PanuRaatikainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Globalismi

Ajatuksia Trumpin virkaanastujaisista

Eilen illalla Amerikassa asettiin virkaan uusi ja 45. presidentti, yritysmoguli Donald J. Trump. USA:n presidentinvaalien aikaan ja sen jälkeenkin mediassa on ollut paljon vastakkainasettelua tuota presidenttiä vastaan. Onhan hän harvinaisen suora suustaan ja sitä ei useinkaan pidetä poliittisesti korrektina, joten se on ärsyttänyt monia jopa siihen pisteeseen asti, ettei mikään puhe eikä selvennys saa joitain henkilöitä enää harkitsemaan mielipidettään ko. henkilöstä uusiksi.

Muutoksen aika on vuonna 2017

Tänä vuonna olemme voineet huomata, etteivät vanhat politiikan säännöt ja lait pidä enää paikkaansa. Donald Trump voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit ja Iso-Britannia äänesti Brexitin puolesta. Näiden merkittävien äänestystulosten pohjalta olisi aika alkaa harkita ja analysoida, miksi äänestäjät eivät ole enää tyytyväisiä valtavirralle tyypillisiin poliittisiin vaihtoehtoihin.

Globalisaatio vs nationalismi

Poliittinen kenttä yhdessä median kanssa on ollut järistysten kohteena. Ensin ne yllätettiin brexitin kohdalla, sitten Yhdysvaltojen vaalien kohdalla, kun Trump tuli valituksi. Kaikki puhuvat populismista, ja sen noususta. Todellisuudessa kehitys on ollut pidempää, eikä ollenkaan niin yllättävää, mikäli on avoimesti seurannut asioiden kehitystä. Mielestäni suurempi linja kehityksen takana on nationalismin nousu vastavoimana globalisaatiolle, ja sen seurauksille sekä vaikutuksille.

Suomen puolustusvoimat globalismin vankina, osa 1

Kun olemme nyt Nato selvityksestä toipuneet voimme katsoa rauhassa Suomen puolustusvoimien vuosia kestäneen trendiä sekä sen linjoja.

Ensimmäisenä pistää silmään se että Suomessa ollaan panostamassa selkeästi merivoimiin sekä ilmavoimiin. Merivoimat saavat uudet entistä kookkaammat alukset sekä ilmavoimat selkeästi uudemmat lentokoneet uber kalliilla hinnalla.

Mutta ensin käsitellään merivoimat.

Olemme lukeneet seuraavan uutisen hesarista :

http://www.hs.fi/kotimaa/a1454302442747

Puheeni Kansalaistorilla 6.12.2015

Miksi me haluamme olla itsenäinen kansallisvaltio?

Historia on osoittanut että vain suhteellisen pienet kansallisvaltiot ovat kyenneet rakentamaan hyvinvointivaltion.

Itsenäisyys on sitä, että pienikin porukka saa päättää itseään koskevista asioista. Ne, joita päätöksemme hyödyttävät, olemmekin me itse. Siksi pienet demokratiat johtavat hyvinvointivaltioon.

Mitä on opittava ja ymmärrettävä siirtolaiskriisistä?

Haave paremmasta elämästä ajaa monia jättämään kotimaansa ja etsimään onneaan merten takaa. Osa näistä tarinoista päättyy onnellisesti, osa ei. Lähtijöitä on myös Suomesta mutta henkilökohtaisesti mieluummin yhdyn Nälkämaanlaulun sanoin: ”Meidän on uudestaan luotava maa, raukat vain menköhön merten taa”.

Nationalistit vs. globalistit

Nykypäivänä jaottelu oikeistoon ja vasemmistoon alkaa olla vanhentunutta politiikassa.

Kansallinen Kokoomuskaan ei ole enää pitkään aikaan ollut kansallinen, vaan liberaali federalistipuolue.

Koti, uskonto ja isänmaa? Noista avainsanoista on tultu kokoomuksessa kauas sukupuolineutraalin avioliittolain, Euroopan unionin ja maahanmuuttohypetyksen kokoomuslaisuuteen.

Jäljelle on jäänyt tämä asettelu: nationalistit vs. globalistit.

Nationalistisena valtiona saisimme itsenäisesti päättää, ketkä otamme sisään ja ketkä pidämme täällä.

White Trash Disease - äänestä AINA !!!

Mun piti tästä jotain kommentoida. Missään tapauksessa ei pidä jättää äänestämättä. On ehdottomasti äänestettävä globalisteja vastaan. Se ei välttämättä riitä, mutta ei riitä mikään katutoimintakaan yksin - se on ihan urbaania legendaa - ja tyhmyyttä.

Jos valta halutaan ottaa kilipääglobalisteilta pois, se vaatii sekä parlamentaarisen että suoran toiminnan. Siksi: äänestä *aina*. Hyvä ohje äänestämiseen on se, että puolueilla on elinkaari samalla tavalla kuin kaikilla organisaatioilla.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä