PanuRaatikainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Vihapuhe

Hei, sinä kansallismielinen. Lue tämä.

Euroopan unionin ja maailman yhdistymisen johdosta on selkeä, että kansallismielisyys nostaa päätään. Se johtuu hyvin usein pelosta ja epäluuloista. Miltei vaikeinta ihmisen elämässä on muuttaa itseään ja ajatuksiaan. On vaikea sanoa olevansa epäluuloinen ja jopa pelätä muutosta. Silti se tunne on ihan normaali ja sitä voi käsitellä myös rakentavasti ja voimaannuttavasti. Suomessa ja monessa muussa valtiossa niin sanottu kansallismielisyys nostaa voimakkaasti päätään.

Orwellilaista uuskieltä

Yle rummuttaa taas (TV1 3.5.2019) aamulähetyksessään voimallisesti vihapuhekampanjaa ja muistuttaa näin kansalaisia, että heidän tulee varoa sanomisiaan. Hälyttävää on, että Yle ottanut mukaan totalitaristien orwellilaista uuskieltä kuten termin maalittaminen. Tällä tarkoitetaan sitä, että totalitaristien arvostelu on kiellettyä, ja se on paheksuttavaa maalittamista. Toisinajattelijoiden arvostelu sen sijaan on oikeutettua, ellei peräti toivottavaa, oli perusteita tai ei. Jos toisinajattelija huomauttaa, että häntä moititaan asioista, mikä ns.

Maahanmuuttaja voi olla susi toiselle maahanmuuttajalle

Viime aikainen Al-Taeen kirjoituksista noussut some-kohu on ollut ikävä ja hämmästyttävä. Kohussa hämmästyttävää on ollut se, että Husseinilla oli näin absurdi ja radikaali ajatusmaailma varsin kypsällä iällä, mistä hän on kuitenkin sanojensa mukaan onnistunut irtautumaan. Olen al-Taeen kanssa keskustellut pari kertaa, mutta häntä en muuten tunne. ”Rauhan Taen” mielipidekirjoituksiin olen kuitenkin tutustunut. Kirjoitusten osalta hänen arvonsa vastaa myös minun arvomaailmaani.

Vihapuhetta vai veetuilua?

Oltuani muutaman kuukauden ihan vapaaehtoisesti poissa tältä palstalta huomasin menon äityneen sillä aikaa entistäkin jyrkemmäksi.  Teemat ovat silti aivan samat kuin ennenkin.

Kun nyt kuitenkin ollaan aika suositulla sivustolla, niin kysynpä lukijoilta: Miten vi**uilun ja vihapuheen erottaa toisistaan? Mitkä kriteerit ovat käytössä näiden kahden retorisen keinon erottamiseksi?

Kielenhuoltoa hyvin suvaitsevaiselle vihervasemmistolle

Nyt kun toimittaja Vehkoo tuli tuomituksi käräjäoikeudessa loukkaavasta nimittelystä, lienee aika antaa hyvin suvaitsevaiselle vihervasemmistolle joitakin nimityksiä käyttöön vanhojen nimitysten tilalle:

Vihapuhe rikoslakiin?

Ylen vaalikoneessa kysytään kantaa ehdotukseen "vihapuhe tulee määritellä ja asettaa rangaistavaksi rikoslaissa". Herää kysymys, millainen lisäys rikoslakiin pitäisi tuon ajatuksen kannattajien mielestä tehdä?

Nykyisessä rikoslaissa on jo pykäliä, jotka kieltävät tietynlaisen "vihaisen puheen", kuten kunnianloukkaus ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Tarvitaanko vielä jotain lisää? Mitä pitäisi kieltää näiden lisäksi?

Syntyykö viides valtiomahti?

Solvausten ja uhkausten laukominen netissä tai kadulla ei ole sananvapauden käyttöä toisin kuin niiden esittäjät väittävät. Mitä se oikein on? Muiden mielipiteenvapauden riistoa ja vallan ottamista omiin käsiin. Solvausten ja uhkausten laukoja riistää kohteeltaan oikeuden mielipiteen ilmaisuun pelottelemalla, pakottamalla vaikenemaan tai mustaamalla tämän maineen. Siten hän myös estää keskustelun henkilön mielipiteistä. Minä määrään mitä täällä saa puhua!

Sanat muuttuvat teoiksi. Tappouhkaukset ja maalittaminen yllyttävät samanmielisiä väkivaltaan vihan kohteita vastaan.

#JeSuisKeijo

Twitter jäädytti tänään suositun vihapuhepoliisi Keijo Kaarisateen parodiatilin palvelustaan.


Twitterillä, kuten muillakin sosiaalisen median jättiyrityksillä on tietysti oikeus valita käyttäjänsä. Itse ongelma onkin suunnassa, johon olemme menossa paitsi Suomen, myös Euroopan tasolla.

Sananvapaus

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Joskus asiat ovat vaikeita ja sisältävät arvoristiriitoja. Kun unelmat ja todellisuus eivät kohtaa, tarvitaan jämeriä keinoja ongelmien tehokkaaseen ratkaisuun. Ongelmia ei pidä hyssytellä: kissa tulee nostaa pöydälle aina kun on tarvis. Tähän tarvitaan asiallista keskustelua.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä