*

PanuRaatikainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Turvallisuus

Suomen ja Venäjän kahden väliset suhteet pidettävä arvossa

Sauli Niinistö ja Vladimir Putin  viettivät yhdessä myönteisessä hengessä sujuneen päivän historiallisessa ympäristössä Savonlinnassa. Kun maailmanpolitiikassa on jännitteitä on erityisen tärkeää, että yritämme ylläpitää asiallisia yhteistyösuhteita suureen naapuriimme. Etujemme mukaista on edesauttaa maiden välisistä kauppaa EU:n ja Venäjän välisistä pakoitteista huolimatta. Molemmin puolisen turismin edistäminen on myönteistä kansalaistason vuorovaikutuksen ja toisten ymmärtämisen kannalta. Venäjä on autoritäärisesti johdettu maa niin kuin se on ollut vuosisatoja.

Lahjatalous

 

Mistä tuli turvallisuuden tunteemme, ja mihin se on katoamassa?

 

Tuossa keväällä kuulin radiossa erään tutkijan esittävän, että ennen rahataloutta vallitsi lähinnä lahjatalous. Vallitseva näkemys on, että ennen rahan keksimistä vallitsi vaihdantatalous. Mutta oliko näin?

Leikkausehdotus: henkivartijat

Ehdotan valtiohallinnon ylimpien päättäjien, kuten ministereiden, henkivartioinista säästämistä. Vaikka syntynyt suora säästö saattaakin olla vähäinen, edulliset seurannaisvaikutukset voivat lisätä koko kansan turvallisuutta.

Perustelut:

a) Ei anneta pelolle valtaa.

b) Ollaanpas kerrankin tasa-arvoisia. Osattomien ihmisuhraaminen on selkeähkösti tasa-arvon vastaista.

c) Päättäjän tietoisuus siitä, ettei hänellä ole parempi turvallisuus kuin kansalaisella keskimäärin, johtaa aivan kuin itsestään päättäjiä parantamaan kansalaisten turvallisuutta.

Terhon Halla-aho-imitaatio ei tue viranomaisten työtä

Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas Sampo Terho yrittää tämänpäiväisellä kirjoituksellaan kerralla tehdä sen, mitä toinen pääehdokas Jussi Halla-aho on tehnyt ainakin yhden vuosikymmenen ajan. Ei siitä tule yhtään mitään, sillä Terhon häthätää kyhätystä poliittisesta kulttuuritekeleestä nousee pikemminkin perisuomalainen myötähäpeän puna poskille.

Toisaalta, kömpelyydessä on puolensa; brutaalius tuleekin esiin kaikessa komeudessaan.

Blogaus terrorista

Monelle on varmasti jo selvää että me, tavalliset kansalaiset, olemme karjaa.Meillä ei ole niin väliä kunhan väkeä riittää elättämään suuryrityksiä sekä ylläpitämään johtavan kastin hulppeaa ja äärettömän turvallista elämää.

Jos susi sattuu viemään laumasta lampaan tai kaksi, mitä sitten? Jäljelle jääneet ovat tapahtuneen vuoksi helpommin hallittavissa.Samalla lampaille kerrotaan kuinka ihastuttavan upeita olentoja sudet ovat. 

Kerrotaan kuinka lampaiden elämä kovasti rikastuu kun paimen kaikessa viisaudessaan on ne sisään päästänyt.

Riihikuivaa rahaa pienituloisille ja puolustukseen

Todettakoon heti kärkeen hallituksen puoliväliriihestä, että perussuomalaisille tulee kulttuuri- ja urheiluministeri, joka toimii myös Eurooppa-ministerinä. Tänä Brexit-aikana Eurooppa-ministerillä on poliittisesti painava tehtävä.

Nautin jo nyt siitä, kuinka perussuomalainen kulttuuriministeri kuumottaa. Koettakkee kestää, vasemmisto-oppositio.

Myös EU on syyllinen turvallisuuden alenemiseen

Tehdyistä iskuista on syytettävä luonnollisesti niitä henkilöitä ja järjestöjä, jotka ovat iskut tehneet. Mutta ei niin, etteikö myös osasyyllisiä löytyisi. Ennen EU:ta ja vuonna 1985 alkunsa saanutta Schengen-sopimusta mailla oli käytössään rajatarkastukset. Maahan päästäkseen piti olla passi ja mahdollisesti myös viisumi. Paikallisia poikkeamia tästä saattoi olla Euroopan alueella, mutta pääsääntöisesti asiat sujuivat näin.

Terrorismin torjunnasta Suomessa

Mitä vähemmän maassamme majailee terrorismin suhteen riskikäyttäytyviä ihmisiä, sitä pienempi on meihin kohdistuva turvallisuusuhka.

 

Yksinkertaista.

 

Erityisesti on heti päästävä eroon ilman valideja dokumenttejä maassamme oleskelevista, sekä maassamme kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista.

Nämä ihmiset muodostavat selkeän kansaamme kohdistuvan vakavan ja välittömän turvallisuusuhan, kuten SUPO on jo aiemmin erittäin selkeästi kertonut, ja kuten olemme jo usein muualta nähneet.

Tiukka maahanmuuttopolitiikka turvaa Lapin matkailun

Lapin matkailu on kansallisesti niin merkittävää, että sillä on vaikuttavuutta kansainvälisesti. Ihmisiä eri puolilta maailmaa tekee pitkiä matkoja ja isolla rahalla kokeakseen Lapin eksotiikan. Mutta kaikki matkailu ei yksistään nojaudu kohdealueen eksotiikan takia. Lapin matkailun yhtenä valttikorttina on turvallisuus. Suomeen ja Lappiin on helppo tulla ja todennäköisyys joutua rikoksen tai onnettomuuden uhriksi on hyvin matalalla. Huolettomuus ja häiriöttömyys. Ilman näitä ulkomaisen matkailun määrä Lappiin laskisi huomattavasti.

 

Turvallisuus tärkeimmäksi

 

 

Viime vuodet olemme saaneet nähdä kansainvälisen terrorismin ja väkivaltaisuuksien aallon yltyvän ja kulkevan isku iskulta kohti kotimaatamme. Tukholmassa on nyt ylitetty taas yksi kynnys kohti yleistä kaaosta.

Tähän terrorismilla pyritäänkin, lamauttamaan länsimaiset yhteiskunnat. Vaaravyöhykkeessä ovat väestökeskittymät ja matkailukohteet. Pelolle ei tietysti pidä antaa sijaa.

Terroriteoilla ei tietystikään ole mitään yhteistä nimittäjää, vaan ne ovat yksittäistapauksia. Suomessa sellaisia ei voi ajatellakaan tapahtuvan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä