*

PanuRaatikainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Koulutusleikkaukset

Koulutuslupauspuolue kokoomuksen omituinen seikkailu

Kokoomus lupasi ennen eduskuntavaaleja, että koulutuksesta ei enää leikata. 

Toisin kävi. Kokoomus petti antamansa koulutuslupauksen. 

Vihreät eivät hyväksy mitään kokoomuksen johdolla tämän hallituksen aikana tehtäviä leikkauksia koulutukseen. 

Vihreät ovat esittäneet vaihtoehtobudjetissa koulutukseen ja tutkimukseen noin 446 miljoonaa euroa enemmän kuin hallituksen budjetissa.

Koska raha ei kasva puussa, olemme tehneet arvovalinnan ja korvanneet koulutusleikkaukset karsimalla ympäristölle haitallisia tukia. 

Vasemmiston valinta: oikeudenmukainen ja uudistuva Suomi

Politiikassa on aina vaihtoehtoja. Politiikka on vaihtoehtojen taidetta. Hallituksen esitys valtion ensi vuoden talousarvioksi on yksi mahdollinen vaihtoehto, mutta ei missään nimessä ainoa. Eilen oppositiopuolueet esittelevät omia vaihtoehtojaan ensi vuoden talousarvioiksi ja vaihtoehdoiksi Sipilän hallituksen politiikalle.

Opettaja on maailman tärkein yrittäjä

"Yrittäjämäisen asenteen luomisessa opettajalla on elintärkeä rooli. Koulutuskentän myllerryksessä koulutuksen laadun ylläpitäminen, sekä tämän päivän nuorten asennekasvatus on paljolti kiinni opettajien osaamisesta. Myös opetustyö edellyttää yrittäjämäistä asennetta: vastuun kantoa omasta jaksamisesta, työhyvinvoinnista, oman osaamisen päivittämisestä sekä kyvystä kasvattaa nuorten suhtautumiskykyä alati muuttuvaan työelämään."

Sipilän innovaatiopetos

Suomen vahvuus on sen kansa. Suomi voi pärjätä kansainvälisessä kilpailussa vain työvoiman osaamisella ja korkealaatuisella koulutuksella. Koulutus myös vahvistaa työllistymisen edellytyksiä ja kykyä selviytyä monimutkaistuvassa yhteiskunnassa. Minua vuotta vanhempia, eli vuonna 1987 syntyneitä on tutkittu tarkasti. Viimeisimmän tutkimusraportin mukaan heistä peruskoulun jälkeinen tutkinto puuttuu 11 prosentilta naisista ja 15 prosentilta miehistä.

Orpo käänsi heti takkinsa

Vielä kuukausi sitten, kampanjoidessaan Kokoomuksen puheenjohtajakilvassa, Petteri Orpo pyrki vetoamaan sivistysporvareihin ottamalla kriittistä etäisyyttä hallituksen koulutusleikkauksiin.

Uuden Suomen haastattelussa Orpo vastasi kysymykseen Oliko hallituksen koulutusleikkaukset virhe? näin:

Leirittämisen abc

Nykyään kaikki ovat sen eri mieltä olevan mielestä paitsi väärässä, myös julmempia kuin koskaan. Sama sosiologia toistuu monissa kysymyksissä, ohessa niistä muutamia. Kirjoitin osioiden loppuun kursiivilla oman mielipiteeni, sitä kun on toisinaan arvailtu jopa statuspäivityksen verran, taisi joku sankari tehdä bloginkin. 

Julkisten menojen leikkaukset

Pelkkä sopimus ei takaa kilpailukykyä

Viimeiset 13 kuukautta Suomessa on jännitetty, syntyykö maahan työmarkkinaratkaisu. Näytelmä on ollut välillä surkuhupaisa ja sen ohjaajalta on ollut käsikirjoitus kateissa useamman kerran.

Koulutusleikkauksista A2-illan jälkimainingeissa

YLE:llä 18.4. lähetetty A2-ilta kutsui jälleen sekalaisen joukon ihmisiä studioonsa vaihtamaan näkemyksiään. Keskustelu soljui paikoitellen jopa hyvässä hengessä, mikä on paljon sanottu kun muistelee aiempia vastaavia iltoja. Lähetyksen loppupuolella keskustelun aiheeksi nousi kuitenkin koulutusleikkaukset ja tunnelma alkoi lämmetä.   

Kehysriihi: kylmää kyytiä ja jotain hyvääkin

Pikaisella ensisilmäyksellä hallituksen kehysriihipäätökset ovat pääosin kylmää kyytiä ja joukossa muutamia hyviä linjauksia. Tiedot tarkentuvat lähipäivinä, joten ihan lopullista arviota ei voi vielä tehdä. Esimerkiksi sote-ratkaisusta ei vielä ole mitään tietoa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä