-aikaansa-painokoneen-ruksuttaessa#comments Systeemiajattelu Tiedepolitiikka Yliopistot Tue, 15 May 2018 20:24:34 +0000 Erkki Laitila http://erkkilaitila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255356-yliopistot-elavat-viela-romanttista-aikaansa-painokoneen-ruksuttaessa
Antisemitismi, inkvisitio ja ryöstö Euroopan ytimenä http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255106-antisemitismi-inkvisitio-ja-ryosto-euroopan-ytimena <p>Eurooppa on utopia, jota ei propagoidun kaltaisena ole olemassa. Se on tarua &ndash; myytti ajatuksenvapaudesta, suurista ajattelijoista ja persoonista. Myytti siitä, että ihminen on arvokas sinänsä, ei vain aikaansaannostensa nojalla.</p><p>Antiikista lähtien sanotaan arvostetun itsetuntemusta ja kulttuurista muistia. Oikeasti eurooppalainen elää nyt vailla menneisyyttä ja kokonaisuuksien tajua. Nämä asiat ovat tabu; se mitä tapahtuu todella on kiedottu käytettyyn paperiin, jota juuri kukaan ei enää lue. Maanosa elää kollektiivisessa unessa ja unohduksessa. Kulttuuriperinnöstä tavoitetaan vain vähäisiä yksityiskohtia, jotka lisäksi tulkitaan väärin. Osanen käy palapelin koko kuviosta. Pala Peli Miehet rulettavat. Käsittämättömät merkit viittaavat toisiin käsittämättömiin merkkeihin, valheelliset tulkinnat synnyttävät uusia valheellisia tulkintoja. Todellisen kulttuurin rikasta monimuotoisuutta tavoittaa enää vaivoin.</p><p>Eurooppa on umpikujassa. Koulu- ja yliopistolaitos tarjoavat hajanaista tietoa; ne eivät opeta tajuamaan kokonaisuuksia. Pinta, kulissit ja turhanpäiväinen touhuilu täyttävät elämän.</p><p>Ilmaisu ja ajattelu ovat köyhtyneet, <strong>rikkaitten kulttuuri on köyhänmiehen kulttuuria</strong>. Tieto on yksinkertaistettua ja karsittua.</p><p>Valta-arvot ovat päällimmäisiä. <strong>Kilpailu, ajatuksen- ja toiminnanvapauden rajoitus &nbsp;ja amerikkalaisuus ovat tämän päivän Eurooppaa</strong>. <strong>Eurooppalaista antisemitismia ja fasismia ei olisi ilman kristittyjen apua.&nbsp;</strong></p><ul><li>Antisemitismi ja inkvisitio, getot ja eriarvoisuus ovat Euroopan sydän. Niillä on jatkuvuutensa, josta ei puhuta.</li><li>Unkari pyrkii painamaan unohdukseen johtavan kirjailijansa juutalaisuuden ja hänen joutumisensa keskitysleireihin.</li><li>Suomen yliopistoissa on professoreja, jotka väittävät, että postmodernismia ei ole olemassa. Samaan aikaan parhaat kirjailijat ovat postmodernisteja.</li><li><strong>Euroopassa ja Suomessa maisteriksi pääsee varastetullakin hevosella. Ja sillä pääsee pitkälle, jos on oikeistopoliitikko. Vallan huipulle. Mutta ei ymmärrykseen Euroopan ytimestä</strong> <strong>eikä juuri muustakaan</strong>. &nbsp;</li></ul><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Eurooppa on utopia, jota ei propagoidun kaltaisena ole olemassa. Se on tarua – myytti ajatuksenvapaudesta, suurista ajattelijoista ja persoonista. Myytti siitä, että ihminen on arvokas sinänsä, ei vain aikaansaannostensa nojalla.

Antiikista lähtien sanotaan arvostetun itsetuntemusta ja kulttuurista muistia. Oikeasti eurooppalainen elää nyt vailla menneisyyttä ja kokonaisuuksien tajua. Nämä asiat ovat tabu; se mitä tapahtuu todella on kiedottu käytettyyn paperiin, jota juuri kukaan ei enää lue. Maanosa elää kollektiivisessa unessa ja unohduksessa. Kulttuuriperinnöstä tavoitetaan vain vähäisiä yksityiskohtia, jotka lisäksi tulkitaan väärin. Osanen käy palapelin koko kuviosta. Pala Peli Miehet rulettavat. Käsittämättömät merkit viittaavat toisiin käsittämättömiin merkkeihin, valheelliset tulkinnat synnyttävät uusia valheellisia tulkintoja. Todellisen kulttuurin rikasta monimuotoisuutta tavoittaa enää vaivoin.

Eurooppa on umpikujassa. Koulu- ja yliopistolaitos tarjoavat hajanaista tietoa; ne eivät opeta tajuamaan kokonaisuuksia. Pinta, kulissit ja turhanpäiväinen touhuilu täyttävät elämän.

Ilmaisu ja ajattelu ovat köyhtyneet, rikkaitten kulttuuri on köyhänmiehen kulttuuria. Tieto on yksinkertaistettua ja karsittua.

Valta-arvot ovat päällimmäisiä. Kilpailu, ajatuksen- ja toiminnanvapauden rajoitus  ja amerikkalaisuus ovat tämän päivän Eurooppaa. Eurooppalaista antisemitismia ja fasismia ei olisi ilman kristittyjen apua. 

