*

PanuRaatikainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Pahoinvointi

Nettisivut itsemurhan tekijöille. (Ei kukaan itseään huvikseen tapa)

www.itsemurhantehneet.net

En tiedä mistä päähäni pälkähti jälleen kerran mielestäni hyvä idea! Pitäisi perustaa itsemurha-sivusto. Itsemurhien määrä on Suomessa vähentynyt jo pitkään. Vuonna 2015 Itsemurhiin kuoli kuitenkin lähes kolminkertainen määrä liikenneonnettomuuksiin verrattuna. 

Pahoinvoinnin vähättelyn on loputtava

Elämme nykyään Suomessa, jossa ihmisten pahoinvointia saa julkisesti, järjestelmällisesti ja suhteellisen kritiikittömästi väheksyä ja sivuuttaa. Tämän kehityssuunnan esiintuominen on mielestäni tärkeää, sillä näitä ulostuloja tuottavat julkisuudenhenkilöt ovat mielipidevaikuttajia, ja stigmatisoivat sekä vähättelevät kannanotot leviävät helposti ihmisten keskuudessa vaikuttaen laajempaan mielipideilmapiiriin. Muun muassa köyhyys, eriarvoistuminen ja syrjäytyminen ovat yhteiskunnallisia mekanismeja, ja niitä pitää kitkeä yhteiskunnallisin keinoin.

Suomalainen hyvinvointijärjestelmä ja sen kehittäminen

Mitä julkiset hyvinvointipalvelut ovat? Niitä ovat perustuslain turvaamat toimeentuloon liittyvät palvelut, sosiaalipalvelut kuten aikuissosiaalityö, mielenterveystyö, vammaistyö, maahanmuuttotyö, perhetyö ja nuorisotyö, terveyspalvelut perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon. Osa palveluista tuotetaan sekoituksena yksityisen ja julkisen välimaastossa kuten työterveydenhuolto. Niitä ovat myös koulutus- ja kulttuuripalvelut lähtien päiväkodeista yliopistoihin ja nuoriso- ja kulttuurikeskuksista museoihin.

Tyttö, olet arvokas!

Seksi mielletään monien nuorten naisten ja lapsien (jo 12/13-vuotiaista eteenpäin) maailmassa merkityksettömäksi vastikkeeksi. On liian monia tyttöjä, jotka harrastavat seksiä sitä sen kummemmin ajattelematta tai siitä nauttimatta. He kokevat, että ”antamalla” he huijaavat vastapuolelta palkkion. Päihteitä, tavaroita, suhteen, läheisyyttä jne.  Tämä ilmiö on todellinen ja julkinen salaisuus. Tähän ilmiöön olen törmännyt omassa nuoruudessani, töissäni ja vapaaehtoistyössäni lukuisia ja lukuisia kertoja.

Millaisia aikuisia, sellaisia lapsia

Koen olevani, tai ainakin pyrin olemaan lasten oikeuksien puolustaja ja usein myös yritän kirjoittaa aikuisille lapsen äänenä. Tänään kaikki haluavat olla lasten ääninä. Yhden päivän aikana kirjoitetut korulauseet ja asiaa juhlistavat päivitykset eivät kuitenkaan valitettavasti muuta juuri mitään. Lapset tarvitsevat pitkäjänteistä työtä etujensa puolustamiseen. Jokaisen päivä tulisi olla lapselle hyvä. Lapsen ja nuoren elämän on oltava sopivasti haastava ja turvallinen. Lapsella on vaikka mitä oikeuksia, joille me päivittäin viittaamme kintaalla sekä Suomessa, että globaalilla tasolla.

Köyhyyden kustannukset Suomessa

Köyhyys luodaan politiikalla ja sillä se myös poistetaan, tahdottaessa.
 
Köyhyyden kustannuksia ei ole laskettu Suomessa. Paljonko köyhyys maksaa euroina yhteiskunnalle vuodessa tai vaikkapa vuosikymmenessä?
 
Sinä kansanedustaja, jonka vastuualueeseen asia kuuluu, tee toimeksianto ja laita tämä asian eli köyhyyden kustannusten tutkiminen ja laskeminen käyntiin.

 
 

Muhoksen murhenäytelmän syy

Tämä murhenäytelmä antaa luvan huutaa palstoilla mitä sylki suuhun tuo. ”Tuollaisille kakaroille piiskaa ja isän kädestä, siitäpähän oppivat!” ”Vankilaan kuuluvat, nuorisohuligaanit!” ”Sairaita pentuja, huostaan otetut , eiväthän sellaiset ole mistään kotoisin, mamuja varmaan!”  ”Ongelmanuoria!”  

"Keskustelua knock out -jengin kanssa"

Haluan, että luet seuraavan. Jos aloitat, pyydän, että luet loppuun. Tämä liittyy Helsingin väkivaltaisiin tapahtumiin.

H = (Kuviteltu) Hansi, J1 = (Kuviteltu) Jengiläinen nro 1, J2 = (Kuviteltu) Jengiläinen nro 2

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä