*

PanuRaatikainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Islamismi

Rasismisyyttelyn harhaisuus ja vihapuhe

Päivän ihmettely: rasismi-sanan väärinkäyttö.

Terroristit ovat islamismin lähetyssaarnaajia

Kun islamisti räjäyttää pommin, ohjastaa kulkuneuvonsa väkijoukkoon tai ampuu ihmisiä kuoliaaksi, muistuttaa länsimainen älymystö kilvan, ettei islamisti missään tapauksessa edusta islamia missään muodossa vaan on syrjinnän, rasismin, rodullistamisen ja eriarvoistamisen uhri. Kestolatteus on todeta, että osapuilleen 99,99999 % muslimeista ei koskaan syyllisty terroritekoihin. Kaikkihan tämän tietävät, eikä siinä pitäisi olla vastaansanomisen sijaa piinkovalla rasistillakaan.

Terrorismi on pelon liittolainen – niin ennen kuin nyt

Jälleen mieliä ovat kuohuttaneet Tukholmassa ja vähän aiemmin Pietarissa tehdyt terroriteot. Näiden tekijällä on tavoitteena saada aikaan kauhua ja paniikkia, pelkoreaktioita. Mahdollismman suuren pelkovaikutuksen aikaansaanti ja yleisön saaminen pois tolaltaan on kuulunut terrorismiin seikkana, josta ilmiö voidaan tunnistaa. Terroristien tavoitteita on aina syytä pohtia.

Terrori-isku Tukholmassa ja "Tukholma-syndrooma"

Nizzan, Berliinin ja Lontoon jälkeen oli 7.4.17 Tukholman vuoro joutua autolla tehdyn terrori-iskun näyttämöksi. Tuo "car intifada" on arabi-islamistien kehittämä esimerkiksi Israelissa tapahtuviin iskuihin. Se on tuhoisa "low tech terror" - iskutapa, jonka toivoisin painuvan sinne helvetin syvyyksiin, mistä se on noussutkin. 

Helsingin suurmoskeija – uhkanako uskonnonvapaudelle?

Suurmoskeijan rahoittaja Bahrain kuningashuone kannattaa terroristisesti asiaansa edistäviä sunnamuslimisuuntauksia sitoutuneena vastustamaan islamin sunneiksi tavallisesti luokiteltavia suufilaisia ja shiialaisia virtauksia islamin vastaisina. Bahrain kuningashuone on kunnostautunut Bahrainin shiiojen vainoojana.

Helsingin Suurmoskeija – uhkanako uskonnonvapaudelle?

Suurmoskeijan rahoittaja Bahrain kuningashuone kannattaa terroristisesti asiaansa edistäviä sunnamuslimisuuntauksia sitoutuneena vastustamaan islamin sunneiksi tavallisesti luokiteltavia suufilaisia ja shiialaisia virtauksia islamin vastaisina. Bahrain kuningashuone on kunnostautunut Bahrainin shiiojen vainoojana.

Teatterikaappaus, Beslanin panttivankikriisi ja liikkeet Venäjällä

Minulta kysyttiin Askissa muistoja Moskovan vuoden 2002 teatterikaappauksesta ja Beslanin vuoden 2004 panttivankikriisistä. Asuin tuolloin Moskovassa, ja molemmat tapaukset ja yhteiskunnallinen reaktio niihin ovat vaikuttaneet maailmankatsomukseeni paljonkin. Kuten myös vuoden 1999 iskut, muutin Venäjälle vain muutamia päiviä niiden jälkeen.

Islamismiin loikanneita venäläisiä natseja

Äärioikeisto luulee olevansa islamismin vastavoima. Ainakin entisen Neuvostoliiton alueella islamismi on äärioikeistolle lähinnä esikuva, potentiaalinen yhteistyötaho länsimaista ”rappiokulttuuria” vastaan, ja liike johon saatetaan kääntyä, jos natsismi ei tunnu riittävän radikaalilta.

Pullakahvihaaste feministeille, Timo Soinille ja Tuomas Enbuskelle

Feministiset ryhmittymät eivät saa koskaan hiljentyä, feministit eivät saa koskaan antaa tilaa ahdasmielisille ja epätasa-arvoa edistäville voimille. Feminismin pitäisi olla sitä varten, että se puolustaisi ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Feminismin pitäisi olla ennen kaikkea rohkea ja peloton liikevoima, joka uskoo loppuun asti asiaansa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä