*

PanuRaatikainen

Maksaminen

Tämä tarina on tosi!

Nyt kehutaan että Suomi on hybridi- ja kybertekniikoiden huippumaa *. Ehkä. Suomen Pankki sen sijaan julkaisi vanhemman tutkijan Kirsi Ripatin toimesta blogin, jossa hehkutettiin, että nyt se on täällä – vihdoin - [ … Maksun saaja sen sijaan ei suinkaan aina saa odottamiaan rahoja välittömästi tilille.

”Tulivat ja veivät telkkarinkin olohuoneesta”

Keskustelin perintäalalla 90-luvulla toimineen kollegan kanssa. Hän muisteli, kuinka tärkeää raha oli toimeksiantajille lama-ajan Suomessa. Äänensävy velallisia kohtaan saattoi olla armotonta ja jos soittoihin ei vastannut, saatettiin velallisen luona piipahtaa juttelemassa ihan kotikäynnillä.

Velkojen perinnällä onkin ollut pitkään huono kaiku, ja se vaikuttaa edelleen siihen, miten suhtaudumme perintään ja perintätoimistoihin. Tarinat television olohuoneesta vieneestä ulosottomiehestä istuvat tiukassa.

Koska viimeksi puhuit avoimesti taloudestasi – entä talousvaikeuksista?

Meille suomalaisille on aina ollut kunnia-asia pärjätä omillamme. Myös velkamme olemme halunneet maksaa, maksoimmehan sotakorvauksetkin aikanaan täysimääräisenä takaisin. Maksumoraalimme on tutkitusti maailman huippuluokkaa. Tämä on hieno asia, mutta samalla se on johtanut siihen, että maksuvaikeuksista puhuminen on meille hankalaa. Se hävettää.

Minäkin haluan käteistä - rahansiirto ihmiseen

24.2. Kauppalehti    Maailman ensimmäinen rahansiirto ihmiseen tehdään Suomessa

Tulevaisuudessa käteen voi syöttää vaikkapa bussikortin, passin, ajokortin, avaimet ja luottokortin.

"Lähimaksaminen" tulevaisuuden turvattomuutta ?

Kortilla maksettaessa jää PIN koodin näpyttely pikkuostoksissa (alle 25€) unholaan suurelta osin jo vuonna 2015, tälläkin hetkellä jo noin puolimiljoonaa hipaisukorttia liikenteessä.

Tilalle tulee siis pankkikortin vieminen lähelle maksupäätettä, jolloin pääte lukee kortin ja hyväksyy maksun, kuulostaa helpolta ja vaivattomalta, mutta mutta ...

Kuka suojelee asiakasta väärinkäytöltä ?

No nyt jo ensimmäiset sanovat, että kyllä suojauksia keksitään, toki keksitäänkin, mutta väärinkäyttäjät ovat aina askeleen edellä suojauksia.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä