*

PanuRaatikainen

Sipiläkin puhunut toistuvasti pötyä

Viime päivinä on puhuttu paljon ministeri Alexander Stubbin valehtelusta. Muistutettakoon kuitenkin mieliin, että myös nykyinen pääministeri Juha Sipilä on toistuvasti puhunut täyttä pötyä julkisuudessa. Julkaisen tässä tarkoituksessa jokseenkin sellaisenaan viime keväisen blogikirjoitukseni (julkaistu alunperin 12.4.2015 otsikolla "Oikeisto puhuu pötyä".)  Kirjoitus tarjoaa myös lisäesimerkkejä Stubbin innovatiivisesta suhtautumisesta tosiasioihin. 


* * *

”Julkisen sektorin osuus on jo 58% bkt:sta”

Oikeistojohtajat ovat maalailleet innokkaasti kuvaa kestämättömän suureksi paisuneesta julkisesta sektorista hokemalla, että julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta (bkt) on noussut jo 58 prosenttiin. Yksityinen sektori tuottaisi näin kuvailtuna bruttokansantuotteesta enää vain 42 prosenttia. Väitettä ovat esitelleet niin talousosaajina toistuvasti esitetyt presidentti Sauli Niinistö ja  Juha Sipilä kuin Alexander Stubbkin. Valtamedia on toistellut väitettä muun muassa pääkirjoituksissaan.

Väite on kuitenkin näin esitettynä täyttä hölynpölyä. Julkisen sektorin menojen määrää voidaan verrata toki bruttokansantuotteeseen, mutta edelliset eivät ole tällä tavalla osa jälkimmäistä. Siis vähän samalla tavalla kun voidaan kysyä esimerkiksi, mikä on minun velkojeni määrän suhde vaikkapa Sedu Koskisen omaisuuden arvoon: suhde on tietty pieni prosenttiluku, mutta minun velkani eivät ole osa Sedun omaisuutta.

Asiaan kiinnitti julkisesti huomiota Tilastokeskuksen pääjohtaja Marjo Bruun. Hänen mukaansa ”väite ei pidä paikkaansa” vaan ”yksityisen sektorin menot ovat itse asiassa paljon suuremmat kuin brutto­kansan­tuote”. ”Julkinen sektori tuottaa Suomessa viidesosan brutto­kansan­tuotteesta ja yksityinen sektori neljä viidesosaa”, hän jatkaa.  

Toisin sanoen, jos siis julkisen sektorin suhde bkt:een on 58 %, samalla mittarilla mitattuna yksityisen sektorin koko on siis 240 eikä suinkaan 42 prosenttia. Asian­mukaisemmin kuvattuna: julkinen sektori tuottaa noin 20 %:sta bruttokansantuotteesta ja loput noin 80 %:sta yksityinen sektori.

Kuin sinetiksi asialle Julkisen sanan neuvosto (JSN) antoi Turun Sanomille langettavan päätöksen hyvän lehtimiestavan rikkomisesta tämän täsmälleen saman edellä mainitun väitteen esittämisestä pääkirjoituksessa. JSN:n mukaan ”kyseessä on olennainen asiavirhe” (jota lehti ei kuitenkaan pyynnöstä huolimatta korjannut).  

Väite siis on joko häikäilemätöntä sumutusta tai paljastaa, ettei puhuja ymmärrä lainkaan, mistä puhuu.

 

”Julkinen sektorin paisuu jatkuvasti”

Osittain edelliseen liittyen oikeiston piirissä on suosittua kauhistella sitä, miten julkinen sektori vain kasvaa ja kasvaa, ja on jo aivan ylitsepaisunut. Esimerkiksi Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vaatii kovia toimia Suomen valtiontalouden kohentamiseksi. Virkamiesten määrää julkisella sektorilla pitää Sipilän mukaan vähentää kymmenillä tuhansilla. Aivan samaa väittää Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini: ”Suuruusluokka on kymmenissä tuhansissa siihen nähden, mikä on meidän kantokyky”.

Todellisuudessa julkinen sektori ei ole pitkään aikaan kasvanut lainkaan. Toki senkin suhdebruttokansantuoteeseen on taantumassa kasvanut, mutta tämä on triviaali seuraus taantumasta: kun bkt supistuu – siitähän taantumassa on kyse – julkisen sektorin menojen suhde siihen kasvaa, vaikka sen menot itse eivät kasvaisikaan – tai jopa jos ne supistuvat mutta vain hitaammin.

Julkisella sektorilla on hoidettavanaan lukuisia lakisääteisiä tehtäviä, jotka on hoidettava silloinkin, kun yksityisellä sektorilla menee huonommin: ei sairaaloita, kouluja yms. voida sulkea ja potilaita, oppilaita ja muita jättää jopa vuosiksi oman onnensa nojaan. Koska tällaiset pakolliset julkiset menot pysyvät aika lailla samoina, oli nousukausi tai taantuma, niiden suhteellinen osuus on suurempi taantumassa kun yksityinen sektori pienenee. Tämä on itsestään selvää eikä mikään uutinen. (Taloussanomien juttu aiheesta)

Usein myös julkisten menojen nimellisen kasvun on oletettu olevan osoitus julkisen sektorin paisumisesta. Todellisuudessa se kertoo vain sen, että Suomen talous ei ole deflaatiossa. Hyvin minimaalisenkin inflaation oloissa on triviaalia, että nimelliset menot – niin julkiset kuin yksityisetkin – kasvavat.

Totuudenmukaisemmin kuin kulujen nimellinen kasvu tai muutokset menojen suhteessa bruttokansantuotteeseen julkisen sektorin koon kehitystä mittaa julkisen sektorin ts. valtion ja kuntien palveluksessa olevien työllisten määrä.   Tosi asiassa molemmilla ja varsinkin valtion puolella työllisten määrä on vähentynyt – vaikka väestömäärä on jatkuvasti kasvanut, ja tehtäviä ja vastuita niille on koko ajan lisätty. Julkisen sektorin työllisten osuus työllisistä (noin 29 %) on Suomessa parhaimmin vertailukelpoisia maita – muita Pohjoismaita – selvästi pienempi (Tanska 31 %, Ruotsi 33 %, Norja 35 %). (Eurostatin tilasto)

Puheet Suomen julkisen sektorin valtavasta suuruudesta ja paisumisesta ovat siis nekin silkkaa pötypuhetta.

 

”Suomen julkisen velan määrä jo kestämätön”

Oikeisto kertoo Suomen olevan valtion velan määrän olevan jo sietämättömän suuren.  Esimerkiksi Stubb sanoi: ”Olen äärimmäisen huolissani Suomen julkisen talouden kestävyydestä. Olemme ylivelkaantumisen tiellä”. Tätä on todisteltu kauhistelemalla, kuinka Suomen valtion velan suhde bruttokansantuotteeseen on jo 60 %.

Todellisuudessa Suomi kuitenkin on kansainvälisessä vertailussa varsin vähävelkainen maa: itse asiassa se on minkään kokoisista eurotalouksista suhteessa kaikkein vähävelkaisin. 60 % voi irrallaan esitettynä kuulostaa paljolta, mutta vertailun vuoksi: velan ja bkt:n suhde on esimerkiksi Ranskalla 93 %, Iso-Britannialla 94 %, USA:lla 108 %, Irlannilla 122 % ja Italialla 130 % – erityisen vahvana taloutena pidetyllä Saksallakin se 80 %. Tässä joukossa Suomen 60 % ei näytä enää ollenkaan suurelta velkasuhteelta.  

On totta, että Euroopan Unioni on asettanut viitearvoksi 60 % suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tämä suositus ei kuitenkaan perustu mihinkään empiirisiin tosiasioihin, vaan on oikeastaan täysin hatusta vedetty raja – se perustuu korkeintaan tiettyyn poliittiseen ideologiaan. Eipä millekään edellä mainituista suhteellisesti paljon velkaisemmistakaan maista ole sen reilunkaan ylittämisen johdosta seurannut oikeastaan yhtään mitään. Esimerkiksi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tutkijan Atish Ghoshin ja kumppaneiden tutkimuksen perusteella Suomen velka voisi hyvin olla vaikkapa 125 % bkt:sta ilman ongelmia.

Valtion talouden menestyksen ja velan määrän suhteellisen pienuuden välillä ei ole mitään vastaavuutta: ison velan maan taloudella voi mennä hyvin, ja pienen velan maalla huonosti. Asian ympärillä on paljon turhaa, tarkoitushakuista pelottelua.

Kertomatta jää yleensä myös, että velan lisäksi Suomella on myös varallisuutta: valtion velka on noin 100 miljardia euroa, mutta toisaalta myös valtion varallisuus on noin 83 miljardia euroa. Lisäksi, jos halutaan saada kokonaiskuva julkisesta taloudesta, pitää puhua julkisyhteisöistä kokonaisuudessaan, eikä rajoittua tarkastelemaan pelkkää valtionhallintoa. Tällöin mukaan on luettava myös sosiaaliturvarahastot. Yhteensä julkisyhteisöillä kokonaisuudessaan on velkaa noin 150 miljardia euroa – mikä voi tietysti kuulostaa suurelta luvulta – mutta toisaalta niillä on myös varoja noin 265 miljardia euroa.

Todellisuudessa julkinen taloutemme on siis varsin vakavarainen: velan määrä on varsin kohtuullisella tasolla varallisuuteen suhteutettuna, eikä minkäänlaiseen velkapaniikkiin ole syytä. Sellaista nyt vain lietsotaan poimimalla tarkoitushakuisesti yksittäisiä valikoituja tunnuslukuja ja kokonaiskuvaa hämärtämällä.

Puheet Suomen ylivelkaantumisesta ovat siis palturia.

 

”Suomen veroaste on maailman huippua”

Oikeisto on julistanut Suomen veroasteen milloin Euroopan, milloin maailman korkeimmaksi. Usein annetaan myös ymmärtää, että verotus olisi koko ajan kiristynyt. Oikeiston esiin marssittamat ”asiantuntijat” oikein kilpailevat sillä, kuka pirtää synkimmän kuvan Suomen verotuksesta: Nordea-pankin pääekonomisti Aki Kangasharju väittää, että ”Suomen kokonaisveroprosentti on toiseksi korkein maailmassa Pohjois-Korean jälkeen”. Teknologia­teollisuuden pääekonomisti Jukka Palokangas nokittaa: ”Suomi on noussut maailman kireimmän verotuksen maaksi”.

Oikeiston nokkamiehet ovat toistelleet samanlaisia väittämiä: esimerkiksi  Juha Sipilä väitti, että ”veroaste on Suomessa ennätyskorkea verrattuna muihin Euroopan maihin”. Stubb puolestaan parkaisee: ”Suomen veroaste lähestyy maailman huippua”.

Pelkkien veroasteiden vertailuun liittyy vakavia ongelmia (joista heti alla lisää), mutta vaikka nämä jätettäisiin huomiomatta, väite ei pidä paikkaansa: veroasteen suuruudessa Suomen (44 %) edellä ovat Euroopan maista Tanska, Belgia ja Ranska, ja yli 40 %:n veroasteeseen (joka on karkeasti EU-maiden keskiarvo) yltävät myös Italia, Norja, Ruotsi ja Itävalta. (Faktabaarin "tuomio") (OECD:n verotilastot)

Pelkän veroasteen vertaileminen on kuitenkin tosi asiassa keinotekoista ja kertoo varsin vähän verotuksen todellisesta kireydestä. Kuten Faktabaari kirjoittaa: ”Erot sosiaaliturvan ja tuloverotuksen rakenteissa vaikeuttavat kansainvälistä vertailua”. Talouselämä-lehden entinen päätoimittaja, palkittu journalisti Pekka Seppänen kommentoi aihetta kolumnissaan näin: ”Suomen veroasteeseen on laskettu mukaan työeläkemaksut. Lisäksi Suomen numeroissa on mukana miljardimäärin julkisen sektorin itselleen maksamia veroja ja maksuja”. Seppänen toteaa johtopäätöksenään ykskantaan: ” Suomen todellinen veroaste on alle EU:n keskitason”. 

Ai niin – mites se Pohjois-Korea? Taloussanomat teki ansiokasta faktantarkistusta oikeiston lemmikkiasiantuntijan Kiviharjun lausunnon jälkeen: todellisuudessa Pohjois-Korea ei suinkaan ole maailman kovin verottaja; se on päinvastoin julistanut olevansa maailman ainoa maa, jossa ei kanneta laisinkaan veroja. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA on kuitenkin tehnyt oman erilaisiin arvioihin perustuvan listauksensa eri maiden verotuksen tasosta: siinä Pohjois-Korea ei suinkaan ole ykkösenä vaan vasta sijalla 206. ja sen veroasteeksi arvioitiin 11,4 % ! Eikä Suomikaan ole tilastossa toisena vaan vasta 10. sijalla (tosin CIA:n Suomelle käyttämä luku 53% näyttää liian suurelta; sekä OECD:n että Tilastokeskuksen mukaanhan Suomen veroaste on 44%; sillä sijoittuisi CIA:n listalla vasta sijalle 23.).  (Taloussanomien juttu aiheesta)

Oli miten oli, puheet Suomen ennätyksellisen kireästä verotuksesta ovat silkka luikuria. Että tällaisia talouden ”asiantuntijoita” meillä …

 

”Suomen kilpailukyky on romahtanut”

Joka puolelta kuuluu nyt itkuvirsi siitä, miten surkea maamme kilpailukyky onkaan: ”Meidän kilpailukykymme on heikko”, Alexander Stubb esittää. Kokoomuksen ruotsalaisvahvistus Anders Borg puolestaan sanoo: ”Työmarkkinaosapuolilta on kestänyt aivan liian kauan sisäistää, miten paljon kilpailukyvystä on menetetty”. Timo Soinin mukaan ”Suomen talouden ja teollisuuden kilpailukyky on tuhottu”, ja myös Juha Sipilä sanoo, että ”kilpailukyky on huonontunut”.

Tätä oikeiston ja elinkeinoelämän vaikerrusta on kuitenkin hieman vaikea pohjata mihinkään objektiivisiin arvioihin Suomen kilpailukyvystä: Maailman talousfoorumi WEF arvioi vasta viime vuonna 144 valtion kilpailukykyä ja piti Suomea koko maailman 4. kilpailukykyisimpänä. Euroopan maista Suomen edellä oli vain pankkimaa Sveitsi, ja me kaksi tuskin edes kilpailemme samoissa lajeissa. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n kilpailykyky­indikaattorien mukaan puolestaan Suomen hintakilpailukyky on nyt parhaalla tasolla 20 vuoteen.

 

Mistä ihmeestä nämä oikeistojohtajat siis oikein puhuvat? Ehkä heille riittää, että heistä tuntuu siltä… Mikä tahansa keksitty tekosyy tietysti kelpaa, kun ajatetaan palkkamalttia ja jopa palkanalennuksia sekä muita oikeiston poliittisia tavoitteita.

 

* * *


Oikeistoa motivoi vahva ideologia, jonka mukaan julkinen sektori on saatava itsetarkoituksellisesti ja seurauksista välittämättä mahdollisimman pieneksi. Suomeksi sanottuna siis halutaan purkaa hyvinvointivaltio. Siinä sivussa sitten tietysti kaikkein hyvätuloisimpien verotus kevenisi. Kärsijöinä ja maksajina olisi suomalaisten suuri enemmistö. Tämän tavoitteen ajamisessa tosiasiat ovat kevyttä valuuttaa.

Edellä tarkasteltujen esimerkkien valossa on perusteltua todeta, että oikeiston edustajat syöttävät meille pajunköyttä sen minkä kerkeävät. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Oikeistoa motivoi vahva ideologia, jonka mukaan julkinen sektori on saatava itsetarkoituksellisesti ja seurauksista välittämättä mahdollisimman pieneksi."

Tämä on totta. Mitä pienempi julkinen sektori on, sitä enemmän resursseja vapautuu järkevään, tehokkaaseen ja kannattavaan toimintaan.

Käyttäjän PanuRaatikainen kuva
Panu Raatikainen

Olen tuosta lopusta jyrkästi eri mieltä, mutta hyvä, että ainakin kerrot mielipiteesi suoraan. Oikeiston johtavat edustajat eivät sitä tee, vaan teeskentelevät, että kysymyksessä olisi joku pakko ja välttämättömyys eikä valittu ideologinen linja.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Sipilän ongelmana (tai onnena jos on federalisti) on Euroopan rahaliiton (EMU) ja Euroopan unionin (EU) komission vaatimukset leikkaus ja säästöpolitiikasta (austerity). Sipilän on myytävä jollakin järkiselityksellä nämä leikkausvaatimukset kansalaisille ja siihen käy hyvin paisunut julkinen sektori. Toinen asia onko tässä politiikassa mitään järkeä, ei ainakaan talousnobelistien mielestä.

Käyttäjän MattiKarjalainen1 kuva
Matti Karjalainen

Erittäin hyvä ja asiantunteva kirjoitus Panu Raatikainen. Kiitos siitä.

Toimituksen poiminnat