*

PanuRaatikainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Rauha

Ydinsota alkaa kolmen minuutin päästä

Ydinsota on Pohjois-Korean kiristyneen tilanteen johdosta tullut varmaankin useimpien mieleen, näin luulen.

The Bulletin of Atomic Scientists-järjestö arvio keskiyön tuomiopäivän kellolla sodan todennäköisyyttä, ja vuonna 2016 tammikuussa arvioi oli kolmea minuuttia vaille  keskiyön.

Kyyhkysestä haukaksi

Suomi ei allekirjoita ydinasekieltosopimusta. Suhtautumisessaan Suomi on muuttumassa Presidentti Sauli Niinistön johdolla kyyhkysestä haukaksi.

Rauhan aika

Suomi on siirtynyt rauhan aikaan, natojoukot harjoittelevat maassamme. Nyt meidän on hyvä olla.

Hei nuoret, sapelinkalistelun aika on ohi!

Kukaan ei ole tainnut tulla kertoneeksi Teille nuorille ikäpolville, 1980-luvulta alkaen Suomessa syntyneille, että 1950-luvun puolimaista alkaen, jolloin olin oppinut puhumaan ja satunnaisesti kuuntelemaankin, aina jonnekin 1990-luvun loppupuolelle asti pidettiin sapelinkalistelua huonona käytöksenä, tekipä sitä kuka hyvänsä.

Länsi-Euroopan 70 vuoden rauhanaika 1946-2016? Profetian arviointia...

Maurice Sklar on Amerikassa asuva venäjänjuutalainen viulisti ja pastori. Hän sai 2.10.2016 profetian, jossa hän kertoo “Herran antaneen Euroopan ja Amerikan kansoille 70 vuoden rauhan ja menestyksen ajan Naton suojassa.” Nyt tuo 70 vuotta on profetian mukaan loppunut.

 

Mitä siis on tullut tilalle? Tarkoitukseni ei ole ampua tätä profetiaa alas heti alkuun, vaan arvioida sitä.

Astuin hissiin ja oivalsin Muhammed-pilakuvaraivon

Metro oli juuri mennyt, eikä mitään kiirettä seuraavalle, ja hissikin oli valmiiksi kohdalla. Ovien siirryttyä sivuun edestäni en pystynyt työntämään potkurollaattoriani lattialla lojuvan Voima-lehden päälle. Kurvailin tarkasti pyörät sen vierestä. En ajatellut hissin lähtiessä liikkeelle tekeväni laituritasolla muuta kuin tyrkkiväni vammaisajoneuvon varovasti ulos niin, etteivät sen pyörät edelleenkään kulkisi lehden kansikuvatyttönä olevan presidentti Tarja Halosen kasvojen yli ja etten itsekään niitä tallaisi.

Ympäristötalkoita yksin tai yhdessä

 

Asustelin vuonna 2007 Espoon Matinkylässä. Kotimme lähistöllä oli pieni lampi, jonka yli oli rakennettu pieni silta. Näkymä oli muutoin kaunis, mutta valitettavan roskainen. Harmitti lammen yli kulkea. Halusin ottaa valokuvia lammen kauniista keltakurjenmiekoista, kun ne alkavat kukkia. Hienojen valokuvien ottamista häiritsi roskaisuus. Päätin pitää yhden naisen talkoot lammella. Toin kotoani pari suurta jätesäkkiä, puutarhahanskat ja saappaat. Keräsin kaikki roskat, joihin yletin. Vein läheiseen päiväkotiin lammelle karanneet lasten lelut.

Romantiikka ja todellisuus

 

Länsimaisen kulttuurin perusta on yksiavioisuus. Kristillisyyteen perustuva länsimainen kulttuuri on ollut eurooppalaista ja sitä myöten koko länsimaisen kulttuurin sielunmaisema jo noin 2000 vuotta. Elämme kulttuurimme kypsymisen ja toivottavasti myös hyväksymisen vaihetta, jossa päätään nostattavat erilaiset muut maailmalliset suuntaukset. Länsimaissa on saavutettu hyvinvoinnin taso, jonka avulla ehkä ihmiset voivat rauhassa ajatella maailmaa ja siinä vaikuttavia erilaisia suuntauksia.

Länsimaiset sotakoneet tuovat rauhaa

Vesa Puurosen sielu on taas irtautunut ruumiistaan ja leijailee pitkin Kremlin muureja kauhistellen länsimäisia sotavoimia. (Uusi Rovaniemi 20.5.) Lapille on ankaralla kädellä kohdistunut venäläisten viha sotien aikoina. Desantit ja partisaanit tulivat aiheuttaen tuhoa ja kuolemaa. Ilman saksalaisia liittolaisia jälki olisi ollut pahempaa. Lapin sodan taisteluita edeltäneet rauhanomaiset ”syysmanööverit” saksalaisten vetäytymisestä Norjan puolelle jouduttiin lopettamaan Neuvostoliiton vaatimuksesta.

Avoin synttärikortti Pekka Haavistolle

Onneksi olkoon tänään 59-vuotissyntymäpäivänäsi, Pekka!

Sinulla ei ole nyt pyöreä vuosipäivä, mutta meillä kahdella, Sinulla ja minulla, on – parikin! Tänä keväänä tulet olleeksi osana elämääni 40 vuotta. Enimmän aikaa olet saanut olla autuaan tietämätön siitä. Ja voit olla edelleenkin, jos jätät lukematta seuraavan tarinan ”yhteisestä taipaleestamme”.

1970-luku

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä