PanuRaatikainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Suomen turvapaikanhakijapolitiikka

Perheenyhdistämisissä turvattava lasten hyvinvointi

Tilastokeskuksen julkaiseman selvityksen mukaan tulorajojen asettaminen perheiden yhdistämiseksi ei ole vaikuttanut myönteisten perheenyhdistämispäätösten määrään. Sen osalta voidaankin katsoa keskustelu jatkossa tarpeettomaksi ja keskittyä parantamaan lasten asemaa pakolaiskysymyksessä.

Turvapaikanhakijat,valehtelu ja rikokset.

Elämme hölmöläisten maassa, jossa saa rötöstellä kunhan olet heittänyt henkilöllisyyspaperisi pois ja lampsinut monen turvallisen maan kautta tänne palvelujen äärelle. Olen moneen otteeseen postannut, jo vuodesta 2015 lähtien näistä rötöksistä mitä turvapaikanhakijat ovat tehneet.Tilastoja on ollut haastavaa löytää,niitä peiteltiin ainakin aluksi.Nyt on toisin ja vaikka dataa on saatavilla, oikeuskäytäntö laahaa perässä ja tuomiot ovat sen mukaisia. Lähes poikkeuksetta " Kunniakansalaisen " tuomio on lievempi mitä annetaan vastaavasta rikoksesta kotimaisessa tapauksessa.

Turvapaikanhakijoiden suusta

Turvapaikanhakijoista ja turvapaikkapolitiikasta ovat keskustelleet lähtökohtaisesti vain ne ihmiset, joita koko asia ei koske läheisesti. Olisi korkea aika kuunnella turvapaikanhakijoita itseään. Tästä sainkin idean haastatella itse turvapaikanhakijoita.

Palautuskeskuksia Euroopan ulkopuolelle

Uutisten mukaan Suomessa saattaa olla vuoden loppuun mennessä 5 000 - 6 000 käännytyspäätöksen saanutta, joiden pakkopalautus ei ole onnistunut. Syyt johtuvat henkilöiden omasta haluttomuudesta ja lähtömaiden tilanteesta.

Paluujärjestelmä on raskaan ja monipolvisen turvapaikanhakuprosessin viimeinen vaihe, joten sen tehokkuus on ratkaisevan tärkeää koko järjestelmän toimivuuden vuoksi.

Vihervasemmiston irtisanouduttava pakkopalautusten vastustamisesta

Jyväskylän vastaanottokeskuksessa osoitettiin tänään mieltä turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia vastaan. Tilanne eskaloitui pisteeseen, jossa mielenosoittajat estivät poliisia tekemästä työtään ja eristivät poliisit kiinniotettavien asuntoon. Tätä kirjoitettaessa tilanne on edelleen niin sanotusti "päällä".

Murhapaikanhakijoiden luvattu maa?

Turun puukotustapauksen jälkeen on kysyttävä: miksei iskun estämiseksi ole ryhdytty asianmukaisiin toimiin aiemmin?

Riippumatta siitä, tunnistetaanko isku muslimiterrorismiksi vai ei, terroritekojen mahdollisuus on ollut ja on edelleen hyvin tiedossa. Niistä on useaan otteeseen varoitettu.

Varoituksia ei kuitenkaan ole kuultu tai kuunneltu: on vähätelty. Varoittajia on epäasiallisesti halveksittu, pilkattu, mustamaalattu.

Varoittajat ovat myös esittäneet keinoja, joilla muslimiterrorismia voisi tehokkaasti rajoittaa. Näitäkään esityksiä ei ole otettu vakavasti.

Matkailun ja rahan ihmemaa

Lähtisitkö sinä matkalle maahan, joka yhdellä taikasanalla antaisi joka kuukausi vuosipalkan verran käyttörahaa, ilmaisen majoituksen ja lennättäisi sinut kotiin ilmaiseksi parin vuoden palkan kanssa takaisin?

Tekisitkö sinä päätöksiä, jotka maksaisivat muille miljoonia, mutta sinä, tai tuttavasi saisivat muutaman kymppitonnin? Tai luottaisitko siihen, että kukaan ei käytä päätöksiin jäävien väärinkäytösten mahdollisuutta hyväksi, koska eihän sellaista kukaan vähänkään moraalia omaava tekisi?

Kuntalaiset ei maksa vaan valtio VOKkien vesilaskut

Eräässä kommentissa toisaalla on kirjoitettu "Kuntalaiset eivät tuota vedenkulutusta maksa, vaan valtio, eli se ei ole keneltäkään pois. Valtio maksaa turvapaikanhakijoista koituvat kulut kolmelta ensimmäiseltä vuodelta 100%:sti takaisin, koostuivat ne kuinka päättömistä vesilaskuista tai muista kuluista tahansa."

Terrorismi kehittyy Suomessa

 

Suomeen saapuu jatkuvalla syötöllä suuri määrä turvapaikanhakijoita ja heidän joukossaan myös kansainväliseen terrorismiin kytkeytyviä henkilöitä. 

 

Emme nykyisin tiedä tulijoiden taustoista juuri muuta kuin sen minkä he itse ilmoittavat.

 

Liberaalimpi linjaus kansalaisuuden myöntämisessä vähentää rikosuutisia

Suomen kansalaisuuden saaneita oli viime vuonna ennätysmäärä, kertoo Tilastokeskus. Kaksoiskansalaistenkin määrä Suomessa nousi jo kuusinumeroiseksi - http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005207294.html 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä