*

PanuRaatikainen

Suvivirsi

Koulujen päättäjäiset - veisataanko tänä keväänä Suvivirttä sovussa?

Taas joutuu armas aika.

 

Koulut päättyvät, suvilaulut raikaavat ja kesä alkaa.

Suvivirttä veisattiin jo pari viikkoa sitten kirkkopäivien ekumeenisessa tv-jumalanpalveluksessa.

Lähetys tuli Turusta ja veisuu tapahtui turunkiälell. Näin se kuului.

 

SUVIVIRSI TURUN MURTTEL:

Eläköön Suvivirsi

Jälleen on se vuodenaika, kun koulut päättyvät ja Suvivirsi raikaa kesälomien kunniaksi.

Minusta Suvivirsi ei ole varsinaista uskonnon harjoittamista, vaan seremoniana osa kulttuuriperintöämme, joka yhdistää sukupolvia.

Hyvää suvilomaa!

Olen ollut hyvin iloinen eräästä asiasta. Nimittäin siitä että tänä vuonna ei ole käyty klassista "Suvivirsikeskustelua". Aiheen parissa on tohistu monena vuonna kyllästymiseen asti. Ja korostan tässä että kysymys ei ole siitä että minulla olisi tiukka mielipide "Suvivirteen" lauluna. (Toki minulla itse asiassa on mielipide siitä, mutta se ei ole tämän blogauksen kannalta niin oleellinen.

Suvivirsi ja laulunsanoitusten uskonvaraiset piirteet

Tiivistelmä

Suvivirren laulamista uskonnollisin perustein vaativat ovat epäjohdonmukaisia salliessaan muiden teististen ja ateististen laulunsanojen esittämisen kouluissa. Jos halutaan kieltää Suvivirren ja muiden uskonnollisiksi määriteltyjen laulujen esittäminen peruskoulussa, tulisi kieltää myös muiden uskonnollissävyisiä uskonvaraisia väitteitä sisältävien laulujen esittäminen.

Uskonnonopetuskaan ei ole ongelmatonta

Lähetin oheisen kirjoituksen 29.3. Länsiväylän vaaliareenalle,mutta vielä tänään 11.4. ilmestyneessäkään numerossa sitä ei oltu julkaistu, joten ensijulkaisen sen nyt itse:

Uskonnonopetuskaan ei ole ongelmatonta

Ateismi 2.0: Katkerasta kapinasta ymmärrykseen ja rakkauteen

Joskus teini-iässä päädyin siihen, että kristinuskon jutut eivät olleet järkeviä eivätkä sopineet yhteen tieteellisen maailmankuvani kanssa. Erosinkin kirkosta heti täytettyäni kahdeksantoista.
 

Hyvin kotoutettu on puoliksi radikalisoitu.

Luokkayhteiskunta Englannissa alkaa olla luokatonta menoa. Anna Mårdin kolumni Talousanomissa on hyytävää luettavaa. http://www.taloussanomat.fi/kolumnit/2014/06/13/koulutkin-radikalisoivat...

Meillä ollaan rienaannuttu vasta Suvirren veisuusta, mutta Lontoon pohjoispuolelta  löytyi jo koulu, joka piti opetuksessaan kivittämistä ja raipaniskuja oikein passeleina rangaistuksina.

Tapetaanko moniarvoisuus koulujen aamunavauksista?

Tuskin on taistelu Suvivirrestä päättynyt, kun ”uskonnottomat” ovat käyneet koulujen aamunavausten kimppuun, nyt Yleisradion peruskoulujen rehtoreille suuntaaman kyselyn vauhdittamana. Selvityksen mukaan 90 prosentissa kyselyyn vastanneista kouluista pidetään uskonnollisia aamunavauksia, tosin harvemmin kuin kerran viikossa. Osallistumisesta vapaat ovat perustuslakiin vedoten ne, jotka eivät halua osallistua tähän uskonnonharjoitukseen. Heille on ”oma tila” omaa yksilöllistä aamunavausta varten.

"Jo joutui armas aika ja suvi suloinen"

Perustuslakivaliokunta arvioi, että Suvivirren laulaminen on sallittua Suomen kouluissa ja samalla muissakin paikoissa.

Päätös osoitti, että tässä yhteiskunnassa on vielä suvaitsevaisuutta ja suomalaisen kulttuurin ja perinteen arvostusta. Kaikkea ei ole vielä uhrattu monikulttuurisuuden ja mukasuvaitsevaisuuden alttarille.

Koulun kevätjuhlista on omalta osaltani jo kauan aikaa. Silti lämpimät mielikuvat tulvivat mieleeni, kun muistelen suvivirren laulamista.

Suvivirsi vastaan huivi, taas ?

Outoa miten asiat vaihtuvat, kovaan ääneen ollaan jälleen kieltämässä julkisista laitoksista, eli kouluista suvivirren esitys, koska se jostakin ihme syystä loukkaisi toisen uskonnon edustajia, taikka ateisteja.

Tänään medioissa kirjoitetaan siitä, kuinka poliisin ammatissa pitäisi hyväksyä toisen uskonnon merkki, eli huivi työasun yhteydessä.

Eikö tässä ole pienoinen ristiriita, eli samat, jotka ovat meiltä suvivirttä kieltämässä, vaativat kuitenkin samaan aikaan oman uskontonsa "symbolia" sallittavaksi ?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä