*

PanuRaatikainen

Avoin kirje opetusministerille ja OKM:n virkamiehille

Koska en usko, että nyt paljon pahaa verta herättänyt ”avoin kirje” on pelkkää ministerin yksityisajattelua – monia näitä samoja iskulauseita on saatu toistuvasti kuulla OKM:n suunnalta – osoitan kirjeeni ministerille ja ministeriön virkamiehille yhteisesti.

 

Esitätte "avoimessa kirjeessänne", että suomalainen tutkimus ja yliopistolaitos olisi sekä yltäkylläisesti resurssoitu että jotenkin erityisen tehoton ja sen toiminta tehostamisen tarpeessa:

  • Kansainvälinen vertailu osoittaa, että resurssien puute ei ole keskeinen ongelmamme, vaan niiden tehoton hyödyntäminen. Saamme samalle rahalle vähemmän vastinetta yhteiskunnan hyödyksi kuin tärkeimmät verrokkimaamme.”

Olisi todella mielenkiintoista tietää, mihin kansainväliseen vertailuun tämän väitteen tarkemmin perustatte, ja mitä se täsmällisemmin edes tarkoittaa (ja kiitos, ei sitten mitään pitkää ja erittelemätöntä erilaisten raporttien listaa, vaan se täsmällinen tutkimus ja sen täsmällinen kohta, joka tämän osoittaa). Suomalainen tiedeyhteisö on ollut tästä väitteestä syystäkin äärimmäisen hämmentynyt.

Tosiasiassa tutkimus- ja kehittämistoimintaan (T&K) kokonaisuudessaan käytettävän rahoituksen osuus bruttokansatuotteesta (BKT) on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana 4,1 prosentista 3.6 prosenttiin ja laskee ilmeisesti edelleen 3,1 prosenttiin.  Suurin osa tästäkin on kuitenkin yksityisen sektorin omien välittömien tarpeiden tyydyttämiseen tähtäävää kehittämistyötä eikä tieteellistä tutkimusta ensinkään. Julkisen koko T&K-rahoituksen osuus on jo alle 1 % BKT:sta.

Ja kun kerran alettiin puhua kansainvälisista vertailuista, niin puhutaan sitten: Kansainvälisissä vertailuissa on todettu, että Suomessa tästä viimeksi mainitusta valtion T&K-rahoituksesta käytetään merkittävästi suurempi osuus soveltavaan tutkimukseen ja tuotekehittelyyn sekä vastaavasti huomattavasti vähemmän perustutkimukseen kuin vertailukelpoisissa maissa. Toinen kokonaissumman taakse kätkeytyvä ongelma on valtion suoran perusrahoituksen vähyys ja kilpailutetun rahoituksen suuri osuus julkisessa T&K-rahoituksessa: Valtion suoran perusrahoituksen osuus tutkimukselle on 44 %, kun se on tiedevertailuissa paremmin pärjäävissä Sveitsissä (68 %), Tanskassa (57 %) ja Alankomaissa (78%).

Lyhyesti: vaikka Suomessa on laitettu suhteessa melko paljon (vaikkakin nyt yhä vähemmän) rahaa  nk. T&K -toimintaan yleisesti, varsinaiseen tieteelliseen tutkimukseen kohdistuvan suoran julkisen rahoituksen määrässä ei ole todellisuudessa kehumista.

Kirjoitatte:

  • ”Samaan aikaan meidän kannattaa ja tulee tavoitella huippututkimuksesta Suomeen uutta kasvua. Tarvitaan vahvempia elinkeinoelämäyhteyksiä ja tutkimustulosten parempaa hyödyntämistä ja kaupallistamista. Se on tärkeä osa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen vaikuttavuutta. Julkisesti rahoitetun toiminnan tulee heijastella hyvinvointia ja menestystä koko suomalaiselle yhteiskunnalle.”

Jos todella aidosti halutaan huolehtia suomalaisen tieteellisen tutkimuksen kansainvälisestä menestymisestä, yliopistojen on saatava keskittyä edistämään korkealaatuista teoreettista tutkimusta ja perustutkimusta. Niissä se kansainvälisen tason huippututkimus useimmin tehdään. Tutkimusrahoituksen tulisi painottua siihen, ja pitää myös olla riittävän pitkäjänteistä ja jatkuvaa.  Korkeatasoinen tieteellinen tutkimus on olemuksellisesti kansainvälistä. Tutkimuksen suitsiminen tiettyjen teollisuusalojen tai kansallisten intressien – jopa yksittäisten yritysten – palvelukseen ei sovi sen kanssa yhteen. Jos suomalainen tiede todella halutaan nostaa maailman huipulle, aivan ensimmäisenä pitäisi lopettaa juuri tämä ajamanne yliopistollisen tutkimuksen yhä tiukempi ohjaaminen elinkeinoelämän tai hallituksen käytännöllisiä intressejä palvelemaan.

Myöhemmässä täydentävässä kirjoituksessanne vetoatte siihen, että ”Tuoreimpien käytettävissä olevien OECD -tilastojen mukaan Suomen panostus korkea-asteen koulutusinstituutioihin suhteessa bruttokansan-tuotteeseen on OECD-keskiarvoa ja muita Pohjoismaitta korkeampi”.  Vertaatte tätä siihen, että  viittausindikaattorien perusteella Suomen tieteen taso on ”tällä vuosituhannella Suomi on selvästi jäänyt jälkeen monista OECD-maista”  ja ”useat verrokkimaat ovat ohittaneet Suomen.”

Tässä kuitenkin käytetään (korkeimpaan) koulutukseen käytetyn rahoituksen suhdetta argumenttina tieteellisen tutkimuksen resurssien runsaudesta. Nämä ovat kuitenkin kaksi paljolti eri asiaa, ja perustelu on lievästi sanottuna ontuva.  

Viittaatte jatkokirjoituksessanne toistuvasti kansainväliseen Technopolis Groupin selvitykseen (Towards a future proof system for higher education and research in Finland, OKM 2015: 11). On kuitenkin selventävää todeta, että kyseessä on yksityinen palvelujaan myyvä konsulttiyritys, jonka ko. selvitys on syntynyt paljolti suomalaisen tiedepoliittisen eliitin haastattelujen pohjalta. Se, että tässä ”kansainvälisessä” raportissa sitten esitetään mielipiteitä ja suosituksia, jotka ovat  kotimaisen tiedepoliittisen eliitin tunnettujen linjausten mukaisia, ei ole tältä pohjalta yllättävää. Kuinka hyvä peruste näin synnytetty raportti on näille linjauksille onkin sitten jo toinen kysymys. Paljolti samaa voidaan sanoa, mutatis mutandis, Suomen Akatemian tuoreesta raportissa: sisällytetyt tilastot ja tunnusluvut ovat toki objektiivisia, mutta esitetyt johtopäätökset ja suositukset kovasti raportin tekijöiden näköisiä, eikä lukijalle ole mitenkään selvää, miten ne seuraavat ensiksi mainituista.

Se että sama pieni tiedepoliittinen eliitti toistelee väitettä  ja viittaa omiin mielipiteisiinsä niiden itsensä oikeuttamiseksi – vaikka ne ehkä siinä välissä käännettäisiinkin englanniksi ja sitten takaisin suomeksi  – ei tee niistä yhtään paremmin perusteltuja.

 

* * * *

Toteatte, että ”viimeaikaiset kansainväliset ja kotimaiset arvioinnit osoittavat, että suhteellinen kilpailuetumme on heikentynyt”.  En tiedä, mihin ”kilpailuedulla” viittaatte. 

Pitää kyllä paikkansa, että suomalaisen yliopistolaitoksen tuloksellisuusuudessa ja suomalaisen tieteen tasossa näkyy – ainakin tietyillä yksinkertaisilla määrällisillä mittareilla mitattuna – 2000-luvulla tapahtuneen ainakin jonkinlainen notkahdus. Esitätte kuitenkin ykskantaan, että tämän johtuu ”hieman liian uinuvasta tyytyväisyydestä”.   Kertokaapa meillekin, mihin kansainväliseen vertailuun tämä johtopäätös perustuu.

Aiheeseen liittyviä tutkimuksia on raportoitu niin oman ministeriönne OKM:n kuin Akatemiankin julkaisusarjoissa:

Tampereen yliopistolla tehdyn laajan suomalaisten yliopistojen tuloksellisuuden kehitystä arvioivan tutkimuksen (Tutkimuksen tuottavuuden kehitys Suomen yliopistoissa, OKM:n julkaisuja 2011:2) mukaan yliopistojen tutkimuksen tuottavuus on – ainakin arvioituna yksinkertaisesti tohtorintutkintojen ja tieteellisten julkaisujen määrä suhteessa sijoitettuun rahalliseen panokseen –laskenut. Tutkimuksessa yhtenä keskeisenä syynä tälle nähdään  ulkopuolisen, kilpailun perusteella jaetun rahoituksen osuuden huomattava lisääntyminen; sen seurauksena tutkijoiden ajasta menee yhä huomattavampi osa jatkuvaan rahoituksen hakemiseen, hallinnointiin ja raportointiin. Myös Suomen tieteen tila ja taso -raportti 2009 (Suomen Akatemian julkaisuja 9/09) osoitti, että Suomen tieteen suhteellinen taso on notkahtanut; Suomen Akatemian viiden maan tiedepolitiikan vertailunkin (Suomen Akatemian julkaisuja 2/10) perusteella syynä siihen näyttää olevan harjoitettu tiedepolitiikka: tohtorinkoulutuksen ylikorostaminen ja kilpailutetun rahoituksen suuri osuus.

Tuloksellisuuden laskuun ja suomalaisen tieteen kilpailukyvyn heikkenemiseen ei siis näiden tutkimusten ja arvioiden mukaan suinkaan ole syynä joku ”uinuva tyytyväisyys” vaan juuri tämä sama tehostamisen ja kilpailuttamisen tiedepolitiikka, jota te ministeriössänne haluatte nyt viedä yhä pidemmälle.  Kun ideologia on vahva ja tosiasiat halpaa valuuttaa, voidaan näemmä kuitenkin kirkkain silmin esittää tulipalon sammuttamista heittämällä bensiiniä liekkeihin.

Kirjoitatte, että ”Tarvitaan laatua, tehokkuutta ja vaikuttavuutta parantavia uudistuksia.” Yliopistolaitos on ollut viimeisen vuosikymmenen ajan (enemmän itsetarkoituksellisilta vaikuttavien kuin rationaalisesti perusteltujen) jatkuvien ja toinen toistaan seuraavien rakenteellisten uudistusten kourissa. Tieteentekijöiden jäsenkyselyt osoittavat, että yhä suurempi osa yhä useampien tutkijoiden työajasta on kulunut hallintoon ja yhä uusien käyttöön otettujen hallinnon työkalujen opettelemiseen. Viimeinen asia, mitä yliopistoissa nyt tarvitaan, on vielä lisää rakenteellisia uudistuksia ja ”uusia työkaluja”. Tutkijat kaipaavat vain työrauhaa – mahdollisuutta keskittyä lopultakin siihen oikeaan työhönsä.

Kirjoitatte, että ”Myös korkeakoulukentältä kumpuaa toiveita ministeriön ja poliittisen johdon vahvemmalle ohjaukselle ja suunnalle”. Epäilen, tarjoittaako ”kenttä” teille juuri muuta kuin rehtoreita ja tiedepolitiikan eliittiä. Toivotan teidä tervetulleiksi tänne yliopistolaitoksen todelliselle kentälle tutustumaan, millaisia toiveita meillä täällä todellisuudessa on.

Kirjoitatte, että ”meillä tieteen kärki on terävä, mutta aivan liian kapea. Kansainvälisesti korkeatasoisen tutkimuksen tekeminen on useilla aloilla erittäin kallista. Meillä ei ole taloudellisia eikä inhimillisiä resursseja päästä korkealle tasolle kovin monella alalla kovin monessa paikassa.” Tämä kuulostaa suorastaan ristiriitaiselta. Jos kärki on mielestänne liian kapea, on loogista päätellä, että sitä pitäisi mielestänne leventää. Heti perään kuitenkin toteatte, ettei siihen ole varaa. Niin että jospa ensin päättäisitte, mitä ajattelette ja mitä haluatte, ja kirjoitaisitte vasta sitten tällaisia avoimia kirjeitä. Tai ainakin ilmaisisitte asianne sen verran selokielisesti, että tällainen yksinkertainen professorikin sen ymmärtää.

 

Palataan näihin löysiin puheisiin yliopistojen ”liian” suuresta määrästä ja ”liian” pienistä yksiköistä toisella kertaa… Nekään eivät oikein kestä päivänvaloa.

 

Haastan teidät mukaan tutustumaan tosiasioihin ja lukemaan kunnolla ne kansainväliset arviot ja vertailut, joihin juhlavissa puheissanne ja kirjelmissänne viittaatte.

 

Kunnioittavasti

Panu Raatikainen

professori

Tampereen yliopisto

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän ottoauranen kuva
Otto Auranen

Mainitset, että "Kansainvälisissä vertailuissa on todettu, että Suomessa tästä viimeksi mainitusta valtion T&K-rahoituksesta käytetään merkittävästi suurempi osuus soveltavaan tutkimukseen ja tuotekehittelyyn sekä vastaavasti huomattavasti vähemmän perustutkimukseen kuin vertailukelpoisissa maissa."

Voitko mainita, mitä nämä vertailut ovat? Soveltavan tutkimuksen suurempi osuus voisi tosiaan osaltaan selittää mm. viittaamassasi Tampereen yliopiston tutkijoiden raportissa havaittua Suomen yliopistojen laskevaa tuottavuutta (kun tuotoksina ovat tieteelliset julkaisut ja tohtorintutkinnot). Ymmärrettävästi perustutkimuksellisempia julkaisuja ja tohtorintutkintoja voi olla vaikeampi tehdä tutkimusrahoituksella, joka on suunnattu muuhun kuin näiden tuotosten tekemiseen.

Samaan tematiikkaan liittyen mainos: varsin samansuuntaisia tuloksia olen saanut väitöskirjassani: http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/95030/...
Tämä ei tosin ole kovin yllättävää, koska olen toteuttanut analyysini paljolti samoilla aineistoilla ja menetelmillä kuin em. raportissa olleet analyysit. Väitöskirjan yhteenveto-osan sivuilla 101-109 on keskustelua tuloksista.

Käyttäjän PanuRaatikainen kuva
Panu Raatikainen

Kiitos kommentista ja viitteestä!

Muistaakseni (pitää kyllä kaivella muistiani ja lähteitäni vielä paremmalla ajalla) olen muotoillut tuon toisessa kohtaa mainitustakin "viiden maan vertailusta".

Toimituksen poiminnat