  • Antisemitismi ja inkvisitio, getot ja eriarvoisuus ovat Euroopan sydän. Niillä on jatkuvuutensa, josta ei puhuta.
  • Unkari pyrkii painamaan unohdukseen johtavan kirjailijansa juutalaisuuden ja hänen joutumisensa keskitysleireihin.
  • Suomen yliopistoissa on professoreja, jotka väittävät, että postmodernismia ei ole olemassa. Samaan aikaan parhaat kirjailijat ovat postmodernisteja.
  • Euroopassa ja Suomessa maisteriksi pääsee varastetullakin hevosella. Ja sillä pääsee pitkälle, jos on oikeistopoliitikko. Vallan huipulle. Mutta ei ymmärrykseen Euroopan ytimestä eikä juuri muustakaan.  
]]>
3 http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255106-antisemitismi-inkvisitio-ja-ryosto-euroopan-ytimena#comments Antisemitismi Euroopassa Eurooppa Nyt Gradut Post-postmodernismi Yliopistot Wed, 09 May 2018 20:05:05 +0000 Katriina Kajannes http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255106-antisemitismi-inkvisitio-ja-ryosto-euroopan-ytimena
Koulutuspolitiikka – Panostuksia oikeisiin asioihin http://timokalema.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251945-koulutuspolitiikka-panostuksia-oikeisiin-asioihin <p>Koulutuspolitiikka on laaja alue varhaiskasvatuksesta yliopisto-opetukseen ja tutkijakoulutukseen. Opetus- ja kulttuuriministeriön budjetti vuodelle 2018 on noin 6500 milj. &euro;, joka on noin 12 % valtion koko budjetista. Tästä varhaiskasvatus ja yleissivistävä koulutus saa 940 milj. &euro;, ammatillinen koulutus 800 milj. &euro;, yliopistot 1800 milj. &euro; ja ammattikorkeakoulut 830 milj.&euro;. Lisäksi koulutukseen voidaan laskea opintotuki 590 milj. &euro;.</p><p>Koulutuspoliittisessa keskustelussa yleisimmin hoetaan nyt sitä, että &rsquo;miksi te leikkasitte koulutuksen rahoitusta&rsquo; menemättä sen enempää yksityiskohtiin. Kaikki suuret puolueet ovat hallituksessa ollessaan leikanneet koulutuksen rahoitusta ja samat puolueet ovat oppositiossa ollessaan vaikeroineet hallituspuolueille, että miksi te leikkasitte koulutuksen rahoitusta. Koulutuksen sisällöstä ja tehokkuudesta puhutaan hyvin vähän ja siitä mihin koulutuksessa tulisi ensisijaisesti panostaa.</p><p>Koulutusjärjestelmän tavoitteena nähdään nyt pitkälti tutkintojen nopea tuottaminen. Osaamisen lisääntymisestä ei puhuta paljoa. Harvalla alalla seurataan osaamisen kumulatiivista kasvua tai asetetaan minimivaatimuksia osaamiselle. Yleensä riittää, että tutkinto tulee suoritetuksi kurssi kerrallaan joko tenttimällä, harjoitustöillä tai muuten. Lääketiede on onneksi yksi näistä harvoista poikkeuksista. Harvapa haluaisi osaamattoman lääkärin potilaaksi, vaikka hänellä olisikin lääkärin tutkintotodistus.</p><p>Tutkintojen nopea suorittaminen voisi olla perusteltua, jos meillä olisi kova työvoimapula. Kuitenkin työpaikkoja, joissa vaaditaan yliopisto- tai korkeakoulututkintoa, hakee monesti kymmeniä tai satoja työhakijoita. Aika harvoilla terveydenhoidon, sosiaalialan ja tekniikan aloilla on varsinainen työvoimapula. Näennäinen työvoimapula johtuu monesti siitä, että markkinatalous ei toimi kunnolla ja työntekijöille ei haluta maksaa markkinahintaista palkkaa.</p><p>Koulutus on selvästi erilainen julkinen palvelu kuin esimerkiksi sairaanhoito. Potilaana voi heittäytyä lääkäreiden ja hoitajien huomaan, mutta opiskelussa on oppimistulosten kannalta ratkaisevaa mitä opiskelija itse tekee. Tulosten saaminen vaatii opiskelijoiden omaa työtä ja sitä, että oppilaitokset asettavat oppimistavoitteet riittävän korkealle. Siksi opiskelijoiden motivointi hyvällä ja haastavavalla opetuksella on tärkeää. Jotain hyvin kummaa on siinä, että Virossa pojat pärjäävät koulussa hyvin ja Suomessa huonosti. Kyse ei ole varmaankaan siitä, että virolaiset pojat olisivat lahjakkaampia kuin suomalaiset, vaan siitä, että Viron kouluissa opetus on motivoivampaa ja ehkä myös parempaa.</p><p>Opiskelijoiden tulisi myös uskaltaa vaatia itselleen kunnollista opetusta, vaikka se on ilmaista. Julkisissa palveluissakaan ilmainen ei saa olla&nbsp; huonoa. USA:ssa, missä opiskelijat pääosin maksavat itse opetuksensa, ei huonoa opetusta hyväksytä. Huono opetus on vanha totuus, jonka mm. Adam Smith kirjassaan Kansojen varallisuus tuo esille jo 1700-luvun lopulla. Smithin mukaan ongelma on se, että opettajan palkka on riippumaton opetusmenestyksestä ja siten suuri osa Oxfordin yliopiston professoreista ei edes teeskentele opettavansa mitään. Tämä on nyt tietysti asian ääripää, mutta kuvaa kuitenkin ilmiötä.</p><p>Koulutuksen alkuperäinen tavoite on ollut antaa opiskelijoille sellaisia tietoja ja valmiuksia, minkä saaminen ilman koulutusta olisi vaikeaa ja hidasta. Nyt tästä ollaan osaksi lipsumassa mm. oppilaitosten tulosrahoitusperusteiden vuoksi. Oppilaitokset saavat huomattavan osan rahoituksesta opiskeluaikojen nopeudesta, opintopisteistä ja tutkinnoista. Tämä ei kannusta oppilaitoksia järjestämään vaativien oppiaineiden kunnollista opetusta, koska tällaisesta ei synny paljoa tutkintoja eikä opintopisteitä, elikä oppilaitoksille rahoitusta.</p><p>Yhtenä esimerkkinä opetuksen huononemisesta on koneenrakennuksen lujuusopin opetuksen vähentäminen teknillisissä yliopistoissa niin paljon, että alan teollisuus ei saa Suomesta osaajia. Yritykset joutuvat värväämään osaajia ulkomailta. Alue vaatii hyvät tiedot mm. analyyttisestä ja sovelletusta matematiikasta, statiikasta, dynamiikasta, värähtelyistä, lämpöjännityksistä, murtumismekanismeista ja kulumisesta. Näitä on melkein mahdotonta opettaa kahden vuoden DI-vaiheessa, jos kandivaiheessa on ollut vain pari lujuusopin ja mekaniikan kurssia. Opiskelijoita ei näihin aineisiin ole paljoa tulossa, koska on valittavissa paljon helpompia opintopolkuja. Kuitenkin tämän alan osaajia tarvitaan.</p><p>Edellä mainittu koskee myös rakennustekniikan lujuusopin (rakenteiden mekaniikan) opetusta ja opiskelua. Eräs rakennusalan vaikuttaja kuvasi tilannetta Rakennuslehdessä sanomalla, että &rsquo;olemme kuin rikas arabivaltio, joka ostaa osaamisen muualta, mutta johon meillä ei ole oikeasti rahaa&rsquo;.</p><p>Yliopisto-opettajilla, jotka tekevät tutkimusta ja hankivat siihen rahoitusta, on kädet täynnä töitä. Tilanne ei todellakaan ole A. Stubbin kuvaama, jossa yliopisto-opettajien työn parhaat puolet ovat kesä-, heinä- ja elokuu. Ja miksei samantien joulukuukin. Opetukseen panostaminen ei ole yliopistoissa kuitenkaan kovin houkuttelevaa siksi, että opetustehtävien täytössä tutkimusansiot ovat ratkaisevia. Opetusansioilla on vain marginaalinen merkitys. Pitkään on mietitty myös opetuspainotteista yliopistouraa, mutta toistaiseksi tutkimusansiot ovat uran kehityksen kannalta ratkaisevat. Vaikka tutkimus lisää yliopisto-opettajien työtä paljon, se tekee myös työn mielekkääksi. Pelkkä opetustehtävä ei varmasti motivoi ainakaan kaikkia aktiivisia yliopisto-opettajia. Professorit Bengt Holmström ja Sixten Korkman sekä Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä esittivät kirjoituksessaan Kolme pointtia talouspolitiikkaan Talouselämä-lehdessä, että Suomessa on riittämätön osaamistaso ja innovaatiokyky ja tätä varten tulisi</p><p>&nbsp; &nbsp;&nbsp; 1. keskittää yliopistojen tutkimus muutamaan tutkimukseen keskittyneeseen yliopistoon. Koulutukseen &nbsp;&nbsp; keskittyviä yliopistoja voisi olla enemmän.</p><p>&nbsp; &nbsp;&nbsp; 2. kohentaa suomalaisten koulutus- ja osaamistasoa</p><p>&nbsp; &nbsp;&nbsp; 3. kehittää koulutusjärjestelmän rakententeita, toimintatapoja ja rahoitusta</p><p>Tästä konkreettisesta esityksestä ei ole näkynyt paljoa julkista keskustelua. Jos meille tulisi pääasiallisia koulutusyliopistoja, se antaisi opettajille enemmän aikaa panostaa opetukseen. Toisaalta tutkimus on olennainen yliopisto-opettajien motivointitekijä ja liittyy olennaisesti myös tutkijakoulutukseen. Jos opetusyliopistoissa ei olisi tutkimusta, ne tuskin voisivat antaa tohtorikoulutustakaan.&nbsp;</p><p>Toinen pointti on aivan keskeinen; on kohennettava nimenomaan osaamistaso, ei pelkästään suorittaa tutkintoja. Koulutusrahoituksen lisäämisen lisäksi myös rakenteita pystytään varmasti parantamaan. Holmströmin, Korkmanin ja Vihriälän kolmessa pointissa on tavoitteita, joista kannattaisi keskustella enemmän eikä pelkästään siitä, kuka on kulloinkin leikannut koulutuksen rahoitusta ja kuka lupaa lisää rahoitusta. Keskeinen asia on varmasti 2. pointti, suomalaisten koulutus- ja osaamistason kohentaminen. 1. ja 3. pointti ovat mahdollisia keinoja siihen.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Koulutuspolitiikka on laaja alue varhaiskasvatuksesta yliopisto-opetukseen ja tutkijakoulutukseen. Opetus- ja kulttuuriministeriön budjetti vuodelle 2018 on noin 6500 milj. €, joka on noin 12 % valtion koko budjetista. Tästä varhaiskasvatus ja yleissivistävä koulutus saa 940 milj. €, ammatillinen koulutus 800 milj. €, yliopistot 1800 milj. € ja ammattikorkeakoulut 830 milj.€. Lisäksi koulutukseen voidaan laskea opintotuki 590 milj. €.

Koulutuspoliittisessa keskustelussa yleisimmin hoetaan nyt sitä, että ’miksi te leikkasitte koulutuksen rahoitusta’ menemättä sen enempää yksityiskohtiin. Kaikki suuret puolueet ovat hallituksessa ollessaan leikanneet koulutuksen rahoitusta ja samat puolueet ovat oppositiossa ollessaan vaikeroineet hallituspuolueille, että miksi te leikkasitte koulutuksen rahoitusta. Koulutuksen sisällöstä ja tehokkuudesta puhutaan hyvin vähän ja siitä mihin koulutuksessa tulisi ensisijaisesti panostaa.

Koulutusjärjestelmän tavoitteena nähdään nyt pitkälti tutkintojen nopea tuottaminen. Osaamisen lisääntymisestä ei puhuta paljoa. Harvalla alalla seurataan osaamisen kumulatiivista kasvua tai asetetaan minimivaatimuksia osaamiselle. Yleensä riittää, että tutkinto tulee suoritetuksi kurssi kerrallaan joko tenttimällä, harjoitustöillä tai muuten. Lääketiede on onneksi yksi näistä harvoista poikkeuksista. Harvapa haluaisi osaamattoman lääkärin potilaaksi, vaikka hänellä olisikin lääkärin tutkintotodistus.

Tutkintojen nopea suorittaminen voisi olla perusteltua, jos meillä olisi kova työvoimapula. Kuitenkin työpaikkoja, joissa vaaditaan yliopisto- tai korkeakoulututkintoa, hakee monesti kymmeniä tai satoja työhakijoita. Aika harvoilla terveydenhoidon, sosiaalialan ja tekniikan aloilla on varsinainen työvoimapula. Näennäinen työvoimapula johtuu monesti siitä, että markkinatalous ei toimi kunnolla ja työntekijöille ei haluta maksaa markkinahintaista palkkaa.

Koulutus on selvästi erilainen julkinen palvelu kuin esimerkiksi sairaanhoito. Potilaana voi heittäytyä lääkäreiden ja hoitajien huomaan, mutta opiskelussa on oppimistulosten kannalta ratkaisevaa mitä opiskelija itse tekee. Tulosten saaminen vaatii opiskelijoiden omaa työtä ja sitä, että oppilaitokset asettavat oppimistavoitteet riittävän korkealle. Siksi opiskelijoiden motivointi hyvällä ja haastavavalla opetuksella on tärkeää. Jotain hyvin kummaa on siinä, että Virossa pojat pärjäävät koulussa hyvin ja Suomessa huonosti. Kyse ei ole varmaankaan siitä, että virolaiset pojat olisivat lahjakkaampia kuin suomalaiset, vaan siitä, että Viron kouluissa opetus on motivoivampaa ja ehkä myös parempaa.

Opiskelijoiden tulisi myös uskaltaa vaatia itselleen kunnollista opetusta, vaikka se on ilmaista. Julkisissa palveluissakaan ilmainen ei saa olla  huonoa. USA:ssa, missä opiskelijat pääosin maksavat itse opetuksensa, ei huonoa opetusta hyväksytä. Huono opetus on vanha totuus, jonka mm. Adam Smith kirjassaan Kansojen varallisuus tuo esille jo 1700-luvun lopulla. Smithin mukaan ongelma on se, että opettajan palkka on riippumaton opetusmenestyksestä ja siten suuri osa Oxfordin yliopiston professoreista ei edes teeskentele opettavansa mitään. Tämä on nyt tietysti asian ääripää, mutta kuvaa kuitenkin ilmiötä.

Koulutuksen alkuperäinen tavoite on ollut antaa opiskelijoille sellaisia tietoja ja valmiuksia, minkä saaminen ilman koulutusta olisi vaikeaa ja hidasta. Nyt tästä ollaan osaksi lipsumassa mm. oppilaitosten tulosrahoitusperusteiden vuoksi. Oppilaitokset saavat huomattavan osan rahoituksesta opiskeluaikojen nopeudesta, opintopisteistä ja tutkinnoista. Tämä ei kannusta oppilaitoksia järjestämään vaativien oppiaineiden kunnollista opetusta, koska tällaisesta ei synny paljoa tutkintoja eikä opintopisteitä, elikä oppilaitoksille rahoitusta.

Yhtenä esimerkkinä opetuksen huononemisesta on koneenrakennuksen lujuusopin opetuksen vähentäminen teknillisissä yliopistoissa niin paljon, että alan teollisuus ei saa Suomesta osaajia. Yritykset joutuvat värväämään osaajia ulkomailta. Alue vaatii hyvät tiedot mm. analyyttisestä ja sovelletusta matematiikasta, statiikasta, dynamiikasta, värähtelyistä, lämpöjännityksistä, murtumismekanismeista ja kulumisesta. Näitä on melkein mahdotonta opettaa kahden vuoden DI-vaiheessa, jos kandivaiheessa on ollut vain pari lujuusopin ja mekaniikan kurssia. Opiskelijoita ei näihin aineisiin ole paljoa tulossa, koska on valittavissa paljon helpompia opintopolkuja. Kuitenkin tämän alan osaajia tarvitaan.

Edellä mainittu koskee myös rakennustekniikan lujuusopin (rakenteiden mekaniikan) opetusta ja opiskelua. Eräs rakennusalan vaikuttaja kuvasi tilannetta Rakennuslehdessä sanomalla, että ’olemme kuin rikas arabivaltio, joka ostaa osaamisen muualta, mutta johon meillä ei ole oikeasti rahaa’.

Yliopisto-opettajilla, jotka tekevät tutkimusta ja hankivat siihen rahoitusta, on kädet täynnä töitä. Tilanne ei todellakaan ole A. Stubbin kuvaama, jossa yliopisto-opettajien työn parhaat puolet ovat kesä-, heinä- ja elokuu. Ja miksei samantien joulukuukin. Opetukseen panostaminen ei ole yliopistoissa kuitenkaan kovin houkuttelevaa siksi, että opetustehtävien täytössä tutkimusansiot ovat ratkaisevia. Opetusansioilla on vain marginaalinen merkitys. Pitkään on mietitty myös opetuspainotteista yliopistouraa, mutta toistaiseksi tutkimusansiot ovat uran kehityksen kannalta ratkaisevat. Vaikka tutkimus lisää yliopisto-opettajien työtä paljon, se tekee myös työn mielekkääksi. Pelkkä opetustehtävä ei varmasti motivoi ainakaan kaikkia aktiivisia yliopisto-opettajia. Professorit Bengt Holmström ja Sixten Korkman sekä Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä esittivät kirjoituksessaan Kolme pointtia talouspolitiikkaan Talouselämä-lehdessä, että Suomessa on riittämätön osaamistaso ja innovaatiokyky ja tätä varten tulisi

     1. keskittää yliopistojen tutkimus muutamaan tutkimukseen keskittyneeseen yliopistoon. Koulutukseen    keskittyviä yliopistoja voisi olla enemmän.

     2. kohentaa suomalaisten koulutus- ja osaamistasoa

     3. kehittää koulutusjärjestelmän rakententeita, toimintatapoja ja rahoitusta

Tästä konkreettisesta esityksestä ei ole näkynyt paljoa julkista keskustelua. Jos meille tulisi pääasiallisia koulutusyliopistoja, se antaisi opettajille enemmän aikaa panostaa opetukseen. Toisaalta tutkimus on olennainen yliopisto-opettajien motivointitekijä ja liittyy olennaisesti myös tutkijakoulutukseen. Jos opetusyliopistoissa ei olisi tutkimusta, ne tuskin voisivat antaa tohtorikoulutustakaan. 

Toinen pointti on aivan keskeinen; on kohennettava nimenomaan osaamistaso, ei pelkästään suorittaa tutkintoja. Koulutusrahoituksen lisäämisen lisäksi myös rakenteita pystytään varmasti parantamaan. Holmströmin, Korkmanin ja Vihriälän kolmessa pointissa on tavoitteita, joista kannattaisi keskustella enemmän eikä pelkästään siitä, kuka on kulloinkin leikannut koulutuksen rahoitusta ja kuka lupaa lisää rahoitusta. Keskeinen asia on varmasti 2. pointti, suomalaisten koulutus- ja osaamistason kohentaminen. 1. ja 3. pointti ovat mahdollisia keinoja siihen.

]]>
1 http://timokalema.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251945-koulutuspolitiikka-panostuksia-oikeisiin-asioihin#comments Ammattikorkeakoulut koulutuspolitiikka Yliopistot Thu, 08 Mar 2018 10:35:13 +0000 Timo Kalema http://timokalema.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251945-koulutuspolitiikka-panostuksia-oikeisiin-asioihin
Soveltavan suunnitteluosaamisen alavire http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249167-soveltavan-suunnitteluosaamisen-alavire <p>Yliopistojen rahoitusta ja tulospistejärjestelmiä on muokattu siihen, suuntaan, että päästäisiin kansainväliselle tiedehuipulle. Samalla kun tieteen tekemisen rahoitusta kiristetään.</p><p>Ollaanko tultu tilanteeseen, jossa yliopistojen tulospisteohjaus näyttää syrjivän ns. perinteistä insinööri-suunnitteluosaamista sekä sen alan koulutusta ja tutkimusta? Minusta näyttää siltä, että teknilliset yliopistotkin siirtyvät enemmän ns. perustutkimuksen suuntaan, ehkä soveltavan sijasta ja kustannuksellakin. Yksi ajuri tähän on rahoituksen muutokset, esim. TEKES-rahoituksen selvä vähentyminen soveltavalle tutkimukselle. Epäilystäni vahvistaa erityisesti YLE:n hiljattainen uutinen, joka puhuu <a href="https://yle.fi/uutiset/3-9991034">&rdquo;Konetekniikan alasajosta&rdquo;.</a> &nbsp;Kuten artikkelissa todetaan <em>&rdquo;Teknillinen mekaniikka ei ole mediaseksikästä eikä trendikästä, vaan pitkäjänteistä työtä ja erityislahjakkuutta vaativa matematiikan ala. Sellaiset eivät yliopistojen nykyisessä lyhytnäköisessä ilmapiirissä tahdo pärjätä kilpailussa resursseista.&rdquo;</em> Omakohtaisistakin keskusteluista tiedän, että insinöörisuunnittelu-osaamisen vähentynyt arvostus yliopistoissa on huolestuttanut suunnittelijoita työllistäviä yrityksiä, eikä pelkästään konetekniikassa. Arvostuksen vähentymisen voi päätellä siitä, ettei eläköityneiden opettajien ja professorien tilalle ole rekrytoitu uusia. Kuitenkin suunnittelutehtäviin olisi sekä vetoa että työntöä: työpaikkoja on tarjolla ja myös valmistumisvaiheessa olevat opiskelijat hakeutuvat näihin liittyviin opinnäytetöihin.</p><p>On sanottu, että <strong>yliopisto ei ole ammattikoulu</strong>. Toki yliopistokoulutus tuottaa uutta luovaa tietoa ja sivistystä yhteiskunnan hyväksi ja maailman parantamiseksi. Mutta ihminen ei tule toimeen pelkästä ihmettelystä, tietämisestä ja tieteen tekemisen palosta. Kandidaateilla ja maistereilla, nuorilla aikuisilla on tarve hankkia elantonsa palkkatyöllä itselleen ja myös varsin monen kohdalla perheelleen. Hankkia se punainen tupa ja perunamaa, puoliso sekä 2-3 lasta, auto sekä ehkä kesäasunto. Tämä on itsestään selvää, mutta työllistyminen ei ole yliopistojen tulospisteiden ts. rahoituksen kannalta merkittävässä roolissa. Vaikka tutkinto itsessään on.</p><p>Maisteri voi valmistua joko elinkeinoelämän palvelukseen tai sitten jatkaa väitöskirjatutkijaksi yliopistolla, saaden siitä kuitenkin rahallista kompensaatiota toimeentulonsa takia. On todettu, että joillain aloilla väitöskirjatutkijaksi jatketaan liian paljon siksi, että <a href="https://www.loimu.fi/filebank/2537-kem314_lal.pdf">muita työllistymisen mahdollisuuksia ei ole</a>. Näin ei saisi olla, vaikka toisaalta tutkijan uralle tarvitaankin ne lahjakkaimmat ja motivoituneimmat.</p><p>Muutaman turhautuneen luonnontieteen maisteriksi ja tohtoriksi valmistuneen kanssa olen keskustellut, siis kun työllistyminen näyttää huonolta. Tai huomannut että laitoksella opiskellut, maisteriksi valmistunut rahastaa ruokaostokseni Prisman kassalla. Tragedioita nuorille aikuisille, joilla toiveena on mennä myös yksityiselämässä eteenpäin. <a href="https://www.soininvaara.fi/2018/01/11/osaamisvinouma-uhkaa-hyvinvointivaltiota/">Koulutuksen inflaatiosta</a> on kirjoittanut myös Osmo Soininvaara. Kolumnisti Pekka Seppänen <a href="https://www.talouselama.fi/uutiset/huono-tohtori-on-hyva-bisnes/c77e5f0d-6183-3e57-9021-c67c48b8983c">totesi joskus</a>, että &quot;<em>kun kukaan ei tiedä kuinka huippuosaajia leivotaan, niin ratkaisua haetaan ylikoulutetut ylikouluttamalla.</em>&quot;</p><p>On sanottu, että <strong>yliopiston pitää tehdä uutta</strong>. Mikäs siinä, mutta onko niin, että yliopistot hakevat trendialoille pelkästään &rdquo;tulospisteet edellä&rdquo;? Keskustelin kerran Mauri Pekkarisen kanssa tämän ministeriaikana, jolloin hän totesi, että Nobel-keksinnöt tuppaavat johtamaan kaupallisiin sovelluksiin. Toisaalta luonnontieteen ja tekniikan alalla nämä Nobel-tasoiset keksinnöt vaativat vuosien, jopa vuosikymmenien pitkäjänteistä tutkimusta.</p><p>Suomi on pieni maa, joten toive siitä, että pelkästään ruuvia kiristämällä muunnetaan yliopistot tieteen huippuyksikköjä ja Nobel-palkintoja pullolleen, on ylimitoitettu. Ainakaan Nobel-keksintöjä ei putkahtele siihen tahtiin, kuin niitä valtiovalta meiltä tutkijoilta toivoo. Pannaanko oman tekniikan alan tutkimuksessa panostukset pelkästään siihen, mikä voi ehkä olla kaupallista 10-20 vuoden päästä? Korkeatasoista tieteellistä tutkimusta voi tehdä sellaisellakin alalla, joka on yritysten kaupallista arkipäivää jo nyt. Elinkeinoelämä ja yritykset tarvitsevat tietynlaisia yliopistoista valmistuvia osaajia, joiden ei tarvitse olla tohtoriksi väitelleitä. Kuten Osmo Soininvaara linkkaamassani blogissa toteaa, kandidaatintutkinto pohjakoulutuksena voisi riittää siten, ettei kaikkien tarvitsisi automaattisesti jatkaa maistereiksi.</p><p>Elinkeinoelämä vetää tietyillä aloilla, varsinkin nyt noususuhdanteessa. Vaikkakin yhteiskunnan kannalta hyvä ja tavoiteltava asia, niin saman alan soveltavan tutkimuksen haasteena on rekrytointi, ts. jos&nbsp;vastavalmistunut valitsee taloudellisesti kilpailykykyisemmän työtarjouksen teollisuudesta, väitöskirjatutkimuksen sijaan. Kokemukseni kertoo myös, että tämä ns. teollisuuuden veto ja vetämättömyys alalta toiselle näkyy selvästi myös opetushenkilökunnan rekrytoinneissa.&nbsp;</p><p>Tiedetuloksia raportoidaan korkeatasoisina tiedejulkaisuina ja opinnäytetöinä. Soveltavassa tieteessä, kuten insinöörisuunnittelu, julkaiseminen on haasteellisempaa sikäli, että ko. tutkimusala on ns. paalutettu varsin valmiiksi. Täten uutta näkökulmaa eli uutuusarvoa (julkaisun laadun edellytys) on haastavampaa löytää kuin perustutkimuksessa. Vaikka tutkimuksen tulos olisi sinänsä tutkijoille ja elinkeinoelämälle hyödyllinen. Täysin uudella alueella ns. perustutkimuksessa riski tutkimuksen epäonnistumiseen on pienempi ja epäonnistuminenkin voi olla tiedejulkaisun arvoinen tulos. Soveltavassa tutkimuksessa epäonnistumisen riskiä voi kasvattaa myös kalliiden ja monimutkaisten koejärjestelyjen ja laitteiden rakentaminen, ylläpito ja käyttö. Joissain tapauksissa teolliset yritykset jopa osallistuvat näiden laitteiden investointeihin.&nbsp;</p><p>Soveltavassa tutkimuksessa tiedetulosten saavuttamisen (julkaisut ja opinnäytteet) haasteena on myös yritysosapuolten vaatima luottamuksellisuus. Julkaisuja voidaan toki tuottaa, mutta hitaammin ts. pidemmällä aikajänteellä, samoin kuin sisällössä pitää raportoida luottamukselliseen viittaava osuus siten, etteivät yrityssalaisuudet paljastu.&nbsp;Ei tarvitse olla kummoinen talousnero jos saa päähänsä, että yliopiston tulospisteiden kannalta kallis ja hidas koetoiminta voitaisiin vaikka lopettaa.</p><p>Perinteiseen insinööriosaamiseen ja siihen liittyvän suunnittelun työllistymismahdollisuuksien mainostamisesta voisivat alan yritykset ottaa kopin nykyistä enemmän. Kuten YLE:n jutussakin todettiin, opiskelijoita ei saada riittävästi näille aloille. Onko niin, että perinteinen suunnittelu nähdään jotenkin tylsän rutiininomaisena &rdquo;auringonlaskun alana&rdquo;? Ainakin jotkut tieteen alat ovat mediaseksikkäämpiä kuin toiset ja täten opiskelupaikkaa miettivien nuorten kannalta näkyvämpiä. Mediahuomion polarisoitumiselle ei välttämättä voi mitään, kuten <a href="http://jukka-konttinen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/242520-somekeskustelu-yhteiskunnallisena-vaikuttamisena">totesin aiemmin</a>, koska se on kiinni toimittajien omaksumiskyvystä ja kiinnostuksesta. Joskus asenteistakin.</p><p>Mitä tulee poliittisiin päättäjiin, niin heillä tuntuu olevan valtavasti ambitioita yliopiston suhteen, jotka toiveet voivat olla keskenään ristiriitaisia, saatikka virheellisiä käsityksiä. Esimerkkinä Kari Enqvistin kolumni perustettavasta <a href="https://yle.fi/uutiset/3-9892415">taloustieteen huippyksiköstä</a>.&nbsp;Alan yritykset voisivat toki konkretisoida tahtotilaansa asiassa rahoittamalla muutaman lahjoitusprofessuurin,&nbsp;sen sijaan että odottaisivat vain yhteiskuntaa apuun.&nbsp;</p><p>Mutta kuten ruotsalainen professorikollegani totesi: &quot;Jos kaikkien pitää olla innovatiivisia, niin kuka sitten tekee työt?&quot;&nbsp;Yliopistoilla pitäisi olla ja säilyttää myös tutkimusta, joka tähtää paljon mainostettujen ihmiskunnan haastavien kysymyksien ratkaisemiseen myös lyhyellä 1-2 vuoden tähtäimellä. Se myös tuo uutta tietoa ja miksei sivistystäkin mutta erityisesti työllistää ja täten pitää hyvinvointiyhteiskunnan toimimassa.&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Yliopistojen rahoitusta ja tulospistejärjestelmiä on muokattu siihen, suuntaan, että päästäisiin kansainväliselle tiedehuipulle. Samalla kun tieteen tekemisen rahoitusta kiristetään.

Ollaanko tultu tilanteeseen, jossa yliopistojen tulospisteohjaus näyttää syrjivän ns. perinteistä insinööri-suunnitteluosaamista sekä sen alan koulutusta ja tutkimusta? Minusta näyttää siltä, että teknilliset yliopistotkin siirtyvät enemmän ns. perustutkimuksen suuntaan, ehkä soveltavan sijasta ja kustannuksellakin. Yksi ajuri tähän on rahoituksen muutokset, esim. TEKES-rahoituksen selvä vähentyminen soveltavalle tutkimukselle. Epäilystäni vahvistaa erityisesti YLE:n hiljattainen uutinen, joka puhuu ”Konetekniikan alasajosta”.  Kuten artikkelissa todetaan ”Teknillinen mekaniikka ei ole mediaseksikästä eikä trendikästä, vaan pitkäjänteistä työtä ja erityislahjakkuutta vaativa matematiikan ala. Sellaiset eivät yliopistojen nykyisessä lyhytnäköisessä ilmapiirissä tahdo pärjätä kilpailussa resursseista.” Omakohtaisistakin keskusteluista tiedän, että insinöörisuunnittelu-osaamisen vähentynyt arvostus yliopistoissa on huolestuttanut suunnittelijoita työllistäviä yrityksiä, eikä pelkästään konetekniikassa. Arvostuksen vähentymisen voi päätellä siitä, ettei eläköityneiden opettajien ja professorien tilalle ole rekrytoitu uusia. Kuitenkin suunnittelutehtäviin olisi sekä vetoa että työntöä: työpaikkoja on tarjolla ja myös valmistumisvaiheessa olevat opiskelijat hakeutuvat näihin liittyviin opinnäytetöihin.

On sanottu, että yliopisto ei ole ammattikoulu. Toki yliopistokoulutus tuottaa uutta luovaa tietoa ja sivistystä yhteiskunnan hyväksi ja maailman parantamiseksi. Mutta ihminen ei tule toimeen pelkästä ihmettelystä, tietämisestä ja tieteen tekemisen palosta. Kandidaateilla ja maistereilla, nuorilla aikuisilla on tarve hankkia elantonsa palkkatyöllä itselleen ja myös varsin monen kohdalla perheelleen. Hankkia se punainen tupa ja perunamaa, puoliso sekä 2-3 lasta, auto sekä ehkä kesäasunto. Tämä on itsestään selvää, mutta työllistyminen ei ole yliopistojen tulospisteiden ts. rahoituksen kannalta merkittävässä roolissa. Vaikka tutkinto itsessään on.

Maisteri voi valmistua joko elinkeinoelämän palvelukseen tai sitten jatkaa väitöskirjatutkijaksi yliopistolla, saaden siitä kuitenkin rahallista kompensaatiota toimeentulonsa takia. On todettu, että joillain aloilla väitöskirjatutkijaksi jatketaan liian paljon siksi, että muita työllistymisen mahdollisuuksia ei ole. Näin ei saisi olla, vaikka toisaalta tutkijan uralle tarvitaankin ne lahjakkaimmat ja motivoituneimmat.

Muutaman turhautuneen luonnontieteen maisteriksi ja tohtoriksi valmistuneen kanssa olen keskustellut, siis kun työllistyminen näyttää huonolta. Tai huomannut että laitoksella opiskellut, maisteriksi valmistunut rahastaa ruokaostokseni Prisman kassalla. Tragedioita nuorille aikuisille, joilla toiveena on mennä myös yksityiselämässä eteenpäin. Koulutuksen inflaatiosta on kirjoittanut myös Osmo Soininvaara. Kolumnisti Pekka Seppänen totesi joskus, että "kun kukaan ei tiedä kuinka huippuosaajia leivotaan, niin ratkaisua haetaan ylikoulutetut ylikouluttamalla."

On sanottu, että yliopiston pitää tehdä uutta. Mikäs siinä, mutta onko niin, että yliopistot hakevat trendialoille pelkästään ”tulospisteet edellä”? Keskustelin kerran Mauri Pekkarisen kanssa tämän ministeriaikana, jolloin hän totesi, että Nobel-keksinnöt tuppaavat johtamaan kaupallisiin sovelluksiin. Toisaalta luonnontieteen ja tekniikan alalla nämä Nobel-tasoiset keksinnöt vaativat vuosien, jopa vuosikymmenien pitkäjänteistä tutkimusta.

Suomi on pieni maa, joten toive siitä, että pelkästään ruuvia kiristämällä muunnetaan yliopistot tieteen huippuyksikköjä ja Nobel-palkintoja pullolleen, on ylimitoitettu. Ainakaan Nobel-keksintöjä ei putkahtele siihen tahtiin, kuin niitä valtiovalta meiltä tutkijoilta toivoo. Pannaanko oman tekniikan alan tutkimuksessa panostukset pelkästään siihen, mikä voi ehkä olla kaupallista 10-20 vuoden päästä? Korkeatasoista tieteellistä tutkimusta voi tehdä sellaisellakin alalla, joka on yritysten kaupallista arkipäivää jo nyt. Elinkeinoelämä ja yritykset tarvitsevat tietynlaisia yliopistoista valmistuvia osaajia, joiden ei tarvitse olla tohtoriksi väitelleitä. Kuten Osmo Soininvaara linkkaamassani blogissa toteaa, kandidaatintutkinto pohjakoulutuksena voisi riittää siten, ettei kaikkien tarvitsisi automaattisesti jatkaa maistereiksi.

Elinkeinoelämä vetää tietyillä aloilla, varsinkin nyt noususuhdanteessa. Vaikkakin yhteiskunnan kannalta hyvä ja tavoiteltava asia, niin saman alan soveltavan tutkimuksen haasteena on rekrytointi, ts. jos vastavalmistunut valitsee taloudellisesti kilpailykykyisemmän työtarjouksen teollisuudesta, väitöskirjatutkimuksen sijaan. Kokemukseni kertoo myös, että tämä ns. teollisuuuden veto ja vetämättömyys alalta toiselle näkyy selvästi myös opetushenkilökunnan rekrytoinneissa. 

Tiedetuloksia raportoidaan korkeatasoisina tiedejulkaisuina ja opinnäytetöinä. Soveltavassa tieteessä, kuten insinöörisuunnittelu, julkaiseminen on haasteellisempaa sikäli, että ko. tutkimusala on ns. paalutettu varsin valmiiksi. Täten uutta näkökulmaa eli uutuusarvoa (julkaisun laadun edellytys) on haastavampaa löytää kuin perustutkimuksessa. Vaikka tutkimuksen tulos olisi sinänsä tutkijoille ja elinkeinoelämälle hyödyllinen. Täysin uudella alueella ns. perustutkimuksessa riski tutkimuksen epäonnistumiseen on pienempi ja epäonnistuminenkin voi olla tiedejulkaisun arvoinen tulos. Soveltavassa tutkimuksessa epäonnistumisen riskiä voi kasvattaa myös kalliiden ja monimutkaisten koejärjestelyjen ja laitteiden rakentaminen, ylläpito ja käyttö. Joissain tapauksissa teolliset yritykset jopa osallistuvat näiden laitteiden investointeihin. 

Soveltavassa tutkimuksessa tiedetulosten saavuttamisen (julkaisut ja opinnäytteet) haasteena on myös yritysosapuolten vaatima luottamuksellisuus. Julkaisuja voidaan toki tuottaa, mutta hitaammin ts. pidemmällä aikajänteellä, samoin kuin sisällössä pitää raportoida luottamukselliseen viittaava osuus siten, etteivät yrityssalaisuudet paljastu. Ei tarvitse olla kummoinen talousnero jos saa päähänsä, että yliopiston tulospisteiden kannalta kallis ja hidas koetoiminta voitaisiin vaikka lopettaa.

Perinteiseen insinööriosaamiseen ja siihen liittyvän suunnittelun työllistymismahdollisuuksien mainostamisesta voisivat alan yritykset ottaa kopin nykyistä enemmän. Kuten YLE:n jutussakin todettiin, opiskelijoita ei saada riittävästi näille aloille. Onko niin, että perinteinen suunnittelu nähdään jotenkin tylsän rutiininomaisena ”auringonlaskun alana”? Ainakin jotkut tieteen alat ovat mediaseksikkäämpiä kuin toiset ja täten opiskelupaikkaa miettivien nuorten kannalta näkyvämpiä. Mediahuomion polarisoitumiselle ei välttämättä voi mitään, kuten totesin aiemmin, koska se on kiinni toimittajien omaksumiskyvystä ja kiinnostuksesta. Joskus asenteistakin.

Mitä tulee poliittisiin päättäjiin, niin heillä tuntuu olevan valtavasti ambitioita yliopiston suhteen, jotka toiveet voivat olla keskenään ristiriitaisia, saatikka virheellisiä käsityksiä. Esimerkkinä Kari Enqvistin kolumni perustettavasta taloustieteen huippyksiköstä. Alan yritykset voisivat toki konkretisoida tahtotilaansa asiassa rahoittamalla muutaman lahjoitusprofessuurin, sen sijaan että odottaisivat vain yhteiskuntaa apuun. 

Mutta kuten ruotsalainen professorikollegani totesi: "Jos kaikkien pitää olla innovatiivisia, niin kuka sitten tekee työt?" Yliopistoilla pitäisi olla ja säilyttää myös tutkimusta, joka tähtää paljon mainostettujen ihmiskunnan haastavien kysymyksien ratkaisemiseen myös lyhyellä 1-2 vuoden tähtäimellä. Se myös tuo uutta tietoa ja miksei sivistystäkin mutta erityisesti työllistää ja täten pitää hyvinvointiyhteiskunnan toimimassa. 

]]>
0 http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249167-soveltavan-suunnitteluosaamisen-alavire#comments Huippututkimus Koulutus Suomen talous ja työllisyys Yliopistot Mon, 15 Jan 2018 10:03:59 +0000 Jukka Konttinen http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249167-soveltavan-suunnitteluosaamisen-alavire
Avoimen yliopiston väylä tuo lukukausimaksut saranapuolelta sisään http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245508-avoimen-yliopiston-vayla-tuo-lukukausimaksut-saranapuolelta-sisaan <p>Runsas kuukausi sitten kirjoitin tällä palstalla, <a href="http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243323-yliopistojen-paasykokeiden-poisto-johtaisi-lukukausimaksujen-kayttoonottoon" target="_blank">kuinka yliopistojen pääsykokeiden poisto johtaisi lukukausimaksujen käyttöönottoon</a>. Sittemmin professori Matti Virén tapansa mukaan muisti esittää <a href="http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244770-kun-on-liikaa-rahaa" target="_blank">lukukausimaksuja puoltavan puheenvuoron</a> myös tällä samalla palstalla, kirjoituksen ollessa sen verran suorasukainen, että epäselvyyksiä tarkoitusperistä ei jäänyt.</p><p>Nyt on osoittautunut, että epäilykseni pääsykokeiden poistohankkeen ja lukukausimaksujen kytköksestä on tulossa todeksi eräässä nykyhallituksen hankkeessa, joskin kiertelevin termein ja hyvin salakavalasti. Tämän päivän Helsingin Sanomat julkaisi ison (mahdollisesti maksumuurin takana olevan) artikkelin, jonka mukaan &quot;<a href="https://www.hs.fi/paivanlehti/03112017/art-2000005434681.html" target="_blank">avoimesta yliopistosta halutaan tehdä valtaväylä tutkinto-opiskelijaksi</a>&quot;. Vaikka artikkeli ei mainitse itse L-sanaa suoraan kertaakaan, kyseessä on kuitenkin varsin selkeä lukukausimaksuhanke kun ajatuksella lukee. Toisin kuin pääsykokeet, <em>avoimen yliopiston opinnot ovat maksullisia</em> ja mikään ei estä näitä maksuja kohoamasta nykyiseltä tasoltaan huomattavastikin, jos avoimen yliopiston opinnot alkavat saada enemmän merkitystä tutkinto-opiskelijaksi sisään pääsemiseksi. <em>On myös mahdollista, että järjestelmä voi degeneroitua sellaiseksi, että yhtä useampi opiskelija suorittaa koko tutkinnon, ehkä poislukien yksittäisen muutaman opintopisteen kurssin tai gradunsa, maksullisessa järjestelmässä</em> ja tulee loppupuolella vain muodon vuoksi hyväksytyksi verorahoitteiseen opiskeluun oikeutetuksi tutkinto-opiskelijaksi, jotta paperit saataisiin ulos &quot;siististi&quot;. Tutkinto-opiskelijoiden ja avoimen yliopiston opiskelijoiden taloudellisen aseman eroa kasvattaa myös se, että vain tutkinto-opiskelijat ovat oikeutettuja opintorahaan ja opintolainan valtiontakaukseen.</p><p>Pääsykokeiden kautta oleva sisäänpääsyväylä verorahoitteisiin tutkinto-opintoihin tulee jatkossakin säilyttää ilman mitään kikkailuja toisten tutkintojenkaan maksullisuudesta! Mikäli avoimen yliopiston väylää käytetään, tulee tarjota mahdollisuus samantapaisiin MOOC-verkkokursseihin kuin esimerkiksi Helsingin yliopiston tietojenkäsittelyopin laitoksella on käytössä ja näiden tulee olla suoritettavissa verorahoitteisesti. Toivon, että sosialidemokraatit kiinnittävät laajemminkin huomiota tähän hallituksen yliopistojen hakujärjestelmän uudistushankkeeseen sen lieveilmiöiden torjumiseksi.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Runsas kuukausi sitten kirjoitin tällä palstalla, kuinka yliopistojen pääsykokeiden poisto johtaisi lukukausimaksujen käyttöönottoon. Sittemmin professori Matti Virén tapansa mukaan muisti esittää lukukausimaksuja puoltavan puheenvuoron myös tällä samalla palstalla, kirjoituksen ollessa sen verran suorasukainen, että epäselvyyksiä tarkoitusperistä ei jäänyt.

Nyt on osoittautunut, että epäilykseni pääsykokeiden poistohankkeen ja lukukausimaksujen kytköksestä on tulossa todeksi eräässä nykyhallituksen hankkeessa, joskin kiertelevin termein ja hyvin salakavalasti. Tämän päivän Helsingin Sanomat julkaisi ison (mahdollisesti maksumuurin takana olevan) artikkelin, jonka mukaan "avoimesta yliopistosta halutaan tehdä valtaväylä tutkinto-opiskelijaksi". Vaikka artikkeli ei mainitse itse L-sanaa suoraan kertaakaan, kyseessä on kuitenkin varsin selkeä lukukausimaksuhanke kun ajatuksella lukee. Toisin kuin pääsykokeet, avoimen yliopiston opinnot ovat maksullisia ja mikään ei estä näitä maksuja kohoamasta nykyiseltä tasoltaan huomattavastikin, jos avoimen yliopiston opinnot alkavat saada enemmän merkitystä tutkinto-opiskelijaksi sisään pääsemiseksi. On myös mahdollista, että järjestelmä voi degeneroitua sellaiseksi, että yhtä useampi opiskelija suorittaa koko tutkinnon, ehkä poislukien yksittäisen muutaman opintopisteen kurssin tai gradunsa, maksullisessa järjestelmässä ja tulee loppupuolella vain muodon vuoksi hyväksytyksi verorahoitteiseen opiskeluun oikeutetuksi tutkinto-opiskelijaksi, jotta paperit saataisiin ulos "siististi". Tutkinto-opiskelijoiden ja avoimen yliopiston opiskelijoiden taloudellisen aseman eroa kasvattaa myös se, että vain tutkinto-opiskelijat ovat oikeutettuja opintorahaan ja opintolainan valtiontakaukseen.

Pääsykokeiden kautta oleva sisäänpääsyväylä verorahoitteisiin tutkinto-opintoihin tulee jatkossakin säilyttää ilman mitään kikkailuja toisten tutkintojenkaan maksullisuudesta! Mikäli avoimen yliopiston väylää käytetään, tulee tarjota mahdollisuus samantapaisiin MOOC-verkkokursseihin kuin esimerkiksi Helsingin yliopiston tietojenkäsittelyopin laitoksella on käytössä ja näiden tulee olla suoritettavissa verorahoitteisesti. Toivon, että sosialidemokraatit kiinnittävät laajemminkin huomiota tähän hallituksen yliopistojen hakujärjestelmän uudistushankkeeseen sen lieveilmiöiden torjumiseksi.

]]>
1 http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245508-avoimen-yliopiston-vayla-tuo-lukukausimaksut-saranapuolelta-sisaan#comments Koulutus Lukukausimaksut Pääsykokeet Sosialidemokraatit Yliopistot Fri, 03 Nov 2017 19:58:46 +0000 Mikko Nummelin http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245508-avoimen-yliopiston-vayla-tuo-lukukausimaksut-saranapuolelta-sisaan
Yliopistojen pääsykokeiden poisto johtaisi lukukausimaksujen käyttöönottoon http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243323-yliopistojen-paasykokeiden-poisto-johtaisi-lukukausimaksujen-kayttoonottoon <p>Tämän vaalikauden aikana ovat erilaisin verukkein voimistuneet vaatimukset yliopistojen pääsykokeiden lakkauttamisesta ja ylioppilaskirjoitusten tulosten painottamiseen valintakriteerinä. Perusteet ovat mitä ihmeellisimpiä, pääsykokeita on sanottu esimerkiksi lottoarvonnoiksi, mikä on syvä loukkaus niihin menestyksekkäästi osallistuneita ja sillä tavoin yliopistoihin sisään päässeitä ja heidän sitä varten tekemäänsä henkisesti ja sivistyksellisesti vaativaa työtä kohtaan.</p><p>Lääketieteelliset tiedekunnat tutkivat simuloimalla, millä tavoin pääsykokeiden poisto olisi vaikuttanut sisäänottoon ja tulos oli hämmentävä: jopa puolet sisään päässeistä olisi vaihtunut. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikeapääsyisillä aloilla mitä ilmeisimmin pääsykokeilla on suuri merkitys ja niiden avulla sisään hakee myös iän tuomaa kypsyyttä omaavia henkilöitä pelkkien juuri lukion penkiltä tulleiden sijasta. Jos tässä tapauksessa olisi kysymys pelkästään siitä, että sisään otettavien joukko jossakin määrin vaihtuisi, ei olisi niinkään syytä huoleen, jos pelisäännöt olisivat alusta alkaen selvillä. Kysymys on kuitenkin siitä, että osasta hakemaan halukkaita ei tehtäisi ainoastaan ei-sisäänpäässeitä vaan <em>hakukelvottomia</em>. Hakukelvottomuuteen ajaminen on syvästi epätasa-arvoistavaa ja tähtää siihen, että jo ennen hakuprosessia, olisi jonkinlainen ideaali niistä opiskelijoista, jotka sisään halutaan ja tämän ideaalin rikkovat halutaan ehdottomasti sulkea pois jo etukäteen.</p><p>Pelkkien ylioppilaskirjoitusten avulla sisään päästäminen hankalapääsyisimmillekin aloille ja pääsykokeiden kautta olevan väylän poistaminen johtaa siihen, että opiskelija-ainekseksi halutaan vain nuoria vasta ylioppilaaksi kirjoittaneita, viis siitä, että joku välivuosia pitänyt tai toista tutkintoa suorittamaan hakeva kypsempi hakija olisi huomattavasti pätevämpi ja voisi sen pääsykokeisiin lukemalla ja niissä pärjäämällä, samoin kuin opinnoissaan menestymällä osoittaa. <em>Ei ole kaukaa haettua, että sisäänpäässeiden yleinen profiili halutaan saada samantapaiseksi kuin jos lukukausimaksut olisivat jo käytössä</em>. Onhan niin, että parikymppisillä juuri ylioppilaaksi kirjoittaneilla on todennäköisempää, että heidän vanhempansa olisivat valmiita koulutusta omasta pussistaan rahoittamaan, kolmekymppisillä näin on harvemmin. Lukukausimaksu-ideologiaan haku-uudistus kytkeytyy myös toisella tavalla, koska vanhempana valmistuneilla olisi laskennallisesti pienempi todennäköisyys jäljellä olevan työuransa aikana saada koulutuksensa maksettua yhteiskunnalle takaisin. Viimeinen tönäisy lukukausimaksuja kohden olisi se, että hankalapääsyisimmät alat eivät pystyisi karsimaan pelkkien ylioppilaskirjoitusten tuloksilla hakijoita tarpeeksi hyvin ja sisäänoton rajoittamiseen käytettäisiin koulutuksen maksullisuutta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tämän vaalikauden aikana ovat erilaisin verukkein voimistuneet vaatimukset yliopistojen pääsykokeiden lakkauttamisesta ja ylioppilaskirjoitusten tulosten painottamiseen valintakriteerinä. Perusteet ovat mitä ihmeellisimpiä, pääsykokeita on sanottu esimerkiksi lottoarvonnoiksi, mikä on syvä loukkaus niihin menestyksekkäästi osallistuneita ja sillä tavoin yliopistoihin sisään päässeitä ja heidän sitä varten tekemäänsä henkisesti ja sivistyksellisesti vaativaa työtä kohtaan.

Lääketieteelliset tiedekunnat tutkivat simuloimalla, millä tavoin pääsykokeiden poisto olisi vaikuttanut sisäänottoon ja tulos oli hämmentävä: jopa puolet sisään päässeistä olisi vaihtunut. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikeapääsyisillä aloilla mitä ilmeisimmin pääsykokeilla on suuri merkitys ja niiden avulla sisään hakee myös iän tuomaa kypsyyttä omaavia henkilöitä pelkkien juuri lukion penkiltä tulleiden sijasta. Jos tässä tapauksessa olisi kysymys pelkästään siitä, että sisään otettavien joukko jossakin määrin vaihtuisi, ei olisi niinkään syytä huoleen, jos pelisäännöt olisivat alusta alkaen selvillä. Kysymys on kuitenkin siitä, että osasta hakemaan halukkaita ei tehtäisi ainoastaan ei-sisäänpäässeitä vaan hakukelvottomia. Hakukelvottomuuteen ajaminen on syvästi epätasa-arvoistavaa ja tähtää siihen, että jo ennen hakuprosessia, olisi jonkinlainen ideaali niistä opiskelijoista, jotka sisään halutaan ja tämän ideaalin rikkovat halutaan ehdottomasti sulkea pois jo etukäteen.

Pelkkien ylioppilaskirjoitusten avulla sisään päästäminen hankalapääsyisimmillekin aloille ja pääsykokeiden kautta olevan väylän poistaminen johtaa siihen, että opiskelija-ainekseksi halutaan vain nuoria vasta ylioppilaaksi kirjoittaneita, viis siitä, että joku välivuosia pitänyt tai toista tutkintoa suorittamaan hakeva kypsempi hakija olisi huomattavasti pätevämpi ja voisi sen pääsykokeisiin lukemalla ja niissä pärjäämällä, samoin kuin opinnoissaan menestymällä osoittaa. Ei ole kaukaa haettua, että sisäänpäässeiden yleinen profiili halutaan saada samantapaiseksi kuin jos lukukausimaksut olisivat jo käytössä. Onhan niin, että parikymppisillä juuri ylioppilaaksi kirjoittaneilla on todennäköisempää, että heidän vanhempansa olisivat valmiita koulutusta omasta pussistaan rahoittamaan, kolmekymppisillä näin on harvemmin. Lukukausimaksu-ideologiaan haku-uudistus kytkeytyy myös toisella tavalla, koska vanhempana valmistuneilla olisi laskennallisesti pienempi todennäköisyys jäljellä olevan työuransa aikana saada koulutuksensa maksettua yhteiskunnalle takaisin. Viimeinen tönäisy lukukausimaksuja kohden olisi se, että hankalapääsyisimmät alat eivät pystyisi karsimaan pelkkien ylioppilaskirjoitusten tuloksilla hakijoita tarpeeksi hyvin ja sisäänoton rajoittamiseen käytettäisiin koulutuksen maksullisuutta.

]]>
0 http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243323-yliopistojen-paasykokeiden-poisto-johtaisi-lukukausimaksujen-kayttoonottoon#comments Lukukausimaksut Pääsykokeet Yliopistot Sat, 23 Sep 2017 12:58:11 +0000 Mikko Nummelin http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243323-yliopistojen-paasykokeiden-poisto-johtaisi-lukukausimaksujen-kayttoonottoon
Yliopistot muutosten kourissa: Mitä pitäisi tehdä? – Riviprofessorin näkemys http://juhaniiivari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238416-yliopistot-muutosten-kourissa-mita-pitaisi-tehda-riviprofessorin-nakemys <p>Olen kommentoinut blogissani Suomen tiedepolittiikka. Siihen liittyen kirjoitin tekstin, joka käsittelee viimeaikaisia muutoksia Suomen yliopistolaitoksessa: tulosohjausjärjestelmäuudistus 1994, kokonaistyöaikauudistus 1998, virkanimikeuudistus 1998, palkkausjärjestelmäuudistus 2006 ja suuri yliopistouudistus 2010.</p> <p>Samaan aikaan on hiipien edennyt kaksi muutakin merkittävää muutosta: hallintobyrokratian kasvu sekä kiristynyt kilpailu kilpaillusta tutkimusrahoituksesta. Huolimatta näistä uudistuksista ja muutoksista - tai kenties juuri niistä johtuen - Suomen tieteen taso on laskenut viimeisten 25 vuoden aikana sellaisiin vertailukelpoisiin maihin kuin Alankomaat, Belgia, Irlanti, Itävalta, Norja, Ruotsi, Sveitsi ja Tanska suhteutettuna.&nbsp;</p> <p>Analysoin &nbsp;kriittisesti näitä muutoksia ja teen seitsemän konkreettisia ehdotusta, että miten Suomen tiede saadaan taas vertailukelpoiselle tasolle:</p> <ol><li>Tohtoritehtailun estämiseksi ulkomaisia esitarkastajia ja vastaväittäjiä käytettäessä pitäisi aina tiedustella, että onko hänen mielestä työ hyväksyttävissä hänen edustamassa yliopistossa.</li><li>Opetus- ja kulttuuriministeriön käyttämässä yliopistojen rahoitusmallissa tulisi tohtoritutkintojen osuutta pienentää, kilpaillun rahoituksen osuus poistaa kokonaan ja aidon tutkimuksen osuus nostaa tuntuvasti nykyisestä 13 prosentista esimerkiksi 25 prosenttiin.</li><li>Tutkijauramallissa pitäisi siirtyä professoritasolla kolmitasoiseen malliin &ndash; apulaisprofessori, täysprofessori ja ansioitunut professori.</li><li>Käytettäessä ulkomaisia asiantuntijoita professorinimityksissä heiltä pitäisi aina tiedustella, että voitaisiinko professorikandidaatti valita apulaisprofessoriksi, täysprofessoriksi tai ansioituneeksi professoriksi arvioijan omassa &nbsp;yliopistossa.</li><li>Kansainvälinen asiantuntijaryhmä tulee arvioida määräajoin professorit (tai varttuneet tutkijat laajemmin) tieteenaloittain kattaen koko valtakunnan. Arvion tulosta voidaan käyttää työntekijä ja työantajan palkkaneuvotteluissa, harkitessa hänelle myönnettävää rahoitusta ja myönnettäessä tutkimusvapaita.</li><li>Suomeen on luotava kilpailukykyinen tutkimusvapaajärjestelmä professoreille.</li><li>Hakemusten sijasta Suomen Akatemia tulee aktiivisesti tarjota vapaan tutkimuksen rahoitusta tieteenalojen parhaille tutkijoille tai heidän tutkimusryhmille ottaen huomioon tasapuolisuuden niin, ettei yksille ja samoille jaeta rahoitusta jatkuvasti.</li></ol> <p>Kirjoitukseni löytyy oheisesta osoitteesta: <a href="https://www.researchgate.net/publication/317385230_Yliopistot_muutosten_kourissa_Mita_pitaisi_tehda_-_Riviprofessorin_nakemys">https://www.researchgate.net/publication/317385230_Yliopistot_muutosten_kourissa_Mita_pitaisi_tehda_-_Riviprofessorin_nakemys</a>.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Olen kommentoinut blogissani Suomen tiedepolittiikka. Siihen liittyen kirjoitin tekstin, joka käsittelee viimeaikaisia muutoksia Suomen yliopistolaitoksessa: tulosohjausjärjestelmäuudistus 1994, kokonaistyöaikauudistus 1998, virkanimikeuudistus 1998, palkkausjärjestelmäuudistus 2006 ja suuri yliopistouudistus 2010.

Samaan aikaan on hiipien edennyt kaksi muutakin merkittävää muutosta: hallintobyrokratian kasvu sekä kiristynyt kilpailu kilpaillusta tutkimusrahoituksesta. Huolimatta näistä uudistuksista ja muutoksista - tai kenties juuri niistä johtuen - Suomen tieteen taso on laskenut viimeisten 25 vuoden aikana sellaisiin vertailukelpoisiin maihin kuin Alankomaat, Belgia, Irlanti, Itävalta, Norja, Ruotsi, Sveitsi ja Tanska suhteutettuna. 

Analysoin  kriittisesti näitä muutoksia ja teen seitsemän konkreettisia ehdotusta, että miten Suomen tiede saadaan taas vertailukelpoiselle tasolle:

  1. Tohtoritehtailun estämiseksi ulkomaisia esitarkastajia ja vastaväittäjiä käytettäessä pitäisi aina tiedustella, että onko hänen mielestä työ hyväksyttävissä hänen edustamassa yliopistossa.
  2. Opetus- ja kulttuuriministeriön käyttämässä yliopistojen rahoitusmallissa tulisi tohtoritutkintojen osuutta pienentää, kilpaillun rahoituksen osuus poistaa kokonaan ja aidon tutkimuksen osuus nostaa tuntuvasti nykyisestä 13 prosentista esimerkiksi 25 prosenttiin.
  3. Tutkijauramallissa pitäisi siirtyä professoritasolla kolmitasoiseen malliin – apulaisprofessori, täysprofessori ja ansioitunut professori.
  4. Käytettäessä ulkomaisia asiantuntijoita professorinimityksissä heiltä pitäisi aina tiedustella, että voitaisiinko professorikandidaatti valita apulaisprofessoriksi, täysprofessoriksi tai ansioituneeksi professoriksi arvioijan omassa  yliopistossa.
  5. Kansainvälinen asiantuntijaryhmä tulee arvioida määräajoin professorit (tai varttuneet tutkijat laajemmin) tieteenaloittain kattaen koko valtakunnan. Arvion tulosta voidaan käyttää työntekijä ja työantajan palkkaneuvotteluissa, harkitessa hänelle myönnettävää rahoitusta ja myönnettäessä tutkimusvapaita.
  6. Suomeen on luotava kilpailukykyinen tutkimusvapaajärjestelmä professoreille.
  7. Hakemusten sijasta Suomen Akatemia tulee aktiivisesti tarjota vapaan tutkimuksen rahoitusta tieteenalojen parhaille tutkijoille tai heidän tutkimusryhmille ottaen huomioon tasapuolisuuden niin, ettei yksille ja samoille jaeta rahoitusta jatkuvasti.

Kirjoitukseni löytyy oheisesta osoitteesta: https://www.researchgate.net/publication/317385230_Yliopistot_muutosten_kourissa_Mita_pitaisi_tehda_-_Riviprofessorin_nakemys.

]]>
0 http://juhaniiivari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238416-yliopistot-muutosten-kourissa-mita-pitaisi-tehda-riviprofessorin-nakemys#comments Tiedepolitiikka Yliopistot Mon, 12 Jun 2017 17:28:08 +0000 Juhani Iivari http://juhaniiivari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238416-yliopistot-muutosten-kourissa-mita-pitaisi-tehda-riviprofessorin-nakemys