*

PanuRaatikainen

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 38 min 3 s sitten

Juha Sipilä: Isompi pakolaiskiintiö parantaisi tilanteen hallintaa

38 min 5 s ago

Suomi haluaa kehittää pakolaisten vastaanottoa Euroopan unionin alueelle kiintiöpakolaisjärjestelmän suuntaan. Lisäksi Suomi ajaa EU-maiden yhteistä listaa turvallisiksi katsotuista maista.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan kiintiöpakolaisjärjestelmään pohjautuva vastaanotto olisi nykyistä järjestelmää hallitumpi. Se voisi kasvattaa pakolaiskiintiötä, hän vihjaa.

Juha Sipilä: ”Islamin läsnäolo haastaa meidät” – Laura Huhtasaarelta heti hurja syytös

1 tunti 52 min ago

Islamin uskon vahvempi läsnäolo haastaa Eurooppaa ja suomalaisia, arvioi Suomen pääministeri Juha Sipilä (kesk.). Hänen mukaansa uskonnon harjoittamisen läpinäkyvyyttä tulisi parantaa, mutta Suomessakin pitää kehittää uskonnollista lukutaitoa.

–Se että jos näitä asioita tehdään [uskontoa harjoitetaan] salassa ja julkisuudelta piilossa, niin siellä [moskeijassa tai muussa paikassa, missä uskontoa harjoitetaan] on sitten suurempi riski radikalisoitumiselle ja ääriaineksille, Sipilä sanoo toimittajille eduskunnassa.

Naisvaltainen jättiliitto tyrmää palkkamaltin ja 1,6 %:n linjan: ”Kohtuutonta”

3 tuntia 27 min ago

Palvelualojen ammattiliitto PAM kiistää tulkinnan yleisen palkankorotuslinjan syntymisestä ja tyrmää työnantajien vaatiman palkkamaltin.

PAM pohti linjauksiaan valtuuston syyskokouksessa, joka päättyi tänään. PAM huomauttaa tiedotteessaan, että työnantajat halusivat alakohtaiset sopimusneuvottelut, joten vientiteollisuuden ratkaisuja ei voida soveltaa neuvottelupöydissä sellaisenaan, vaan jokainen sopimus neuvotellaan erikseen.

Näkökulma: 10-vuotiaan tapaus – Suomen oikeuslaitoksen ja lainsäätäjien on herättävä

4 tuntia 31 min ago

Oli pakko tilata tuo Turun hovioikeuden kohutuomio siltä varalta, että se toisi jonkin selityksen asiaan. Ei se ainakaan maallikon silmiin tuonut.

Tiivistettynä: aikuinen mies tuomittiin lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmen vuoden vankeuteen hänen yhdyttyään 10-vuotiaaseen lapseen. Hovioikeus kuitenkin hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska asiassa ei oikeuden mukaan ollut esitetty näyttöä siitä, että uhri ”olisi ollut väittämällään tavalla pelkotilassa tai muussa avuttomassa tilassa” ja että lapsi olisi vastustanut tekoa.

Ristillä roikkuva sika ällistytti kansanedustajan – Jumalanpilkkaa valtion rahoilla

5 tuntia 55 min ago

Perussuomalaisten vantaalainen kansanedustaja Mika Niikko hämmästelee, miksi Kouvolan kaupunginmuseossa on esillä teos, joka toi tekijälleen Harro Koskiselle tuomion korkeimmasta oikeudesta jumalanpilkasta vuonna 1974.

Sikamessias-niminen teos kuvaa ristillä roikkuvaa sikaa. Niikko on tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle, ja katsoo, että kyse on valtion rahoilla tapahtuvasta jumalanpilkasta.

Petteri Orpo: Saksaan tarvitaan äkkiä hallitus

6 tuntia 43 min ago

Saksan hallitusneuvottelujen venyminen vaikuttaa jo EU-yhteistyöhön, myöntää valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Hän sanoo suoraan, että EU:n isot uudistukset eivät etene ennen kuin Saksassa on hallitus.

–Se on erittäin huono asia, että asiat seisovat. Nyt on odotettu Ranskan vaalituloksen jälkeen Saksan vaalitulos ja Saksan hallitusta, jotta isot maat ovat päätöksentekokykyisiä. Sitä tilannetta ei nyt ole, Orpo toteaa.

Turvapaikanhakijat: Suomelta uusi vaatimus – lista maista, joihin voi pikakäännyttää tutkimatta

7 tuntia 7 min ago

Suomen EU-ministerivaliokunta linjannut toimista muuttoliikkeen tehokkaaseen hallintaan. Suomi haluaa siirtää painopistettä kiintiöpakolaisten uudelleen sijoittamiseen, kun viime vuosina suurin osa tulijoista on ollut turvapaikanhakijoita.

Kiintiöpakolaiset tulevat Suomeen eri järjestelmän kautta kuin turvapaikanhakijat. Kiintiöpakolaisten uudelleensijoittaminen on keino auttaa todellisessa hädässä olevia, sillä YK:n pakolaisjärjestö (UNHCR) on selvittänyt suojelun tarpeen ja pakolaisstatuksen jo lähtömaassa. Suomi on vastaanottanut kiintiöpakolaisia jo 1970-luvulta alkaen.

Alkoholilaki: Alle 18-vuotiaat poliisin syyniin ja ”vääristä papereista” sakot – valiokunta kyseenalaistaa

7 tuntia 13 min ago

Hallituksen esitys uudeksi alkoholilaiksi sisältää alaikäisiin liittyviä pykäliä, jotka eduskunnan perustusvaliokunta nostaa esiin tuoreessa lausunnossa. Perustuslakivaliokunta pohtii, onko alle 18-vuotiaita koskeville kohdille perusteita.

Yleisesti perustuslakivaliokunta katsoo, että alkoholiuudistuksen lakiehdotukset eivät sisällä merkittäviä perustuslaillisia esteitä ja ne ”voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä”, kuten fraasi kuuluu.

Petteri Orpo: Mehiläisen ”valtaus” Kemissä oli väärin

7 tuntia 26 min ago

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) toivoo, että Mehiläinen ja Meri-Lapin kunnat vetäytyvät Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin ulkoistushankkeesta, joka kattaa muun muassa Kemin keskussairaalaan.

Orpo sanoo, ettei hän pidä Meri-Lapin ratkaisua oikeana.

–Se mitä tapahtui Länsi-Pohjassa, niin minusta se ei ollut yhteiskunnan kokonaisedun mukaista, Orpo sanoo.

Suomalaisiin kasvuyrityksiin tarjolla jopa 800 milj.€ – Toimitusjohtaja: Suomi estää itse

9 tuntia 55 min ago

Suomalaisiin kasvu- ja startup-yrityksiin olisi tarjolla satoja miljoonia euroja, mutta summia ei saada sijoitettua yrityksiin sääntelyn vuoksi. Asiaa tuskastelee EK:n blogissa pääomasijoitusyhdistyksen toimitusjohtaja Pia Santavirta.

Hän katsoo, että summilla voisi olla merkittävät kerrannaisvaikutukset.

EU:n turvapaikkasopimus mullistuu – Risikko: Jos emme varaudu, meidät yllätetään ”housut kintuista”

10 tuntia 27 min ago

Suomi ei hyväksy pysyviä taakanjaon mekanismeja, kun turvapaikanhakijoita koskevaa Dublinin sopimusta ryhdytään neuvottelemaan uusiksi EU:n jäsenmaiden kesken. Suomen hallituksen linjan mukaan taakanjaon pitää perustua vapaaehtoisuuteen, eikä tämä linja ole muuttunut, sanoo sisäministeri Paula Risikko (kok.).

–Meidän hallitusohjelmassa lukee, että vapaaehtoisuus on se periaate, mitä Suomi noudattaa. Me myös edellytämme, että muutkin tekevät osansa. Nythän on käynyt niin, että Suomi on kyllä tehnyt osansa ja ihan kaikki muut eivät. Tämä on aika kestämätön tilanne, Risikko sanoo.

Mehiläisen miljardisopimus säikäytti: Hallitus sopi kiellosta pikavauhtia

11 tuntia 12 min ago

Länsi-Pohjan terveyspalveluiden ja Kemin keskussairaalan kohuttu ulkoistaminen vauhditti uusien kuntia ja kuntayhtymiä koskevien sote-investointien rajoitusten laatimista. Uusista rajoituksista sovittiin viime viikolla. Asiasta kertoo Uudelle Suomelle sisäministeri Paula Risikko (kok.).

Ministeri Risikon mukaan uusista kiristyksistä oli varsin laaja yhteisymmärrys.

–Kyllähän se Länsi-Pohjan tilanne vaikutti tähän. Kyllä näitä rajoituksia oli keskusteluissa sivuttu syksyn aikana ministeriryhmässä, mutta tämä Länsi-Pohjan tilanne varmasti nopeutti käsittelyä, Risikko toteaa.

KL: Hartwall vastaa baariyrittäjän ihmetykseen – byrokratia jumitti Lonkeron

11 tuntia 41 min ago

Panimoyhtiö Hartwall kertoo, ettei se suunnittele jatkossakaan Amerikan-valloitusta. Maailmalle hinguttu hittituote Lonkero on yhdysvaltalaisen byrokratian hampaissa, Kauppalehti kertoo.

Suursotaharjoitus: ”Mukaan 10 000 varusmiestä ja kaikkiaan 20 000 sotilasta”

12 tuntia 38 min ago

Kohua herättänyt pääsotaharjoitus on tarpeen, jotta sotilaat oppivat johtamaan, perustelee puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) blogissaan.

”Ennenkuulumaton” murskatulos kyselyssä – Kuntaväen ammattiliitto: Sote-uudistus kaatumassa

13 tuntia 15 min ago

Muun muassa kuntien ja kuntayhtymien viranhaltijoita edustava ammattiliitto Jyty arvioi hallituksen sote- ja maakuntauudistuksen olevan ”kaatumassa”.

Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki sanoi tiistaina, että uudistus uhkaa karahtaa karille ”huonon valmistelun ja jääräpäisen pakkovääntämisen seurauksena monimutkaisuuteensa ja sekavuuteensa”. Hänen mukaansa alan asiantuntijoiden varoitukset kaikuvat hallituksessa kuuroille korville.

Liverpool sössi kolmen maalin johtonsa, jatkopaikka jäi varmistamatta

21 tuntia 7 min ago

Sevillassa tarjottiin tiistai-iltana jännittävä ja vaiherikas jalkapallon Mestareiden liigan ottelu. Vierasjoukkue Liverpool siirtyi ensimmäisellä puoliajalla 3-0 -johtoon ja peli näytti selvältä.

Sevilla nousi toisella puoliajalla kuitenkin 3-3 -tasapeliin. Kaikki maalinsa joukkue teki erikoistilanteesta. Wissam Ben Yedder osui vapaapotkutilanteesta sekä rankkarista ja yliajalla Guido Pizarro viimeisteli tasoitusmaalin 3-3:een kulmapotkutilanteesta.

Kärppien jyräys jatkuu

21.11.2017 22:52

Kärppien päävalmentajaksi viime kauden jälkeen noussut Mikko Manner on pannut tuulemaan. Hän on piiskannut Kärpät hurjaan liitoon. Viimeisestä 11 ottelustaan Kärpät on voittanut kymmenen.

Tiistaina Kärpät voitti kärkiottelussa Tapparan 3-1.

- Kaksi erää oltiin tosi hyviä. Oltiin tekemässä tilanteeksi jo 3-0, mutta tuomareilta tuli haastava tuomio. Siitä jäi hampaankoloon, Manner sanoi Radio Citylle viitaten avauserässä korkean mailan takia hylättyyn osumaan.

Halla-aho vaatii hallitusta puuttumaan Helsingin päätökseen paperittomista – Näin kommentoi apulaispormestari

21.11.2017 19:47

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vaatii hallitusta puuttumaan Helsingin kaupunginhallituksen päätökseen paperittomien palveluista. Apulaispormestari Pia Pakarinen (kok.) puolestaan katsoo, että Helsingin tulee seurata asiassa tarkasti muiden maiden linjauksia.

Kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan apulaispormestari Pakarinen äänesti paperittomien elämää ja elinolosuhteita helpottavaa aloitetta vastaan kaupunginhallituksessa. Aloite meni kuitenkin täpärästi läpi ja kaupunginhallitus päätti lähettää päätösehdotuksen kaupunginvaltuustoon.

Hämmentänyt Mugabe, 93, erosi viimeinkin – presidentiksi ”häikäilemätön Krokotiili”?

21.11.2017 18:48

Zimbabwessa presidentti Robert Mugabe, 93, on viimeinkin ilmoittanut erostaan. Parlamentissa oli ehtinyt alkaa virkasyytemenettely, joka keskeytettiin erokirjeen vuoksi.

Parlamentissa puhkesi riemukas juhlinta ilmoituksen johdosta.

Venäjän 986-kertainen säteily – STUK: Alkuperä tuntematon, ei vaaraa ihmisille

21.11.2017 17:47

Etelä-Uralin alueella havaitut kohonneet radioaktiivisen ruteniumin pitoisuudet eivät ole vaarallisia ihmisille tai ympäristölle, kertoo Säteilyturvakeskus (STUK). Venäläinen Rosgidromet-virasto on vahvistanut, että radioaktiivista ruthenium-106:ta havaittiin syyskuun lopussa jopa 986-kertaisesti normaaliin nähden.

Sivu 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat