PanuRaatikainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Kiihko

Vaalit lähestyvät - Täältä on häivyttävä!

Lähestyvät vaalit tuovat sosiaaliseen mediaan, siis tännekin, väkevää tunnetta, huonoa käytöstä, kiihkoa ja ihan vihaakin. Suunnilleen kaikki mahdolliset vähemmistöt otetaan maalitauluiksi ja puhutaan niin niistä kuin muustakin puuta ja heinää.

Suomenruotsalaiset, maahanmuuttajat, turvapaikanhakijat, romanit ja viimeistään Venäjä ja venäläiset paljastetaan etuja nauttiviksi varkaiksi jotka uhkaavat isänmaatamme. Niinpä eilen törmäsin täällä blogiin, jossa kerrottiin SKE nimisen puolueen perustamisesta. Lyhenne tulee aatteesta Suomen Kansa Ensin.

Maahanmuutokeskustelun psykopatologia

 

Kuvaan  aluksi maahanmuuttotilanteen todellisuuden, niin kuin sen näen tällä hetkellä.

Eurooppaan on tulossa miljoonien toimeentulosiirtolaisten vyöry, erityisesti Välimeren yli, vaeltavat kohti parempaa elämää monista syistä, nälkä, työttömyys, kaltoin kohtelu, diktatuuri, sorto, vaino, jne.

Etenkin ne, joilla on varaa matkustaa ja riittävät informaation hankkimis- ja yhteydenpitovälinnet hallussaan, valitsevat reitin ja kohteekseen parhaimman tarjooman eli löysimmin perustein parhaat sosiaaliset ja taloudelliset edut tarjoavan maan tai alueen.

Joka miekkaan tarttuu

Kun ihmisessä vaikuttava pahuus saa täyden vallan, niin tappamisestakin tehdään hyve, ja haetaan sille omat perusteet.

"Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu, pane miekkasi tuppeen." Nämä Jeesuksen sanat oli tarkoitettu Pietarille, joka puolusti Jeesusta miekalla ja Jeesus paransi miekalla irronneen ihmisen korvan. On toisenlaistakin opetusta, sillä "esivalta ei turhaan miekkaa kanna" Se on tarkoitettu pitämään järjestystä yllä, että pahuus ei saisi täyttä mittaansa.

Ei kannata tarttua miekkaa, sillä on huonot seuraukset. Kosto seuraa kostoa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä