hallitus http://karriisomeri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132337/all Wed, 12 Dec 2018 22:12:59 +0200 fi HALLITUKSEN UTOPIA http://oksanenilona.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265740-hallituksen-utopia
Vasta pari vuotta sitten hallitus asetti tavoitteeksi 250 000 sähköautoa ja 50 000 kaasuautoa vuoteen 2030 mennessä. Nyt LVM:n työryhmän mukaan sähköautoja tulisi olla reilun kymmenen vuoden kuluttua noin 670 000 ja kaasuautoja 130 000. – Mitään todellisia perusteluja ja konkreettisia toimia, joille olisi asetettu oikea hintalappu, ei ole esitetty. Tavoite tuntuu täysin mahdottomalta. Autoliiton toimitusjohtajan Pasi Niemisen mukaan työryhmän esittämät visiot ovat hyvin kaukana suomalaisten arjesta. – Suomessa on liikennekäytössä 2,7 miljoonaa henkilöautoa, joiden arvo on keskimäärin 3 600 euroa. Ei ole realistista, että suomalaiset alkaisivat yhtäkkiä ostaa uusia autoja, kalliista uusista sähköautoista puhumattakaan, Nieminen sanoo. – Suomi on EU:n harvimmin asuttuja maita ja täällä oman auton käyttö on perustellumpaa kuin missään muualla. Auto ei Suomessa ole mikään luksustuote, vaan arjen mahdollistaja, hän jatkaa. Lähde: Autoliitto

0

7 http://oksanenilona.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265740-hallituksen-utopia#comments Autot Berner hallitus Wed, 12 Dec 2018 20:12:59 +0000 Ilona Oksanen http://oksanenilona.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265740-hallituksen-utopia
Hallituksen hitaus tuo liikaa uhreja http://muhisazizi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265217-hallituksen-hitaus-tuo-liikaa-uhreja
Tällä hetkellä kaikkialla mediassa kerrotaan Oulussa tapahtuneesta ulkomaalaistaustaisten miesten tekemästä järkyttävästä alaikäisen tytön raiskauksesta. En ota vielä kantaa siihen, mistä maasta rikolliset ovat kotoisin, mutta tiedetään etteivät he ole kantasuomalaisia.

Nyt jos koskaan olisi eduskunnassa tehtävä muutoksia lakiin tähän asiaan liittyen. Ihmettelen, miksi aina tarvitaan jonkinlainen katastrofi tai äärimmäinen väärinteko, ennen kuin joitain lakeja aletaan muuttaa. Tämän tapauksen johdosta on ehdottomasti tehtävä lakialoite, jotta eteenkin ne maahanmuuttajat, jotka oikeasti syyllistyvät suuriin ja likaisiin rikoksiin joutuvat vastuuseen teoistaan. Eli kärsittyään tuomionsa, heille yksinkertaisesti leima takamukseen ja käännytys takaisin sinne mistä ovat tulleet. Kuten valtiolla on valmius viedä nopeasti tiedustelulakia eteenpäin, niin samoin tulisi toimia muutettaessa lakia välittömästi tällaisia tapauksia varten.

Henkilökohtaisesti itse maahanmuuttajataustaisena koen toisten maahanmuuttajataustaisten tekemät rikokset todella raskaasti. Joudut muiden tekemien rikosten vuoksi kuuntelemaan kaiken maailman loukkauksia ja solvauksia taustausi vuoksi, mikä toisaalta on ymmärrettävä reaktio, mutta kuitenkin kohtuutonta. Suomessa on oikeasti ryhdyttävä toimiin ja alkaa käännyttää vastaavanlaisia rikollisia takaisin kotimaihinsa, ja uskon että se saisi maahanmuuttajataustaisia suhtautumaan vakavammin maamme lakiin.

Nyt on toimenpiteiden alettava, koska muuten vastakkainasettelu kärjistyy entisestään ja rasismi alkaa roihuta ja silloin myös maamme sisäinen turvallisuus on vaakalaudalla. Jos valtion taholta ei nopeasti tule toimenpiteitä, niin on turha toivoa nollatoleranssia rasismille. Uhreina eivät ole pelkästään seksuaalirikosten uhrit vaan myös ne sadat tuhannet muut maahanmuuttajat, jotka kokevat uhkailua ja solvauksia, ja niistä aiheutuvaa pelkoa, tämänkaltaisten tapahtumien johdosta.

Muhis Azizi

Turun kaupunginvaltuutettu (Kok.)

Turun monikulttuurisuusneuvoston pj.

44 http://muhisazizi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265217-hallituksen-hitaus-tuo-liikaa-uhreja#comments Kotimaa hallitus Lakimuutos Maahanmuutto Rikollisuus Tue, 04 Dec 2018 20:10:09 +0000 Muhis Azizi http://muhisazizi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265217-hallituksen-hitaus-tuo-liikaa-uhreja
Kuka järkyttyisi sotaveteraanien puolesta? http://piakuparinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265054-kuka-jarkyttyisi-sotaveteraanien-puolesta
Sotiemme veteraanien määrä on laskemassa alle kymmenen tuhannen ja heidän keski-ikänsä lähestyy 95-vuotta. Luulisi, että viimeistään nyt valtiovalta löytäisi resursseja tehdä näiden todellisten kunniakansalaisten viimeisistä vuosista kaikin tavoin niin turvattuja ja hyviä kuin mahdollista. Tämänsuuntaisia esityksiä hallituksen suunnasta ei kuitenkaan kuulu.

On hyvä, että perussuomalaisten Arja Juvosen myötävaikutuksella saatiin sosiaali- ja terveysvaliokunnan yksimielinen lakialoite aikaiseksi sotainvalidien laitoshoidon haitta-asterajan alentamiseksi. Toivottavasti hallitus tulee olemaan edes tälle pienelle myönnytykselle myötämielinen, vaikka paljon suurempiinkin satsauksiin olisi aihetta. Sotaveteraanien- ja invalidien asiat eivät kuitenkaan vaikuta olevan hallituksen ministereille tärkeyslistalla kärjessä- todella tärkeisiin asioihin kyllä reagoidaan.

Viimeksi näin kävi, kun kuluneella viikolla julkaistiin EU:n perusoikeusviraston selvitys, missä tummaihoisilta oli kyselemällä selvitetty ovatko he kokeneet rasistista häirintää. Kun koko EU:n alueella tulos oli noin kolmannes, oli se Suomessa sokeeravasti 63 prosenttia. Suomi on siis Euroopan rasistisin maa. Tässä mennään kyllä yksittäisen kyselytutkimuksen perusteella aika pitkälle meneviin johtopäätöksiin, mutta olkoon sitten niin.

Sillä kun eduskunnan kyselytunnilla asia otettiin esiin ja tulosta pidettiin järkyttävänä, olivat ministerit heti valmiina toimeen. Sisäministeri piti tulosta hurjana, vakavana viestinä koko yhteiskunnalle ja selvitysryhmä laitettiin pystyyn ennätysaikataulussa. Myös opetus- ja kulttuuriministeri näkee tuloksen sietämättömänä ja toimintaohjelma asian parantamiseksi on jo käynnissä. Toimeen siis voidaan ryhtyä lyhyelläkin aikataululla.

Kun asiat ovat tärkeitä ovat sanatkin isoja: järkyttävä, hurja, vakava, sietämätön. Tutkimalla sotiemme veteraanien saamaa kohtelua vuosien varrella, olisi voinut useaan otteeseen näitä sanoja käyttää. Vielä on mahdollisuus osoittaa viimeisille jäljellä oleville veteraaneille sitä arvostusta, minkä he ansaitsevat. Taloudellista resurssia saadaan tarvittaessa siirrettyä maahanmuutosta, kun jätetään vaikka vuodeksi tuomatta väkeä tänne kokemaan rasismia.

22 http://piakuparinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265054-kuka-jarkyttyisi-sotaveteraanien-puolesta#comments hallitus Itsenäinen Suomi Rasisimi Sotaveteraanit Sat, 01 Dec 2018 17:04:44 +0000 Pia Kuparinen http://piakuparinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265054-kuka-jarkyttyisi-sotaveteraanien-puolesta
Patamustan hallituksen rimanalitus http://opwallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264939-patamustan-hallituksen-rimanalitus

Hallitus hyväksyi tänään uuden lain joka kurjistaa entuudestaan sosiaalituilla elävien asemaa.

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201611232200031344?fbclid=IwAR0sSVXEJ...

Kun tämä hallitus kasattiin ja julkistettiin aikoinaan sanoin heti joillekin tutuille siitä että tästä hallituksesta tuli nyt patamustahallitus.

Tämän päiväinen päätös alleviivaa tätä toteamusta, valitettavasti. Se että hallitus leikkaa kansaneläkkeistä, työttömyyspäivärahasta ja takuueläkkeistä, kertoo omalta osaltaan siitä miten tämä hallitus kohtelee heitä jotka ovat joutuneet omalta osaltaan turvautumaan sosiaalitukiin.

Tässä vaiheessa täytyy muistaa myös se tosiseikka että Perussuomalaiset olivat tätä hallitusta hyväksymässä ja ovat matkan varrella olleet samassa rintamassa hallituksen kanssa, muistuttaa siitä todellisuudesta että Siniset ja Perussuomalaisilla eivät eroa toisistaan kovinkaan paljoa.

Ace of Spades.

0

Hallitus hyväksyi tänään uuden lain joka kurjistaa entuudestaan sosiaalituilla elävien asemaa.

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201611232200031344?fbclid=IwAR0sSVXEJkJprci-psNS5wa4PipcAC8CFSZOUq6n8Z60ulLFoFLKQA6zSMA

Kun tämä hallitus kasattiin ja julkistettiin aikoinaan sanoin heti joillekin tutuille siitä että tästä hallituksesta tuli nyt patamustahallitus.

Tämän päiväinen päätös alleviivaa tätä toteamusta, valitettavasti. Se että hallitus leikkaa kansaneläkkeistä, työttömyyspäivärahasta ja takuueläkkeistä, kertoo omalta osaltaan siitä miten tämä hallitus kohtelee heitä jotka ovat joutuneet omalta osaltaan turvautumaan sosiaalitukiin.

Tässä vaiheessa täytyy muistaa myös se tosiseikka että Perussuomalaiset olivat tätä hallitusta hyväksymässä ja ovat matkan varrella olleet samassa rintamassa hallituksen kanssa, muistuttaa siitä todellisuudesta että Siniset ja Perussuomalaisilla eivät eroa toisistaan kovinkaan paljoa.

Ace of Spades.

13 http://opwallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264939-patamustan-hallituksen-rimanalitus#comments Budjettileikkaukset hallitus Thu, 29 Nov 2018 19:07:22 +0000 Olli-Pekka Wallin http://opwallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264939-patamustan-hallituksen-rimanalitus
Ei pidä pelätä http://jarilindstrom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264681-ei-pida-pelata
”En äänestä sinua enää missään vaaleissa”. ”Senkin takinkääntäjä!”

Siinä nyt pari esimerkkiä, siitä maltillisimmasta päästä, saamastani palautteesta. Tuota tulee kentältä, turuilta ja toreilta. Mitä vastaan? Vastaan: ”Älä sitten äänestä minua enää”.

Onneksi Suomessa on demokratia ja jokainen voi äänestää ihan ketä haluaa tai olla äänestämättä.
En todellakaan ole enää kaikkien minua äänestäneiden mielestä heidän luottamuksensa arvoinen.
Kaikkien odotuksiin ei pysty millään vastaamaan. Se on mahdotonta. Varsinkin hallituksessa.

Suurimmat syyt tyytymättömyydelle lienevät perussuomalaisten eduskuntaryhmästä eroaminen ja työelämään liittyneet toimet. Ei mene pahasti metsään jos näin veikkaan…

Mitä tulee ensimmäiseen asiaan, ”loikkaan”, niin eihän se ollut mikään loikkaus toiseen puolueeseen. Se oli pudotus tyhjän päälle. Ei nimittäin ollut edes olemassa mitään puoluetta johon loikata. Sellainen piti perustaa. Onko tämä sitten kaduttanut? Ei yhtään eikä missään vaiheessa. Se oli ja on edelleen  poliittinen riski. Silti...

Kyse oli omalta kohdaltani täysin tietoisesta valinnasta. Eikä se kaduta. Ehkä tämä kertoo osaltani tyhjentävästi siitä, miten reagoin kesän 2017 tapahtumiin. Jos joku kokee minun pettäneen hänet, niin ymmärrän sen toki eikä minulla ole siihen nokan koputtamista. Mutta itseni kanssa olen sinut tämän asian kanssa ja se riittää minulle.

Työelämään liittyvät päätökset ja linjaukset, alkaen kiky-sopimuksesta aktiivimalliin ja irtisanomisen helpottamiseen, ovat ilman muuta kaikki iskeneet ensin perussuomalaisiin ja sittemmin sinisiin. Ja minuun henkilökohtaisesti. Senkin ymmärrän erinomaisen hyvin ilman rautalankaa. Minähän niitä olen saanut selitellä kyllästymiseen asti. Olen antanut kasvot monelle kipeälle päätökselle. Helppoa? Ei todellakaan.

Sen olen tehnyt, mikä on yhdessä päätetty. Puolustanut yhdessä sovittuja asioita. Niitä itselleni vaikeitakin.

Ja tästä kätevästä alustuksesta pääsen itse asiaan. Siihen mitä haluan tällä kirjoituksellani sanoa.

Vaalit lähestyvät. Valta vaihtuu ja Suomi saa uudet päättäjät. Sekä eduskuntaan että hallitusvastuuseen. Moni on sitä mieltä, että huonommaksi ei enää voi mennä ja surkeammin ei voi enää toimia kuin tämä hallitus on toiminut. Makuasia.

Nyt voin sanoa, kokemuksesta, että vain hallitusvastuu tuo esille sen, että kestääkö ”pe-se merivettä” vai ei?
Vain hallituksessa tehdään ne päätökset, joita eduskunnassa enemmistön turvin sitten viedään eteenpäin.
Jo hallitusneuvottelut ovat kokemus sinällään. Moni on siellä vuorollaan ensimmäistä kertaa. Toiset ties kuinka monetta. Pitäisi osata ja pitäisi ymmärtää mitä ja mistä ollaan sopimassa. Se taas ei kaikille välttämättä aukea kuin vasta käytännön kautta.

Ei ole helppoa neuvotella ja hakea yhteistä kompromissia. Mutta kun se sitten lopulta saavutetaan, siitä pitäisi pitää kiinni. Se on se ohjenuora ja tuki, johon aina vedotaan jos ei muusta kyetä sopimaan.
Matkan varrella on ollut usein tilanteita, jossa sopu on näyttänyt olevan todella kaukana. Suorastaan mahdottomilta näyttäneitä tilanteita, josta on kuitenkin aina löytynyt jokin tie ulos. Neuvottelemalla.

Kun sovitetaan yhteen useiden puolueiden näkemyksiä, niin se on haastavaa. Eikä kompromissi ole läheskään aina sellainen, että omatkaan siitä pitäisivät. Usein ratkaisu on sellainen, josta juuri kukaan ei pidä, mutta jonka kanssa ”voidaan elää”.

Nämä kaikki asiat pitää tehdä kaiken muun työn ohella. Kuten mm. päivittäisten, juoksevien asioiden, puheiden, kokousten, matkustamisen, edustamisen, edunvalvonnan, istuntojen ja julkisuuden ristipaineessa.
Vaalit siis lähestyvät ja lupauksia leijuu ilmassa. Osa ihan oikeasti tuntuu leijuvan vailla mitään realismia. Puhutaan suurella suulla kuinka jatkossa tehdään inhimillisempää politiikkaa ja perutaan jopa tehtyjä päätöksiä.

Tämä hallitus teki valinnan kautensa alussa, sopiessaan hallitusohjelmastaan. Suomi kuntoon, velkaantuminen pitää taittaa ja työllisyysaste 72%:iin. Otamme edelleen velkaa, mutta olennaisesti vähemmän. Työllisyystavoite on lähes saavutettu.

Tämä kaikki on tarvinnut tuekseen hyvän talouskehityksen. Talouden vetoapu on auttanut merkittävästi. Mutta, siitä huolimatta saavutamme nämä tavoitteet. Helppoa se ei ole ollut.

Toivon toki, että talouskasvu ja -kehitys jatkuu hyvänä. Mutta mikään ei ole ikuista. Taantuma tulee jossain vaiheessa.

Kun kaikki puolueet tavoittelevat seuraavaksi työllisyysasteessa +75% tasoa, niin miten se onnistuu vaikeassa taloustilanteessa? Miten tarvittavat uudistukset voisivat onnistua, jos tämän hallituksen läpiviemät uudistukset ja lainsäädäntöhankkeet ovat saaneet aika ajoin maan jopa yleislakon partaalle? Okei, eihän tämä ole aina mennyt hallitukselta niin kuin Strömsössä. Käsi ylös virheen merkiksi.

Toivotan vilpittömästi seuraajalleni voimia, viisautta ja ennen kaikkea rohkeutta omassa työssään.
Twiittasin tänään näin: muutama nykyinen kansanedustaja on myös tuleva ministeri. Jos joku luulee pääsevänsä helpolla  ja ilman ikäviä päätöksiä, erehtyy. Muistiin merkitkää tämä.

Olen aivan vakuuttunut, että seuraavakaan hallitus ei pääse karkuun ikäviä ja raskaita päätöksiä. Sellaisia josta omakin kannattaja- ja äänestäjäkunta hallituksessa oleville puolueille suuttuu ja toteaa: ”en enää ikinä äänestä sinua/teitä”.

Jos joku pyrkii antamaan sellaisen kuvan, että pystyisi nämä ikävät asiat välttämään, niin älkää uskoko. Hallitusohjelma kannattaa myös lukea suurennuslasin kanssa, jotta ei tulisi pettymyksiä.

Ja kun päätökset on yhdessä tehty, niin siitä sitten puolustetaan myös yhdessä. Vaikka kuinka tekisi kipeää ja äänestäjäkin saattaa suuttua.

Jos tällainen mahdollinen skenaario pelottaa, niin minulla on vain yksi neuvo: Pysy pois politiikasta äläkä ikinä pyri vastuullisiin tehtäviin.

174 http://jarilindstrom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264681-ei-pida-pelata#comments Äänestäjä Eduskunta hallitus Hallitusohjelma Sininen tulevaisuus Sat, 24 Nov 2018 19:37:19 +0000 Jari Lindström http://jarilindstrom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264681-ei-pida-pelata
GCM puhuttaa edelleen, mutta... http://pontusjankristiansderblom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264600-gcm-puhuttaa-edelleen-mutta Eilen pidimme uudestaan puhetilaisuuden Eduskuntatalon edustalla. Mukaan oli jälleen kutsuttu " Kansanedustajia ", he kun ovat nyt ryhtyneet vihdoinkin kantaa ottamaan tuohon, kun toimme asian esille. Jälleen kävi niin, ettei tullut ainutkaan edustaja paikalle, kutsut oli kyllä lähetetty hyvissä ajoin, media loisti myös poissaolollaan. Miksi asiasta ei tulla puhumaan, miksi ei tuotu esille mitään tietoa aikaisemmin, miksi esisopimus allekirjoitettiin salaa Huhtikuussa, miksi muut maat kieltäytyy, miksi, miksi, miksi? Monta on avointa kysymystä ja silti tuota sopimusta edelleen ollaan allekirjoittamassa, vaikka sitä ei ole tuotu eduskunnan käsittelyyn,saati sitten kansan mielipidettä kysytty. Tämä tehdää samalla hämäräkaavalla, kuin aikoinaan meidät Eu:n syliin laitettiin ja tuhoon tuomittiin. Pontus Söderblom/Reformi-Häme

0

1 http://pontusjankristiansderblom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264600-gcm-puhuttaa-edelleen-mutta#comments Eduskunta GCM-sopimus hallitus Politiikka. Fri, 23 Nov 2018 06:32:05 +0000 Pontus Söderblom http://pontusjankristiansderblom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264600-gcm-puhuttaa-edelleen-mutta Sinisiltä häviää 12 kansanedustajaa eduskuntavaaleissa 2019 http://janituononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264349-onko-eduskuntavaalit-henkilo-vai-puoluevaalit
Jos eduskuntavaalit olisivat henkilövaalit, tulisi ehdokkaalle annettujen äänien mitätöityä kansanedustajan jättäessä eduskunnan.

Jos eduskuntavaalit olisivat puoluevaalit, tulisi ehdokkaiden äänet jäädä puolueelle kansanedustajan jättäessä eduskunnan tai loikatessa. Loikkaaminen olisi mahdotonta, koska loikkaajalla ei olisi yhtään ääntä.

Kaikki mietintä lähti sinisten toiveikkuudesta nähdä tulos, kun heitä ei ole aikaisemmin sinisinä äänestetty.

Mikä on tulos, kun loikkareiden äänet lasketaan loikattavaan puolueen ääniin?

Kuinka itse jakaisin demokratiaa ja tulokseni vuoden 2015 eduskuntavaaleista sovellettuna nykytilanteeseen:

KESK 49

KOK 38

SDP 38

PS 25

VIHR 16

VAS 13

RKP 8

SIN 6

KD 5

NYT 1

MUU 1 (Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri)

KESK 49 + KOK 38 + SIN 6 = HALLITUS 93

Seuraavassa tulokseni muistion kautta siirrettynä wordistä, kun Puheenvuoro ei tue oikein taulukoita.

Kansanedustajien paikkajako vaalipiireittäin:

Hels. Uusim. Vars.-Suomi Satak. Hämeen Pirkanm. Kaakk.-Suomi Savo-Karj. Vaas. Kesk.-Suomi Oulu Lappi Ahvenanm. YHTEENSÄ
KESK 1 4 3 2 3 3 5 6 5 4 9 4 0 49
PS 3 7 3 2 3 4 4 3 3 2 3 1 0 38
KOK 6 9 4 1 3 4 3 2 2 1 2 0 0 37
SDP 4 6 3 2 3 4 4 2 2 2 1 1 0 34
VIHR 5 3 1 0 0 2 1 1 0 1 1 0 0 15
VAS 2 1 2 1 1 1 0 1 0 0 2 1 0 12
RKP 1 4 1 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 9
KD 0 1 0 0 1 1 0 1 1 0 0 0 0 5
SIN 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
NYT 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
MUU 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1
22 35 17 8 14 19 17 16 16 10 18 7 1 200

KESK 1 5 3 2 3 4 5 5 5 4 8 4 0 49
PS 2 3 3 2 2 2 3 2 1 2 3 0 0 25
KOK 7 7 4 1 3 4 4 2 2 1 2 1 0 38
SDP 4 7 3 2 4 4 4 3 2 2 2 1 0 38
VIHR 5 4 1 0 0 2 1 1 0 1 1 0 0 16
VAS 2 2 2 1 1 1 0 1 0 0 2 1 0 13
RKP 1 2 1 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 8
KD 0 1 0 0 1 1 0 1 1 0 0 0 0 5
SIN 0 3 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 6
NYT 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1
MUU 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1
22 35 17 8 14 19 17 16 16 10 18 7 1 200

Tulokset ja kansanedustajien siirrot vaalipiireittäin:

Järjestysnumero 2015 vaaleissa. nimi /puolue / vaalipiiri äänet vertausluku

Helsingin vaalipiiri
1.2.2017 Rehn Olli KESK jätti eduskunnan. Siirtyi Suomen Pankin johtokuntaan. Hänelle annetut äänet poistetaan.
9.2.2017 Lehtomäki Paula KESK jätti eduskunnan. Jatkoi valtiosihteerin tehtävässä. Hänelle annetut äänet poistetaan.
9.6.2017 Razmyar Nasima SDP jätti eduskunnan. Siirtyi Helsingin apulaispormestariksi. Hänelle annetut äänet poistetaan.
13.6.2017 Sampo Terho PS loikkasi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä sinisten eduskuntaryhmään. Hänen äänensä lasketaan sinisille.

-1 Keskusta Rehn Olli
±1 Keskusta Lehtomäki Paula
-1 SDP Razmyar Nasima
-1 Siniset Sampo Terho
+1 Keskusta Puska Pekka
+1 SDP Torsti Pilvi
+1 Kokoomus Koulumies Terhi

Helsingin vaalipiirin vaalitulos:
1. Pelkonen Jaana / KOK / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 15964 93392,000
2. Haavisto Pekka / VIHR / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 14204 67806,000
3. Tuomioja Erkki / SDP / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 11154 55874,000
4. Zyskowicz Ben / KOK / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 15395 46696,000
5. Terho Sampo / PS / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 10067 40583,000
6. Arhinmäki Paavo / VAS / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 7910 35435,000
7. Alanko-Kahiluoto Outi / VIHR / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 7884 33903,000
8. Vartiainen Juhana / KOK / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 11436 31130,667
9. Heinäluoma Eero / SDP / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 9703 27937,000
10. Rehn Olli / KESK / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 6837 25947,000
11. Biaudet Eva / RKP / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 5515 24645,000
12. Sarkomaa Sari / KOK / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 7052 23348,000
13. Vartia Antero / VIHR / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 6859 22602,000
14. Packalén Tom / PS / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 5089 20291,500
15. Rydman Wille / KOK / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 4524 18678,400
16. Haatainen Tuula / SDP / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 6662 18624,667
17. Modig Silvia / VAS / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 6190 17717,500
18. Kari Emma / VIHR / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 4647 16951,500
19. Salolainen Pertti / KOK / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 4502 15565,333
20. Razmyar Nasima / SDP / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 5156 13968,500
21. Yanar Ozan / VIHR / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 4196 13561,200
22. Raatikainen Mika / PS / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 3370 13527,667

Helsingin vaalipiirin tulos edellä mainituilla muutoksilla:

3. Tuomioja Erkki / SDP / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 11154 50718,000

14. Packalén Tom / PS / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 5089 30516,000
9. Heinäluoma Eero / SDP / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 9703 25359,000

16. Haatainen Tuula / SDP / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 6662 16906,000

22. Raatikainen Mika / PS / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 3370 15258,000
36. Puska Pekka / KESK / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 2708 14579,000

23. Koulumies Terhi / KOK / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 4148 13341,714
29. Torsti Pilvi / SDP / Helsingin vaalipiiri 01 Helsingin vaalipiiri 3451 12679,500

Uudenmaan vaalipiiri
4.5.2015 Ruohonen-Lerner Pirkko jätti eduskunnan. Siirtyi europarlamenttiin europarlamentaarikko Sampo Terhon (ps.) tultua valituksi eduskuntaan ja otettua vastaan kansanedustajan tehtävän. Hänelle annetut äänet poistetaan.
21.6.2016 Haglund Carl jätti eduskunnan. Siirtyi Sunshine Kaidi New Energy Groupin varatoimitusjohtajaksi. Hänelle annetut äänet poistetaan.
13.6.2017 Simon Elo, Niinistö Jussi ja Soini Timo loikkasivat perussuomalaisten eduskuntaryhmästä sinisten eduskuntaryhmään. Heidän äänensä lasketaan sinisille.
13.6.2017 Juvonen Arja erosi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä. Liittyi takaisin 27.7.2017. Hänelle annetut äänet lasketaan perussuomalaisille.
16.6.2017 Ruoho Veera erosi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä. Liittyi kokoomukseen 30.6.2017. Hänelle annetut äänet lasketaan kokoomukselle.
30.7.2017 Stubb Alexander jätti eduskunnan. Siirtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi. Hänelle annettut äänet poistetaan.
5.3.2018 Mäkelä Outi jätti eduskunnan. Siirtyi Nurmijärven kunnanjohtajaksi. Hänelle annetut äänet poistetaan.
10.4.2018 Lauslahti Sanna jätti eduskunnan. Siirtyi Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajaksi. Hänelle annetut äänet poistetaan.
19.4.2018 Harkimo Harry erosi kokoomuksen eduskuntaryhmästä. Perusti Liike Nyt -eduskuntaryhmän 26.4.2018. Hänen äänensä lasketaan Liike Nyt -eduskuntaryhmälle.

-1 Perussuomalaiset Ruohonen-Lerner Pirkko
-1 RKP Haglund Carl
-1 Kokoomus Stubb Alexander
-1 Kokoomus Mäkelä Outi
-1 Kokoomus Lauslahti Sanna
-1 Kokoomus Harkimo Harry
+1 Perussuomalaiset Leena Meri
+1 Vihreät Hopsu Inka
+1 Kokoomus Kauma Pia
+1 SDP Kiljunen Kimmo
+1 Keskusta Särkiniemi Seppo
+1 Vasemmistoliitto Saramo Jussi

Uudenmaan vaalipiirin vaalitulos 2015:
1. Stubb Alexander / KOK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 27129 124754,000
2. Soini Timo / PS / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 29527 93411,000
3. Rinne Antti / SDP / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 12147 86462,000
4. Harkimo Harry (Hjallis) / KOK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 11416 62377,000
5. Vanhanen Matti / KESK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 11304 59749,000
6. Haglund Carl / RKP / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 21468 53232,000
7. Toivola Jani / VIHR / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 6557 52034,000
8. Niinistö Jussi / PS / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 11767 46705,500
9. Lindtman Antti / SDP / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 10687 43231,000
10. Mäkelä Outi / KOK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 6598 41584,667
11. Lepomäki Elina / KOK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 6541 31188,500
12. Niikko Mika / PS / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 4273 31137,000
13. Kaikkonen Antti / KESK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 10617 29874,500
14. Feldt-Ranta Maarit / SDP / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 8749 28820,667
15. Blomqvist Thomas / RKP / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 6443 26616,000
16. Kasvi Jyrki / VIHR / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 4991 26017,000
17. Tolvanen Kari / KOK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 6531 24950,800
18. Ruohonen-Lerner Pirkko / PS / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 3301 23352,750
19. Uotila Kari / VAS / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 3152 22698,000
20. Guzenina Maria / SDP / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 7827 21615,500
21. Multala Sari / KOK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 6118 20792,333
22. Berner Anne / KESK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 9691 19916,333
23. Juvonen Arja / PS / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 2931 18682,200
24. Mykkänen Kai / KOK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 5260 17822,000
25. Nylander Mikaela / RKP / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 5422 17744,000
26. Karimäki Johanna / VIHR / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 4341 17344,667
27. Harakka Timo / SDP / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 5497 17292,400
28. Lauslahti Sanna / KOK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 4576 15594,250
29. Elo Simon / PS / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 2907 15568,500
30. Viljanen Eerikki / KESK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 2902 14937,250
31. Räsänen Joona / SDP / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 5024 14410,333
32. Lehti Eero / KOK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 4385 13861,556
33. Laukkanen Antero / KD / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 2520 13750,000
34. Ruoho Veera / PS / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 2563 13344,429
35. Adlercreutz Anders / RKP / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 3337 13308,000

Uudenmaan vaalipiirin tulos edellä mainituilla muutoksilla:

11. Lepomäki Elina / KOK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 6541 77598,000

2. Soini Timo / SIN / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 29527 44201,000
12. Niikko Mika / PS / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 4273 43346,000

17. Tolvanen Kari / KOK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 6531 38799,000
15. Blomqvist Thomas / RKP / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 6443 31764,000

21. Multala Sari / KOK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 6118 25866,000

8. Niinistö Jussi / SIN / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 11767 22100,500
23. Juvonen Arja / PS / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 2931 21673,000

24. Mykkänen Kai / KOK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 5260 19399,500

25. Nylander Mikaela / RKP / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 5422 15882,000
32. Lehti Eero / KOK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 4385 15519,600

29. Elo Simon / SIN / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 2907 14733,667
40. Meri Leena / PS / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 2493 14448,667

34. Ruoho Veera / KOK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 2563 13344,429
36. Hopsu Inka / VIHR / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 3740 13008,500
37. Kauma Pia / KOK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 4111 12933,000
38. Kiljunen Kimmo / SDP / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 3861 12351,714
39. Särkiniemi Seppo / KESK / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 2874 11949,800
4. Harkimo Harry (Hjallis) / NYT / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 11416 11416,000
41. Saramo Jussi / VAS / Uudenmaan vaalipiiri 02 Uudenmaan vaalipiiri 2881 11349,000

Varsinais-Suomen vaalipiiri
13.6.2017 Lohela Maria loikkasi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä sinisten eduskuntaryhmään. Hänen äänensä lasketaan sinisille.
13.6.2017 Elomaa Ritva loikkasi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä sinisten eduskuntaryhmään. Liittyi takaisin perussuomalaisten eduskuntaryhmään 22.6.2017. Hänen äänensä lasketaan perussuomalaisille.

-1 Siniset Lohela Maria
+1 Perussuomalaiset Junnila Vilhelm

Varsinais-Suomen vaalipiirin vaalitulos 2015:
1. Orpo Petteri / KOK / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 10652 68466,000
2. Elomaa 'Kike' Ritva / PS / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 9571 50813,000
3. Saarikko Annika / KESK / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 10510 42763,000
4. Eloranta Eeva-Johanna / SDP / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 6689 40835,000
5. Wallin Stefan / RKP / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 9787 34233,000
6. Andersson Li / VAS / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 15071 27001,000
7. Tavio Ville / PS / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 6847 25406,500
8. Niinistö Ville / VIHR / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 8835 22875,000
9. Kanerva Ilkka / KOK / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 9183 22822,000
10. Kiviranta Esko / KESK / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 5994 21381,500
11. Taimela Katja / SDP / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 6017 20417,500
12. Virolainen Anne-Mari / KOK / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 7169 17116,500
13. Lohela Maria / PS / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 5583 16937,667
14. Ala-Nissilä Olavi / KESK / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 4908 14254,333
15. Sirén Saara-Sofia / KOK / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 4625 13693,200
16. Kantola Ilkka / SDP / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 5908 13611,667
17. Lapintie Annika / VAS / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 5027 13500,500

Varsinais-Suomen vaalipiirin tulos edellä mainituilla muutoksilla:

2. Elomaa 'Kike' Ritva / PS / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 9571 45230,000

7. Tavio Ville / PS / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 6847 22615,000

18. Junnila Vilhelm / PS / Varsinais-Suomen vaalipiiri 03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 4769 15076,667

Satakunnan vaalipiiri
13.6.2017 Jalonen Ari loikkasi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä sinisten eduskuntaryhmään. Hänen äänensä lasketaan sinisille.

-1 Siniset Jalonen Ari
+1 Perussuomalaiset Koskela Jari

Satakunnan vaalipiirin vaalitulos 2015:
1. Huhtasaari Laura / PS / Satakunnan vaalipiiri 04 Satakunnan vaalipiiri 9259 30600,000
2. Salonen Kristiina / SDP / Satakunnan vaalipiiri 04 Satakunnan vaalipiiri 9560 27631,000
3. Juhantalo Kauko / KESK / Satakunnan vaalipiiri 04 Satakunnan vaalipiiri 4627 25247,000
4. Laitinen-Pesola Jaana / KOK / Satakunnan vaalipiiri 04 Satakunnan vaalipiiri 3483 18377,000
5. Jalonen Ari / PS / Satakunnan vaalipiiri 04 Satakunnan vaalipiiri 5753 15300,000
6. Kiuru Krista / SDP / Satakunnan vaalipiiri 04 Satakunnan vaalipiiri 7561 13815,500
7. Kalli Timo / KESK / Satakunnan vaalipiiri 04 Satakunnan vaalipiiri 4215 12623,500
8. Myllykoski Jari / VAS / Satakunnan vaalipiiri 04 Satakunnan vaalipiiri 4175 11730,000

Satakunnan vaalipiirin tulos edellä mainituilla muutoksilla:

1. Huhtasaari Laura / PS / Satakunnan vaalipiiri 04 Satakunnan vaalipiiri 9259 24847,000

9. Koskela Jari / PS / Satakunnan vaalipiiri 04 Satakunnan vaalipiiri 4344 12423,500

Hämeen vaalipiiri
13.6.2017 Louhelainen Anne loikkasi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä sinisten eduskuntaryhmään. Hänen äänensä lasketaan sinisille.

-1 Siniset Louhelainen Anne
+1 SDP Lepola Kaisa

Hämeen vaalipiirin vaalitulos 2015:
1. Filatov Tarja / SDP / Hämeen vaalipiiri 06 Hämeen vaalipiiri 8318 44737,000
2. Grahn-Laasonen Sanni / KOK / Hämeen vaalipiiri 06 Hämeen vaalipiiri 7556 43544,000
3. Louhelainen Anne / PS / Hämeen vaalipiiri 06 Hämeen vaalipiiri 6743 39537,000
4. Rehula Juha / KESK / Hämeen vaalipiiri 06 Hämeen vaalipiiri 6429 36020,000
5. Kari Mika / SDP / Hämeen vaalipiiri 06 Hämeen vaalipiiri 6867 22368,500
6. Heinonen Timo / KOK / Hämeen vaalipiiri 06 Hämeen vaalipiiri 6274 21772,000
7. Lehto Rami / PS / Hämeen vaalipiiri 06 Hämeen vaalipiiri 6705 19768,500
8. Anttila Sirkka-Liisa / KESK / Hämeen vaalipiiri 06 Hämeen vaalipiiri 5200 18010,000
9. Skinnari Ville / SDP / Hämeen vaalipiiri 06 Hämeen vaalipiiri 5711 14912,333
10. Jokinen Kalle / KOK / Hämeen vaalipiiri 06 Hämeen vaalipiiri 5728 14514,667
11. Ronkainen Jari / PS / Hämeen vaalipiiri 06 Hämeen vaalipiiri 4442 13179,000
12. Räsänen Päivi / KD / Hämeen vaalipiiri 06 Hämeen vaalipiiri 7545 12412,000
13. Pekonen Aino-Kaisa / VAS / Hämeen vaalipiiri 06 Hämeen vaalipiiri 5487 12182,000
14. Talja Martti / KESK / Hämeen vaalipiiri 06 Hämeen vaalipiiri 3941 12006,667

Hämeen vaalipiirin tulos edellä mainituilla muutoksilla:

7. Lehto Rami / PS / Hämeen vaalipiiri 06 Hämeen vaalipiiri 6705 32794,000

11. Ronkainen Jari / PS / Hämeen vaalipiiri 06 Hämeen vaalipiiri 4442 16397,000

15. Lepola Kaisa / SDP / Hämeen vaalipiiri 06 Hämeen vaalipiiri 4558 11184,250

Pirkanmaan vaalipiiri
13.6.2017 Elovaara Tiina, Mäkipää Lea ja Mölsä Martti loikkasivat perussuomalaisten eduskuntaryhmästä sinisten eduskuntaryhmään. Heidän äänensä lasketaan sinisille.

-1 Siniset Elovaara Tiina
-1 Siniset Mölsä Martti
+1 Perussuomalaiset Luoto Heikki
+1 Keskusta Ovaska Jouni

Pirkanmaan vaalipiirin vaalitulos 2015:
1. Vikman Sofia / KOK / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 9473 54648,000
2. Marin Sanna / SDP / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 10911 54220,000
3. Mäkipää Lea / PS / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 6124 49551,000
4. Alatalo Mikko / KESK / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 6759 46189,000
5. Hassi Satu / VIHR / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 6332 28537,000
6. Kiuru Pauli / KOK / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 5726 27324,000
7. Viitanen Pia / SDP / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 8472 27110,000
8. Savio Sami / PS / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 5270 24775,500
9. Pirttilahti Arto / KESK / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 6629 23094,500
10. Kontula Anna / VAS / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 7769 21780,000
11. Jaskari Harri / KOK / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 5471 18216,000
12. Gustafsson Jukka / SDP / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 6792 18073,333
13. Mölsä Martti / PS / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 5048 16517,000
14. Hakanen Pertti / KESK / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 4709 15396,333
15. Parviainen Olli-Poika / VIHR / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 4437 14268,500
16. Satonen Arto / KOK / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 5339 13662,000
17. Nurminen Ilmari / SDP / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 5079 13555,000
18. Tanus Sari / KD / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 2592 13553,000
19. Elovaara Tiina / PS / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 4107 12387,750

Pirkanmaan vaalipiirin tulos edellä mainituilla muutoksilla:

8. Savio Sami / PS / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 5270 34272,000

24. Luoto Heikki / PS / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 3981 17136,000

3. Mäkipää Lea / SIN / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 6124 15279,000

20. Ovaska Jouni / KESK / Pirkanmaan vaalipiiri 07 Pirkanmaan vaalipiiri 4454 11547,250

Kaakkois-Suomen vaalipiiri
13.6.2017 Lindström Jari loikkasi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä sinisten eduskuntaryhmään. Hänen äänensä lasketaan sinisille.
13.6.2017 Turunen Kaj loikkasi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä sinisten eduskuntaryhmään. 24.4.2018 Turunen loikkasi kokoomuksen eduskuntaryhmään. Hänen äänensä lasketaan kokoomukselle.

-1 Siniset Lindström Jari
+1 Perussuomalaiset Korpivaara Pekka

Kaakkois-Suomen vaalipiirin vaalitulos 2015:
1. Leppä Jari / KESK / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 9362 61794,000
2. Paatero Sirpa / SDP / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 9764 54604,000
3. Lindström Jari / PS / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 9966 51707,000
4. Häkkänen Antti / KOK / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 6216 38947,000
5. Tiilikainen Kimmo / KESK / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 9193 30897,000
6. Kymäläinen Suna / SDP / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 7435 27302,000
7. Eerola Juho / PS / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 8320 25853,500
8. Kosonen Hanna / KESK / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 6600 20598,000
9. Toivakka Lenita / KOK / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 5028 19473,500
10. Kiljunen Anneli / SDP / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 5418 18201,333
11. Turunen Kaj / PS / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 6929 17235,667
12. Järvinen Heli / VIHR / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 3580 15664,000
13. Pakkanen Markku / KESK / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 6265 15448,500
14. Taavitsainen Satu / SDP / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 5416 13651,000
15. Kopra Jukka / KOK / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 4677 12982,333
16. Mäkelä Jani / PS / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 6102 12926,750
17. Torniainen Ari / KESK / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 5412 12358,800

Kaakkois-Suomen vaalipiirin tulos edellä mainituilla muutoksilla:

11. Turunen Kaj / KOK / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 6929 45876,000
7. Eerola Juho / PS / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 8320 34812,000

4. Häkkänen Antti / KOK / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 6216 22938,000

16. Mäkelä Jani / PS / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 6102 17406,000

9. Toivakka Lenita / KOK / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 5028 15292,000

20. Korpivaara Pekka / PS / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 4658 11604,000
15. Kopra Jukka / KOK / Kaakkois-Suomen vaalipiiri 08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri 4677 11469,000

Savo-Karjalan vaalipiiri
13.6.2017 Kivelä Kimmo, Kulmala Kari ja Oinonen Pentti loikkasivat perussuomalaisten eduskuntaryhmästä sinisten eduskuntaryhmään. Heidän äänensä lasketaan sinisille.
1.3.2018 Katainen Elsi jätti eduskunnan. Siirtyi europarlamenttiin. Hänelle annetut äänet poistetaan.

-1 Siniset Kivelä Kimmo
-1 Siniset Kulmala Kari
-1 Keskusta Katainen Elsi
+1 Perussuomalaiset Mikkonen Marjaana
+1 Perussuomalaiset Kokko Osmo
+1 SDP Väätäinen Tuula

Savo-Karjalan vaalipiirin vaalitulos 2015:
1. Heikkinen Hannakaisa / KESK / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 10712 70573,000
2. Oinonen Pentti / PS / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 6283 42696,000
3. Vehviläinen Anu / KESK / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 8924 35286,500
4. Mäkisalo-Ropponen Merja / SDP / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 4899 34629,000
5. Eestilä Markku / KOK / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 4578 24980,000
6. Katainen Elsi / KESK / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 7084 23524,333
7. Kulmala Kari / PS / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 5188 21348,000
8. Kääriäinen Seppo / KESK / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 7006 17643,250
9. Myller Riitta / SDP / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 4825 17314,500
10. Mikkonen Krista / VIHR / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 4624 14599,000
11. Kivelä Kimmo / PS / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 5145 14232,000
12. Hoskonen Hannu / KESK / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 6633 14114,600
13. Essayah Sari / KD / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 11186 13578,000
14. Semi Matti / VAS / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 2140 12750,000
15. Raassina Sari / KOK / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 3978 12490,000
16. Rossi Markku / KESK / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 4482 11762,167

Savo-Karjalan vaalipiirin tulos edellä mainituilla muutoksilla:
1. Heikkinen Hannakaisa / KESK / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 10712 63489,000

3. Vehviläinen Anu / KESK / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 8924 31744,500
18. Mikkonen Marjaana / PS / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 4714 26080,000

8. Kääriäinen Seppo / KESK / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 7006 21163,000

2. Oinonen Pentti / SIN / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 6283 16616,000
12. Hoskonen Hannu / KESK / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 6633 15872,250

22. Kokko Osmo / PS / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 3411 13040,000

16. Rossi Markku / KESK / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 4482 12697,800

17. Väätäinen Tuula / SDP / Savo-Karjalan vaalipiiri 09 Savo-Karjalan vaalipiiri 4698 11543,000

Vaasan vaalipiiri
22.6.2016 Tolppanen Maria loikkasi SDP:n eduskuntaryhmään. Hänelle annetut äänet lasketaan SDP:lle.
13.6.2017 Hongisto Reijo ja Saarakkala Vesa-Matti loikkasivat perussuomalaisten eduskuntaryhmästä sinisten eduskuntaryhmään. Heidän äänensä lasketaan sinisille.

-1 Siniset Hongisto Reijo
-1 SDP Wallin Harry
+1 Perussuomalaiset Mäenpää Juha
+1 RKP Ollikainen Mikko

Vaasan vaalipiirin vaalitulos 2015:
1. Savola Mikko / KESK / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 8476 67333,000
2. Henriksson Anna-Maja / RKP / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 10673 50777,000
3. Saarakkala Vesa-Matti / PS / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 8529 38964,000
4. Puumala Tuomo / KESK / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 7762 33666,500
5. Risikko Paula / KOK / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 9812 29195,000
6. Urpilainen Jutta / SDP / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 11627 29024,000
7. Strand Joakim / RKP / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 10374 25388,500
8. Hautala Lasse / KESK / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 7037 22444,333
9. Hongisto Reijo / PS / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 6736 19482,000
10. Nylund Mats / RKP / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 5189 16925,667
11. Kurvinen Antti / KESK / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 5838 16833,250
12. Koski Susanna / KOK / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 3102 14597,500
13. Wallin Harry / SDP / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 4608 14512,000
14. Östman Peter / KD / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 6577 14076,000
15. Lintilä Mika / KESK / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 5243 13466,600
16. Tolppanen Maria / PS / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 5476 12988,000

Vaasan vaalipiirin tulos edellä mainituilla muutoksilla:

6. Urpilainen Jutta / SDP / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 11627 34500,000

20. Mäenpää Juha / PS / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 3343 18223,000
16. Tolppanen Maria / SDP / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 5476 17250,000

3. Saarakkala Vesa-Matti / SIN / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 8529 15265,000

17. Ollikainen Mikko / RKP / Vaasan vaalipiiri 10 Vaasan vaalipiiri 4788 12694,250

Keski-Suomen vaalipiiri
14.6.2018 Huovinen Susanna jätti eduskunnan. Siirtyi Keski-Suomen ensi- ja turvakodin toiminnanjohtajaksi. Hänelle annetut äänet poistetaan.

-1 SDP Huovinen Susanna
+1 SDP Mäkinen Riitta

Keski-Suomen vaalipiirin vaalitulos 2015:
1. Kalmari Anne / KESK / Keski-Suomen vaalipiiri 11 Keski-Suomen vaalipiiri 10216 40729,000
2. Kankaanniemi Toimi / PS / Keski-Suomen vaalipiiri 11 Keski-Suomen vaalipiiri 6511 29142,000
3. Ihalainen Lauri / SDP / Keski-Suomen vaalipiiri 11 Keski-Suomen vaalipiiri 10354 28710,000
4. Pekkarinen Mauri / KESK / Keski-Suomen vaalipiiri 11 Keski-Suomen vaalipiiri 9170 20364,500
5. Wallinheimo Sinuhe / KOK / Keski-Suomen vaalipiiri 11 Keski-Suomen vaalipiiri 5483 19776,000
6. Hakkarainen Teuvo / PS / Keski-Suomen vaalipiiri 11 Keski-Suomen vaalipiiri 5557 14571,000
7. Huovinen Susanna / SDP / Keski-Suomen vaalipiiri 11 Keski-Suomen vaalipiiri 5003 14355,000
8. Aalto Touko Juhani / VIHR / Keski-Suomen vaalipiiri 11 Keski-Suomen vaalipiiri 4326 13599,000
9. Paloniemi Aila / KESK / Keski-Suomen vaalipiiri 11 Keski-Suomen vaalipiiri 3861 13576,333
10. Honkonen Petri / KESK / Keski-Suomen vaalipiiri 11 Keski-Suomen vaalipiiri 2978 10182,250

Keski-Suomen vaalipiirin tulos edellä mainituilla muutoksilla:

3. Ihalainen Lauri / SDP / Keski-Suomen vaalipiiri 11 Keski-Suomen vaalipiiri 10354 23707,000

14. Mäkinen Riitta / SDP / Keski-Suomen vaalipiiri 11 Keski-Suomen vaalipiiri 3032 11853,500

Oulun vaalipiiri
13.6.2017 Mattila Pirkko loikkasi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä sinisten eduskuntaryhmään. Hänen äänensä lasketaan sinisille.
18.6.2018 Vehkaperä Mirja jätti eduskunnan. Siirtyi europarlamenttiin. Hänelle annetut äänet poistetaan.
25.6.2018 Nivala Eija jätti eduskunnan. Valittiin Ylivieskan kirkkoherraksi. Hänelle annetut äänet poistetaan.

-1 Siniset Mattila Pirkko
-1 Keskusta Vehkaperä Mirja
±1 Keskusta Nivala Eija
+1 Perussuomalaiset Kupsala Henna
+1 SDP Piirainen Raimo

Oulun vaalipiirin vaalitulos 2015:
1. Sipilä Juha / KESK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 30758 106581,000
2. Tölli Tapani / KESK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 9369 53290,500
3. Mattila Pirkko / PS / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 6570 40429,000
4. Rantakangas Antti / KESK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 5960 35527,000
5. Sarkkinen Hanna / VAS / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 9582 29580,000
6. Talvitie Mari-Leena / KOK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 4556 27089,000
7. Pylväs Juha / KESK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 5861 26645,250
8. Tuppurainen Tytti / SDP / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 7661 22433,000
9. Keränen Niilo / KESK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 5696 21316,200
10. Immonen Olli / PS / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 4964 20214,500
11. Vehkaperä Mirja / KESK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 5420 17763,500
12. Halmeenpää Hanna / VIHR / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 4860 15524,000
13. Jarva Marisanna / KESK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 5347 15225,857
14. Hänninen Katja / VAS / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 6007 14790,000
15. Suutari Eero / KOK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 3303 13544,500
16. Vähämäki Ville / PS / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 3798 13476,333
17. Korhonen Timo / KESK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 5180 13322,625
18. Parviainen Ulla / KESK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 4523 11842,333

Oulun vaalipiirin tulos edellä mainituilla muutoksilla:
1. Sipilä Juha / KESK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 30758 96685,000
2. Tölli Tapani / KESK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 9369 48342,500
10. Immonen Olli / PS / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 4964 33859,000
4. Rantakangas Antti / KESK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 5960 32228,333

7. Pylväs Juha / KESK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 5861 24171,250

9. Keränen Niilo / KESK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 5696 19337,000
16. Vähämäki Ville / PS / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 3798 16929,500
13. Jarva Marisanna / KESK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 5347 16114,167

17. Korhonen Timo / KESK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 5180 13812,143

18. Parviainen Ulla / KESK / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 4523 12085,625
21. Kupsala Henna / PS / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 3598 11286,333
19. Piirainen Raimo / SDP / Oulun vaalipiiri 12 Oulun vaalipiiri 3224 11216,500

Lapin vaalipiiri
27.4.2015 Väyrynen Paavo jätti eduskunnan. Jatkoi europarlamenttissa. Hänelle annetut äänet poistetaan.
13.6.2017 Mäntylä Hanna loikkasi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä sinisten eduskuntaryhmään. 30.6.2017 Mäntylä Hanna jätti eduskunnan. Siirtyi Euroopan neuvoston sihteeristöön. Hänelle annetut äänet poistetaan.

-1 Keskusta Väyrynen Paavo
-1 Siniset Mäntylä Hanna
+1 Kokoomus Autto Heikki
+1 Keskusta Kärnä Mikko

Lapin vaalipiirin vaalitulos 2015:
1. Kulmuni Katri / KESK / Lapin vaalipiiri 13 Lapin vaalipiiri 9702 43293,000
2. Väyrynen Paavo / KESK / Lapin vaalipiiri 13 Lapin vaalipiiri 6889 21646,500
3. Mäntylä Hanna / PS / Lapin vaalipiiri 13 Lapin vaalipiiri 8072 17733,000
4. Maijala Eeva-Maria / KESK / Lapin vaalipiiri 13 Lapin vaalipiiri 5515 14431,000
5. Mustajärvi Markus / VAS / Lapin vaalipiiri 13 Lapin vaalipiiri 5743 13827,000
6. Ojala-Niemelä Johanna / SDP / Lapin vaalipiiri 13 Lapin vaalipiiri 6248 10943,000
7. Lohi Markus / KESK / Lapin vaalipiiri 13 Lapin vaalipiiri 4793 10823,250

Lapin vaalipiirin tulos edellä mainituilla muutoksilla:
1. Kulmuni Katri / KESK / Lapin vaalipiiri 13 Lapin vaalipiiri 9702 36404,000
4. Maijala Eeva-Maria / KESK / Lapin vaalipiiri 13 Lapin vaalipiiri 5515 18202,000

7. Lohi Markus / KESK / Lapin vaalipiiri 13 Lapin vaalipiiri 4793 12134,667

8. Autto Heikki / KOK / Lapin vaalipiiri 13 Lapin vaalipiiri 6262 10155,000
10. Kärnä Mikko / KESK / Lapin vaalipiiri 13 Lapin vaalipiiri 3205 9101,000

Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri
Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirin vaalitulos 2015:
1. Löfström Mats / Muut / Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri 05 Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri 5217 10910,000

0 http://janituononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264349-onko-eduskuntavaalit-henkilo-vai-puoluevaalit#comments Demokratia Eduskuntavaalit 2019 hallitus Sat, 17 Nov 2018 19:28:35 +0000 Jani Tuononen http://janituononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264349-onko-eduskuntavaalit-henkilo-vai-puoluevaalit
Puolalaiset ei vaan tajua, sanoi Soini http://piakuparinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263872-puolalaiset-ei-vaan-tajua-sanoi-soini
”Tässähän ei ole kysymys sopimuksesta. Tämä on kansainvälisesti neuvoteltu asiakirja. Väitätte, että sitä ollaan allekirjoittamassa jossakin. Ei sitä olla allekirjoittamassa.” Näin tänään ministeriaitiosta kyselytunnilla ulkoministerin suulla kuultiin. Lisäksi, GCM on menossa kuulemma normaaliin YK:n päätöslauselmakäsittelyyn. Pakkohan tuo on uskoa, kun näin sanoo ministeri, taitavaksi ja rehelliseksi tunnettu sekä kansanedustaja, jota totuudessa pysymisessä salissa sitoo erityinen tarkkuus.

Reutersin mukaan Puolan sisäministeri Joachim Brudziński sanoi jo kuukausi sitten ehdottavansa hallitukselleen maansa jättäytymistä sopimuksen ulkopuolelle. Näin on myös käymässä. Samoin USA, Unkari,Kroatia ja Australia jättävät sopimuksen, joka siis ei ole allekirjoitettu sopimus...öö, no kirjoittamatta alle. Näille maille pitäisi kertoa nyt, että mitään ei olla allekirjoittamassa - ne eivät selvästi ymmärrä mistä on kyse.

Jotain Marrakechissa ollaan kuitenkin tekemässä 10. - 11.12. valtioiden päämiesten kokouksessa. On totta, että GCM on 2016 YK:n yleiskokouksen päätöslauselmasta alkunsa saanut prosessi. Marokossa tämän pohjalta saanut asiakirja, joidenkin valtioiden mielestä sopimus, ollaan juhlallisesti hyväksymässä (mutta mitään ei siis ulkoministerin mukaan allekirjoiteta).

Soini ei ilmeisesti ajanpuutteen takia ehtinyt vastata Huhtasaaren jatkokysymykseen siitä, miten palautussopimus Irakin kanssa etenee. Tätähän ministeri on kärkihankkeenaan tehnyt jo neljättä vuotta.

Sen sijaan Soini valitsi vastauksiinsa GCM:stä muutamia tavoittelun arvoisia kohtia, joita sinne on kieltämättä kirjattu. Sopimuksessa on kuitenkin sisäänrakennettu tavoitteellisuus maahanmuuton edistämisestä ja jatkamisesta vastaanottavien maiden toimesta, rajoituksia turvapaikanhakijoiden ja muiden laittomien säilöönotosta ja sananvapautta rajoittavia ohjenuoria medialle.

Olipa GCM sopimus tai ei, en kannata myöskään paperin juhlallista hyväksyntää. Jäämme nyt odottamaan kuka Marokossa sen hyväksyy ja onko jollain jopa kynä kädessä näin tehdessään.

0

Tässähän ei ole kysymys sopimuksesta. Tämä on kansainvälisesti neuvoteltu asiakirja. Väitätte, että sitä ollaan allekirjoittamassa jossakin. Ei sitä olla allekirjoittamassa.” Näin tänään ministeriaitiosta kyselytunnilla ulkoministerin suulla kuultiin. Lisäksi, GCM on menossa kuulemma normaaliin YK:n päätöslauselmakäsittelyyn. Pakkohan tuo on uskoa, kun näin sanoo ministeri, taitavaksi ja rehelliseksi tunnettu sekä kansanedustaja, jota totuudessa pysymisessä salissa sitoo erityinen tarkkuus.

Reutersin mukaan Puolan sisäministeri Joachim Brudziński sanoi jo kuukausi sitten ehdottavansa hallitukselleen maansa jättäytymistä sopimuksen ulkopuolelle. Näin on myös käymässä. Samoin USA, Unkari,Kroatia ja Australia jättävät sopimuksen, joka siis ei ole allekirjoitettu sopimus...öö, no kirjoittamatta alle. Näille maille pitäisi kertoa nyt, että mitään ei olla allekirjoittamassa - ne eivät selvästi ymmärrä mistä on kyse.

Jotain Marrakechissa ollaan kuitenkin tekemässä 10. - 11.12. valtioiden päämiesten kokouksessa. On totta, että GCM on 2016 YK:n yleiskokouksen päätöslauselmasta alkunsa saanut prosessi. Marokossa tämän pohjalta saanut asiakirja, joidenkin valtioiden mielestä sopimus, ollaan juhlallisesti hyväksymässä (mutta mitään ei siis ulkoministerin mukaan allekirjoiteta).

Soini ei ilmeisesti ajanpuutteen takia ehtinyt vastata Huhtasaaren jatkokysymykseen siitä, miten palautussopimus Irakin kanssa etenee. Tätähän ministeri on kärkihankkeenaan tehnyt jo neljättä vuotta.

Sen sijaan Soini valitsi vastauksiinsa GCM:stä muutamia tavoittelun arvoisia kohtia, joita sinne on kieltämättä kirjattu. Sopimuksessa on kuitenkin sisäänrakennettu tavoitteellisuus maahanmuuton edistämisestä ja jatkamisesta vastaanottavien maiden toimesta, rajoituksia turvapaikanhakijoiden ja muiden laittomien säilöönotosta ja sananvapautta rajoittavia ohjenuoria medialle.

Olipa GCM sopimus tai ei, en kannata myöskään paperin juhlallista hyväksyntää. Jäämme nyt odottamaan kuka Marokossa sen hyväksyy ja onko jollain jopa kynä kädessä näin tehdessään.

103 http://piakuparinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263872-puolalaiset-ei-vaan-tajua-sanoi-soini#comments Haittamaahanmuutto Hallitsematon maahanmuutto hallitus Ulkoministeri Soini Thu, 08 Nov 2018 17:58:51 +0000 Pia Kuparinen http://piakuparinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263872-puolalaiset-ei-vaan-tajua-sanoi-soini
Keskustassa painettiin paniikkinappulaa http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263755-keskustassa-painettiin-paniikkinappulaa
Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen purkaa puolueen hermostumista EK:n kannanottoihin tulevasta hallituspohjasta. Asialla spekuloiminen ei kuulemma kuulu etujärjestöille. Pirkkalaisen kannanotto on syytä muistaa, kun Maaseudun Tulevaisuudessa kerrotaan esimerkiksi MTK:n arvioita samasta asiasta.

On luonnollista, että eri järjestöissä toimivilla ihmisillä on oikeus spekuloida tulevia tapahtumia. Eihän sellaista voi vapaassa yhteiskunnassa keneltäkään kieltää. Jotkut tavan tallaajat ovat aloittaneet samanlaiset spekulaatiot jo ajat sitten, eikä kukaan ole ollut moksiskaan. Miksi järjestöissä ei saisi tehdä samaa? Rajanveto "luvattomien" ja "luvallisten" spekulanttien välillä on paitsi tarpeetonta myös mahdotonta.

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen ulostulot ovat olleet värikkäitä, mutta rehellisiä. Jos maahan saadaan vaalien jälkeen samanlainen hallitus kuin nyt, niin pannaan Ay-liike heti alussa ahtaalle. Voiko sen rehellisempää puhetta porvarin suusta kuulla. Elinkeinoelämällä on selkeä tavoite ja keskustaoikeistolaisille puolueille jää tehtäväksi kannatuksen hankkiminen vaaleissa sen toteuttamiseksi. Työnjaossa ei ole ongelmaa. Rahaa hankkeen eteen löytyy varmaan reippaasti.

Keskustassa sapettaakin lähinnä se, että ay-peijaiset saattavat jäädä näkemättä jos puolue on oppositiossa, mikä on hyvinkin mahdollista. Työelämän tulevat uudistukset jäisivät muiden, lähinnä kokoomuslaisten ja demareiden tehtäväksi. Ilman keskustalaisia tietysti kaikki tehtäisiin siinäkin taas väärin. Etelän metiakin tekisi uutisia toisten tekemisistä. Keskustassa taitaa olla jo paniikki päällä vaikka monet joulukinkut vielä röhkivät.

https://www.verkkouutiset.fi/keskustan-puoluesihteeri-hallitusten-muodostaminen-ei-kuulu-etujarjestoille/

9 http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263755-keskustassa-painettiin-paniikkinappulaa#comments Elinkeinoelämän keskusliitto hallitus Keskusta Tue, 06 Nov 2018 13:31:14 +0000 Tuure Piittinen http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263755-keskustassa-painettiin-paniikkinappulaa
Vapautunut kaukoliikenne tuottaa jo tuhoisia tuloksia http://hannakaisalahde.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263694-vapautunut-kaukoliikennekilpailu-tuottaa-jo-tuhoisia-tuloksia
Viime viikkoina olemme saaneet täällä Kotkan seudulla mediasta lukea huolestuttavia uutisia kaukoliikenteen bussivuorojen supistumisesta ensi vuoden alussa. Niin Pohjolan-Liikenne, kuin Savon linjat ovat lakkauttamassa merkittävän määrän kaukovuorojaan Kotkan ja Helsingin välillä ensi vuoden alusta.

Maakuntastrategiassa päästöjä tulisi vähentää merkittävästi vuoteen 2040 mennessä. Yksi iso päästöjen tuottaja on jatkuvasti kasvava liikenne. Yksityisautoilun ja mopojen määrä on viimeisen kymmenen vuoden aikana lisääntynyt merkittävästi, mikä on osittain osoitusta heikenneistä joukkoliikennemahdollisuuksista. Samaan aikaan kun ministeri Berner on sivuuttamassa rantaradan selvityksen, on valtaosa kaukoliikenteen bussivuoroista lakkaamassa.

Vaikka seudullisesti on pyritty lisäämään syöttöliikennettä niin bussien, kuin junienkin kaukoliikenneyhteyksien äärelle, muuttuu tilanne täysin kestämättömäksi, jos merkittävä määrä bussien kaukoliikenteestä ajetaan alas. Syynä tähän ei ole vuorojen käyttöasteen romahdus, vaan valtion kaukolinjojen vapautus  kilpailutuksesta. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin edes täytenä ajetut bussivuorot eivät ole enää kannattavia. Vuorojen lakkaaminen vaikuttaa erityisesti Karhulan ja Haminan alueeseen. Valtaosa lakkautuvista vuoroista lähtee Karhulasta. Jäljelle jäävä OnniBussiliikenne lähtee Kotkan saarelta ja Sutelasta. Kun tiedossamme on, mikä meistä odottaa vuoden vaihteessa, katson, että seudun kuntien tulee reagoida tilanteeseen välittömästi ja pohtia kuinka omilla toimillamme voimme vaikuttaa väistyvien liikenneyhteyksien korvaamiseen.

Kotkan-Haminan seudun veto- ja pitovoimaa halutaan nostaa. Se on tavalla tai toisella kirjattu kuntastrategioihin Miehikkälästä Pyhtäälle. Valtio on kaiken aikaa laajentanut työssäkäyntialueita ja opiskelupaikat on viety yhä kauemmas kotoa. Bussivuorot Porvoon ja Helsingin suuntaan ovat turvanneet työssäkäyntimahdollisuuksia Etelä-Kymenlaaksosta käsin niin, ettei ihmisten ole ollut välttämätöntä muuttaa pääkaupunkiseudulle.

Valtio on linjannut, että Etelä-Kymenlaakson keskussairaala Kotkassa säilyttää asemansa laajan päivystyksen sairaalana. Suuri huoli on osaavan henkilökunnan rekrytointi, jos Helsingin ja pääkaupunkiseudun suunnasta ei pystytä käymään enää töissä. Kymsoten (maakunnallinen vapaaehtoinen sotekuntayhtymä) myötä kaikki leikkaustoiminta on jo keskitetty Kotkaan. Aiemmin on huolta aiheuttanut Kotka-Kouvola poikkiliikenteen riittävyys. Nyt pitää olla huolissaan jo pitkittäisliikenteestä Etelä-Kymenlaakson sisällä.

Toivon meiltä seutukunnan toimijoilta välitöntä reagointia erittäin vakavaan tilanteeseen.

Lisäksi toivon että seuraavien Eduskuntavaalien jälkeen maatamme johtaa hallitus, joka vakavasti mittaa erilaisten päätöstensä vakutukset jo ennakkoon ja sitä kautta pystyy myös ennakoimaan niiden seurauksia pidemmälläkin aikavälillä. On säälittävää, että Keskustavetoinen hallitus vie maatamme siihen suuntaan, missä maakuntien asema ja kilpailukyky entistetään heikkenevät ja suuntaan, jossa maakunnille koituvia seurauksia ei ole pystytty ennakoimaan etukäteen.  Odotan maamme hallitukselta kestävämpää ja vastuullisempaa päätöksentekoa.

3 http://hannakaisalahde.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263694-vapautunut-kaukoliikennekilpailu-tuottaa-jo-tuhoisia-tuloksia#comments Anne Berber Bussi hallitus Kymenlaakso Mon, 05 Nov 2018 10:48:58 +0000 Hanna-Kaisa Lähde http://hannakaisalahde.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263694-vapautunut-kaukoliikennekilpailu-tuottaa-jo-tuhoisia-tuloksia
Suuri kauhistus http://hiilinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263619-suuri-kauhistus
Suomea uhkaa suuri tuho, jos meille valitaan vasemmistolainen hallitus. Näin on ainakin EK ilmoittanut.

Vasemmistolainen hallitus olisi EK:n mukaan reilun työelämän ja sosiaalisen vastuun -hallitus. Tämä lause kannattaa lukea vielä toisen kerran uudelleen: Vastuullinen ja reilun työelämän -hallitus.

Voiko parempaa vaalislogania ollakaan? Vastuullinen hallitus EK:n mukaan ottaisi pääomaverot tarkasteluun. Siirtäisi rahaa opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille. Kehittäisi suomalaista infraa ja vahvistaisi koulutusta. Kehittäisi kansalaispalkkaa ja toimisi yhteiskunnallisesti vastuullisesti kaikkia kohtaan. Ei pelkästään pientä marginaalista kansanryhmää kohtaan.

Hyvän työelämän hallitus taas tekisi uudistuksia suomalaiseen työelämään kolmikannassa - keskustellen ja sopien. Näin työelämää saataisiin kehitettyä ilman riitoja ja rauhassa. Samalla myös ei tarvitsi poukkoilla asiasta toiseen.

Suurin kauhistus Häkämiehen mukaan on kuinka kalliiksi tällainen hallitus Suomelle tulisi. Se maksaisi meille rahaa.

Meillä on paha tapa Suomessa mitata kaikki vain rahassa. Ainoastaan vasemmistopuolueet puhuvat myös hyvinvointivelasta. Velasta, joka on huomattavasti vaikeampaa maksaa takaisin kuin rahallinen velka.

Hyvinvointivelka on tuhoutuneita unelmia. Se on syrjäytyneitä nuoria, joilla ei ole enää tulevaisuutta. Se on vanhuksia, työttömiä ja matalapalkkaisia ruokajonoissa. Se on lisääntyneitä mielenterveysongelmia, väsymistä työssä. Pahimmassa tapauksessa se on ihmishenkien menetystä. Se on velkaa, jota ei voi maksaa takaisin.

Nykyinen hallitus on tehnyt selväksi, ettei sillä ole halua kantaa vastuuta päätöksistään. Hallitus on heikentänyt lasten mahdollisuuksia jo aivan varhaiskasvatuksesta lähtien. Se on leikannut koulutuksesta kaikilla tasoilla. Kaikki tämä on tehty rahan ehdoilla. Tämä velka lankeaa meille vielä maksettavaksi ja sitä me emme pysty maksamaan.

Kuka ei haluaisi vastuullista ja reilun työelämän hallitusta?

20 http://hiilinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263619-suuri-kauhistus#comments Kotimaa hallitus Kolmikanta Työelämä Vasemmisto Vastuullisuus Sat, 03 Nov 2018 20:16:45 +0000 Teemu Hiilinen http://hiilinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263619-suuri-kauhistus
Irtisanomislaki http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263529-irtisanomislaki
Olen tähän tällä palstalla jättänyt tähän asti rauhaan sellaiset kuohuttavat asiat kuin sote-uudistus, kiky-sopimus, aktiivimalli jne., vaikka äänestäjänä niihinkin ainakin välillisesti on kantaa otettava, kunhan vaalit taas koittavat. Samaan sarjaan on kuulunut pienen yrityksen työntekijän irtisanomisen kriteereiden helpottamista koskeva hallituksen lakihanke. Siinäkin on varmasti seikkoja, jotka mielelläni tuntisin paremmin kuin tunnen, mutta kommentoinpa sitä kuitenkin, edes lyhyesti. Tämä performanssi tosin etenee niin kiemuraisesti ja ulkopuoliselle arvaamattomasti, että koko postaus voi jäädä tapahtumien jalkoihin heti sen jälkeen, kun olen sen blogialustalle klikannut.

Ensimmäinen kommentti: oliko perusteltua jakaa yritykset kahteen kategoriaan koon perusteella ja määrätä irtisanomisperusteet väljemmiksi pienissä yrityksissä? Pidän tätä ongelmallisena, jopa epäonnistuneensa ideana. Tosin perustelu, että pienissä työpaikoissa yhdenkin huonon rekrytoinnin seuraukset ovat vakavammat kuin suuressa, on sinänsä pätevän tuntuinen. Vaikeus päästä eroon työntekijästä, joka joko ei suoriudu tehtävistään, ei haluakaan niistä kunnolla suoriutua ja joka lisäksi ehkä pilaa työyhteisön ilmapiirin käyttäytymisellään, voi nostaa ja varmaan nostaakin kynnystä ylipäätään rekrytoida uusia työntekijöitä tällaisessa yrityksissä ja siksi tosiaankin voi vaikuttaa työllisyyteen, joskin luultavasti vähän verrattuna varsinaisiin taloudellisiin ja tuotannollisiin syihin.

Itse toimin valtaosan työurastani suuren työnantajan (ulkoministeriön) palveluksessa. Se, ja uskon että hyvin monet muutkin suuret organisaatiot, koostuu suuresta määrästä työyhteisöjä, jotka ovat melko pieniä (ja monet hyvinkin pieniä) ja toimivat varsin erillään muista vastaavista, vaikka tietysti kuluvat yhteen ja samaan kokonaisuuteen. Näin varsinkin ulkomailla olevat toimipisteet. Niinpä ne kohtaavat samantapaisia ongelmia kuin kokonaan pienet yritykset. Epäilemättä suuri työantaja voi periaatteessa helpommin löytää uusia sijoituspaikkoja yhdessä firmansa yksikössä epäonnistuneeksi paljastuneelle rekrytoinnille, mutta tätä ei pidä liioitella. Niin kyvykkyys kuin kyvyttömyyskin – sopeutuvuudesta ja sopeutumattomuudesta puhumattakaan – tapaa olla ”kokonaisvaltaista”: jos työntekijä ei kykene tekemään firman yhtä työtä, hän ei usein kykene tekemään toistakaan, ja jos hän ei sopeudu yhteen porukkaan, hän ei useinkaan sopeudu toiseenkaan.

Ison ja pienen firman ongelmat ovat siten samankaltaisemmat kuin ehkä luullaan. Siksi toisekseen, isolla firmalla on niitä ongelmatapauksia aina suurempi määrä. Ehkä uskallan tässä kohden kertoa keskustelusta, joka minulla oli aikoinaan EU:n komission hallintoasioista vastaavan komissaarin kanssa. Olin itse osastopäällikkö (Director) EU:n neuvoston sihteeristössä ja valitin komissaarille, että minulla oli osastossani 2-3 ongelmatapausta. ”Antti, minulla on niitä 200-300”, tokaisi komissaari.

Toinen kommentti: Näiden käytännöllisten näkökohtien lisäksi, tai ehkä pitäisi sanoa niitä periaatteellisesti tärkeämpikin, on tasapuolisuusnäkökohta. AY-liike on oikeassa sanoessaan, että hallituksen alun perin ajama laki olisi asettanut yritykset ja työntekijät epätasa-arvoiseen asemaan, ja vieläpä tavalla, jota on vaikea tasapuolisuusperustein puolustaa.

Käynnissä olevassa kovassa poliittisessa taistelussa vallasta, mistä tässä on tosiasiassa kysymys ja jossa tämäkin asia on aseena käytössä, tasa-arvonäkökohdan käyttö tosin taitaa olla ainakin yhtä paljon taktinen kuin periaatteellinen argumentti, mutta niinpä hallitus tässä antoikin vastustajilleen oivan taktisen aseen käteen, ja sitä he tietenkin häikäilemättä käyttävät. Valtataistelu on monitahoinen: yhdellä tasolla käydään eduskuntavaalitaistelua, toisella tasolla AY-liike taistelee hallitusta ja eduskuntaa vastaan vallasta määrätä työelämän normeista ja omiensa eli jäsentensä (ja, ironista kyllä, myös suurten järjestäytyneiden työnantajien) esikoisoikeuksista, kolmannella Suomen Yrittäjät taistelee pääsystä työmarkkinatoimijoiden isoisten liigaan.

Pääministerin veto saattaa asia luottamuskysymyksenä eduskuntaan oli sekin tietenkin taktinen liike, voisi sanoa psykologista sodankäyntiä, ja ehkä se jotain vaikuttikin. Se ei tietenkään heivauttanut AY-liikettä, joka ajoi, hallituksen tavoin, itsensä sellaiseen nurkkaan, että sieltä on ollut hyvin vaikea peruuttaa pois ilman, että jompikumpi osapuoli joutuu taipumaan ja siksi menettää kasvonsa. AY-liike (ja demarit) taisivat tuntea olevansa vahvoilla ja laskivat taipumattomuuden satavan kannatuksena niiden laariin vaaleissa, ja katsoivat siksi voivansa vaatia hallitukselta totaalista perääntymistä eli että vain se menettää kasvonsa. Hallituspuolueet, varsinkin keskusta, jonka syyksi tämä(kin) asia näköjään pääasiassa laitetaan, tietysti ymmärsivät tämän, ja ovat siksikin olleet myös taipumattomia.

Kompromissi, joka lopulta harsittiin kasaan, näyttää sellaiselta, että mikään ei oikeastaan muutu. Tätä päivittelevien kannattaa muistaa, että kysymys oli pääasiassa muusta kuin pienten yritysten työntekijöiden irtisanomissuojasta tai työllisyysasteen nostamisesta, tai ainakin muuksi se kamppailun aikana muuttui. Kyse oli siitä, kuka on näissä asioissa korkein vallankäyttäjä Suomessa. Käytiin siis englanninkielistä ilmaisua käyttääkseni proxy war, ja se päättyi tällä kertaa ratkaisemattomaan, välirauhaan, kuten sitä on luonnehdittukin. Mikä merkitsee, että sota ei suinkaan ole loppunut, eikä ole kaukana ajatus, että se alkaa uudestaan sillä hetkellä, kun lain perustelujen kolmikantainen valmistelu karahtaa kiville. Eihän siitäkään taida enää ole yhtä mieltä, miten kolmikantaisesti valmistellaan.

Ilman lakia tai ainakaan esitystä eduskunnalle ei kuitenkaan jäätäne. Hallituksella ei ole varaa sellaiseen tappioon. Eri asia selviääkö esitys eduskunnassa äänestykseen asti ja vaikka selviäisikin, seuraava hallitus sen sitten äänestyttää nurin, mikä olisi uusi pohjanoteeraus poliittisen kulttuurin luisussa kohti yhä masentavampia tasoja. Meillähän ei vielä ole ollut tapana, että seuraava hallitus alkaa järjestelmällisesti peruuttaa edeltäjänsä aikana säädettyjä lakeja.

2 http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263529-irtisanomislaki#comments Ay-liike hallitus Irtisanominen Valta Fri, 02 Nov 2018 05:40:24 +0000 Antti Kuosmanen http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263529-irtisanomislaki
Tänään oli maakuntavaalit? Kuka ne voittaa? http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263289-tanaan-oli-maakuntavaalit-kuka-ne-voittaa
Keskustan lempilapsi, maakuntavaalit piti olla tänään, eipä ollut.

Miksi?

Liikaa vatulointia liikaa lakkouhkia?

Voimmeko jo unohtaa maakunnat? Entä soten?

Kaikki kaatuu taas seuraavan eduskunnan taakaksi?

Hallituksen isoin uudistus taisi jäädä kauppojen aukiolojen vapauttamiseen, joka on toki hyvä asia.

Alkoholi uudistus oli iso vitsi, ok olen tyytyväinen että aitoa lonkeria saa lähialepasta.

Työllisyys ei nähdäkseni ole lisääntynyt. Koska hallitus on laskenut orjatyövoiman tilastoihin, siis 9 euron päiväpalkkaiaiset.

Maakunta ja sote uudistukset eivät tule voimaan tän hallituksen aikana se taitaa olla melko selvää jokaiselle.

5 http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263289-tanaan-oli-maakuntavaalit-kuka-ne-voittaa#comments hallitus Maakunta- ja sote-uudistus Sun, 28 Oct 2018 18:26:31 +0000 Teppo Syvärilä http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263289-tanaan-oli-maakuntavaalit-kuka-ne-voittaa
Isot pahat ay-pomot jättivät ”duunarit” nuolemaan näppejään http://elisacichoracki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263198-ay-pomot-jattivat-duunarit-nuolemaan-nappejaan
Viikkokaudet ay-pomot muka vaativat hallitusta lopettamaan ”irtisanomislain” valmistelun. Eilen selvisi mistä näytelmässä oli kysymys kun irtisanomislaki kaikesta älyttömästä huutamisesta ja lakkoilusta huolimatta hyväksyttiin vain hiuksenhienoin muutoksin.

AKAVA:n ja STTK:n osalta näytteleminen riitti jo eilen. Heillä ei loppunäytöksessä ole enää roolisuorituksia. Viimeiseksi lavalle jätettiin SAK. Ihan vain, ettei rahvaalle selviäisi näytelmän juoni. Loppukohtaus on kuitenkin kaikilla jo tiedossa. Irtisanomislain sisällöstä on saavutettu yksimielisyys ja lain valmistelu tulee jatkumaan kohti eduskuntaa.

Järjestöpomojen esiintymisiä eilen seuratessa huomio kiinnittyi siihen, että KAIKKI oli yhdessä vuorokaudessa heittänyt häränpyllyä. Uhittelukin oli muuttunut sopuisiin ja ystävällismielisiin toteamuksiin. Ruudun tällä puolella silmät olivat lautasina ja välillä oli nipistettävä itseä. Mutta totta KAIKKI oli. Siis tämä KAIKKI:

Myönnettiin, että irtisanomislakeja oli valmistellut työryhmä. Ay-pomot ja oppositio väittivät koko riidan ajan, että irtisanomislakiluonnos oli  hallituksen yksin valmistelema – siis pa…apuhetta!

Kaikki ay-pomot hyväksyivät, että eri suuruisissa yrityksissä irtisanomislakia tullaan noudattamaan eri tavalla, otetaan huomioon yrityksen koko. Siis hyväksyttiin useamman kerroksen väki. Ay-pomot ja oppositio ilmoittivat koko riidan ajan, ettei edes kahden kerroksen väkeä tulla missään tapauksessa hyväksymään tarkoittaen, että eivät hyväksy, että eri suuruisissa yrityksissä noudatettaisiin erilaisia irtisanomisperusteita– siis pa…apuhetta!

Oikeuskäytäntö tulee märittelemään, miten ”hyväksyttyä” lakiluonnosta tullaan tulkitsemaan. Ay-pomot ja oppositio kritisoivat hallituksen lakiluonnosta koko riidan ajan siitä, että kuluisi vähintään viisi vuotta ennen kuin oikeuskäytäntö määrittäisi lain tulkinnan ja tästä syystä lakiluonnosta ei tulla missään olosuhteissa hyväksymään – siis pas…apuhetta!

Last but not least! Nyt ay-pomot vaativat, että hyväksytyn lain perustelut tulee tehdä kolmikannassa. Joka on ihan peanutskamaa kun lain sisältö on jo valmis. Ilman järjestöjen esittämää kolmikantavaatimusta koko älytön näytelmä olisi mielletty hallituksen voitoksi. Järjestöjen annettiin säilyttää kasvonsa. Kuten tapana on. Kolmikantavaatimuksella Antti, Jarkko ja Sture  pystyivät eilen kävelemään ylväästi ensin omiensa ja sitten kansan eteen.

Kun lakiesitys muuttui vain hiuksen hienosti, pystyy siitä toteamaan mistä tässä kaikessa uhittelussa ja meuhkaamisessa oikein oli kysymys. Ay-pomoja harmitti ja vietävästi, kun hallitus ei halunnut enää leikkiä ay-pomojen kanssa samalla hiekkalaatikolla. Kun ay-pomoja ei jatkuvista pyynnöistä huolimatta päästetty hiekkalaatikolle, neuvottelemaan työlainsäädännön uudistuksista hallituksen kanssa, oli pomojen pakko asettaa ylityö- ja vuoronvaihtokiellot sekä aloittaa lakkoilu.

Isot pahat sudet eivät voineet antaa pikkupossujen valmistella rakennelmiaan omassa yksinäisyydessään kaikessa rauhassa. Niiden oli päästävä puhkumaan ja puhaltamaan pikkupossujen rakennelmia vanhaan malliin maan tasalle ja napsimaan lopuksi pikkupossut suupaloina kyltymättömään vatsaansa.

Tällä kerrallapa Juha-, Petteri- ja Jari-possut olivat kehittäneet samanlaisen rakennelman kuin aiemmin kikyleikissä. Sen loppunäytöksessä pikkupossut hokasivat, että ison pahan suden sisältä löytyikin kiltit Antti-, Jarkko-, Sture-sedät, joille kelpasi kovasta uhittelusta huolimatta vain ihan tavallinen yhteinen piirileikki nimeltään kolmikanta. Niin tälläkin kerralla.

Mitä saivat ylitöistä kieltäytyneet ja lakkoilevat ”duunarit”? Ei yhtään mitään. Kuitenkin ilman lakkoilevia duunareita eivät isot pahat ay-pomot olisi saaneet edes kolmikantaa. Näyttämöä, jossa puhkua ja puhaltaa ja näyttäytyä koko kansalle. Ettei kansa heitä unohtaisi.

0

Viikkokaudet ay-pomot muka vaativat hallitusta lopettamaan ”irtisanomislain” valmistelun. Eilen selvisi mistä näytelmässä oli kysymys kun irtisanomislaki kaikesta älyttömästä huutamisesta ja lakkoilusta huolimatta hyväksyttiin vain hiuksenhienoin muutoksin.

AKAVA:n ja STTK:n osalta näytteleminen riitti jo eilen. Heillä ei loppunäytöksessä ole enää roolisuorituksia. Viimeiseksi lavalle jätettiin SAK. Ihan vain, ettei rahvaalle selviäisi näytelmän juoni. Loppukohtaus on kuitenkin kaikilla jo tiedossa. Irtisanomislain sisällöstä on saavutettu yksimielisyys ja lain valmistelu tulee jatkumaan kohti eduskuntaa.

Järjestöpomojen esiintymisiä eilen seuratessa huomio kiinnittyi siihen, että KAIKKI oli yhdessä vuorokaudessa heittänyt häränpyllyä. Uhittelukin oli muuttunut sopuisiin ja ystävällismielisiin toteamuksiin. Ruudun tällä puolella silmät olivat lautasina ja välillä oli nipistettävä itseä. Mutta totta KAIKKI oli. Siis tämä KAIKKI:

1. Myönnettiin, että irtisanomislakeja oli valmistellut työryhmä. Ay-pomot ja oppositio väittivät koko riidan ajan, että irtisanomislakiluonnos oli  hallituksen yksin valmistelema – siis pa…apuhetta!
2. Kaikki ay-pomot hyväksyivät, että eri suuruisissa yrityksissä irtisanomislakia tullaan noudattamaan eri tavalla, otetaan huomioon yrityksen koko. Siis hyväksyttiin useamman kerroksen väki. Ay-pomot ja oppositio ilmoittivat koko riidan ajan, ettei edes kahden kerroksen väkeä tulla missään tapauksessa hyväksymään tarkoittaen, että eivät hyväksy, että eri suuruisissa yrityksissä noudatettaisiin erilaisia irtisanomisperusteita– siis pa…apuhetta!
3. Oikeuskäytäntö tulee märittelemään, miten ”hyväksyttyä” lakiluonnosta tullaan tulkitsemaan. Ay-pomot ja oppositio kritisoivat hallituksen lakiluonnosta koko riidan ajan siitä, että kuluisi vähintään viisi vuotta ennen kuin oikeuskäytäntö määrittäisi lain tulkinnan ja tästä syystä lakiluonnosta ei tulla missään olosuhteissa hyväksymään – siis pas…apuhetta!

Last but not least! Nyt ay-pomot vaativat, että hyväksytyn lain perustelut tulee tehdä kolmikannassa. Joka on ihan peanutskamaa kun lain sisältö on jo valmis. Ilman järjestöjen esittämää kolmikantavaatimusta koko älytön näytelmä olisi mielletty hallituksen voitoksi. Järjestöjen annettiin säilyttää kasvonsa. Kuten tapana on. Kolmikantavaatimuksella Antti, Jarkko ja Sture  pystyivät eilen kävelemään ylväästi ensin omiensa ja sitten kansan eteen.

Kun lakiesitys muuttui vain hiuksen hienosti, pystyy siitä toteamaan mistä tässä kaikessa uhittelussa ja meuhkaamisessa oikein oli kysymys. Ay-pomoja harmitti ja vietävästi, kun hallitus ei halunnut enää leikkiä ay-pomojen kanssa samalla hiekkalaatikolla. Kun ay-pomoja ei jatkuvista pyynnöistä huolimatta päästetty hiekkalaatikolle, neuvottelemaan työlainsäädännön uudistuksista hallituksen kanssa, oli pomojen pakko asettaa ylityö- ja vuoronvaihtokiellot sekä aloittaa lakkoilu.

Isot pahat sudet eivät voineet antaa pikkupossujen valmistella rakennelmiaan omassa yksinäisyydessään kaikessa rauhassa. Niiden oli päästävä puhkumaan ja puhaltamaan pikkupossujen rakennelmia vanhaan malliin maan tasalle ja napsimaan lopuksi pikkupossut suupaloina kyltymättömään vatsaansa.

Tällä kerrallapa Juha-, Petteri- ja Jari-possut olivat kehittäneet samanlaisen rakennelman kuin aiemmin kikyleikissä. Sen loppunäytöksessä pikkupossut hokasivat, että ison pahan suden sisältä löytyikin kiltit Antti-, Jarkko-, Sture-sedät, joille kelpasi kovasta uhittelusta huolimatta vain ihan tavallinen yhteinen piirileikki nimeltään kolmikanta. Niin tälläkin kerralla.

Mitä saivat ylitöistä kieltäytyneet ja lakkoilevat ”duunarit”? Ei yhtään mitään. Kuitenkin ilman lakkoilevia duunareita eivät isot pahat ay-pomot olisi saaneet edes kolmikantaa. Näyttämöä, jossa puhkua ja puhaltaa ja näyttäytyä koko kansalle. Ettei kansa heitä unohtaisi.

39 http://elisacichoracki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263198-ay-pomot-jattivat-duunarit-nuolemaan-nappejaan#comments Kotimaa hallitus Irtisanomissuojan heikentäminen Kolmikanta Työmarkkinajärjestöt Sat, 27 Oct 2018 06:00:00 +0000 Elisa Cichoracki http://elisacichoracki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263198-ay-pomot-jattivat-duunarit-nuolemaan-nappejaan
Sipilä sitoo Suomen jatkuvaan haittamaahanmuuttoon http://piakuparinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263191-sipila-sitoo-suomen-jatkuvaan-haittamaahanmuuttoon
Paljon on huomiota saanut julkisuudessa hallituksen ja Ay-liikkeen välinen kiista liittyen irtisanomislakiin ja työvoimapolitiikkaan laajemminkin. Asia on tärkeä ja toivottavaa on, että ratkaisu sopimalla saadaan, samalla työrauha palauttaen. Vähemmälle huomiolle tai tarkemmin täysin mediapimentoon on jäänyt joulukuussa allekirjoitettava GCM-sopimus, YK:n laatima sopimus turvallisesta ja jatkuvasta(!) maahanmuutosta.

Sopimus sisältää äkkiseltään kannatettavia ajatuksia ihmiskaupan hillitsemiseen ja lähtömaiden auttamiseen liittyen.Kiiltävän kuoren alta löytyy kuitenkin tuttua ääriajattelua millä pyritään estämään kaikki rajoitukset maahantuloon ja oleskeluun liittyen, esimerkiksi siirtolaisten säilöönotto käytännössä kielletään. Lisäksi sopimukseen liittyneet maat sitoutuvat tehokkaasti ohjaamaan yleistä mielipidettä siirtolaismyönteiseksi. Kriittiset mielipiteet ovat rangaistavaa vihapuhetta ja vähintään julkinen rahoitus poistetaan tiedotusvälineiltä, jotka tällaiseen syntiin sortuvat.

Siinä missä USA, Australia ja Unkari eivät sopimusta aio allekirjoittaa ja mm. Tanska ja Itävalta suhtautuvat siihen terveen epäilevästi, on Suomen hallitus ilmaissut kannattavansa sitä. Sinänsä tämä on linjassa pääministerin siirtolaismyönteisyyden kanssa, josta kovin näyttö on syksyltä 2015, kun Sipilä kutsui koko maailman kylään talonsa julkisesti tulijoille lupaamalla. Ja vieraita tulikin – harvassa olivat tosin todelliset pakolaiset, eikä kaikilla saapuneilla vierailla ole ollut kotiin kiirettä.

Nyt hallituksella olisikin oiva tilaisuus tuoda sopimus eduskunnan käsiteltäväksi, kuten perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio on vaatinut. Tästä ei hallituksella pitäisi olla mitään syytä kieltäytyä, vastahan se haki omasta aloitteestaan eduskunnan tuen ajaessaan työvoimapolitiikkaansa. Syksyn aikana luottamus on saatu myös hallituksen ministerin aborttilinjalle, siihen verrattuna tässä sopimuksessa luulisi olevan isommasta ja tärkeämmästä asiasta kyse. Eduskunnan tuen hakeminen tälle sopimukselle olisi siis hyvinkin loogista.

Olisiko kuitenkin niin, että hallitus Sipilä ja Mykkänen etunenässään haluaa mieluummin hoitaa nimen sopimukseen kaikessa hiljaisuudessa. Onko arvopohja rapautunut, kun ei julkisuudessa haluta tällaiselle asialle tukeaan olla antamassa? Eikö Sipilän “sydäntä lähellä” olekaan enää “siirtolaisten hätä”, kuten kolme vuotta sitten vielä haluttiin kansalle kuuluttaa.

Tuoreessa TSN Gallupin tekemässä kyselyssä 62% suomalaisista on sitä mieltä, että pakolaisten pitäisi palata kotiin, kun suojelun tarvetta ei enää ole. Kun lisäksi tiedämme, miten suuri osa tulijoista ei alunperinkään ole turvapaikanhakuun oikeutettuja, miten suuri osa hakemuksista hylätään, miten vaikeaa on palauttaminen ja millaisia taloudellisia ja turvallisuusongelmia maahan jääneet aiheuttavat, alkaa hallituksen ja median hiljaisuuden syy selvitä. Hallitus on käytännössä salannut asian kansalaisilta ja uskoo, että sopimuksen haittavaikutukset näkyvät vasta myöhemmin, ainakaan ei ennen kevään vaaleja.

Jos Suomi tähän mukaan lähtee, tulee tämä olemaan tulevaisuudessa taas yksi “kansainvälinen sopimus”, mihin vedotaan kun rajatarkastuksia ei muka voida ottaa käyttöön ja varusmiehet laitetaan maahantulijoiden laukkuja kantamaan. Sopimus myös vaikeuttaa kaikkia itsenäisen valtion omia toimia, joilla pyritään maahanmuuton rajoittamiseen. Tästä syystä Yhdysvallat jäi sopimuksen ulkopuolelle. Suomen toivo onkin, että riittävän moni muu valtio seuraa USAn esimerkkiä ja sopimus jää ratifioimatta. Sipilän hallitus tulee kyllä nimensä paperiin laittamaan ja jatkuvaa massamuuttoa kiihdyttämään.

Ainoastaan yksi puolue on systemaattisesti asiasta ollut eri mieltä.

47 http://piakuparinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263191-sipila-sitoo-suomen-jatkuvaan-haittamaahanmuuttoon#comments EU maahanmuutto sipilä hallitus JuhaSipilä Maahanmuutto perussuomalaiset Fri, 26 Oct 2018 17:37:48 +0000 Pia Kuparinen http://piakuparinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263191-sipila-sitoo-suomen-jatkuvaan-haittamaahanmuuttoon